Olimme Valkeakoskella hiukan keskustan ulkopuolella Aattotiellä. Yön aikana kone­pellillemme oli ilmestynyt uloste, jossa näkyi selkeästi pienen jyrsijän tai jyrsijöiden osia. Kuvan jätös on noin 15 senttiä pitkä ja pari senttiä paksu.

Kuva: Petri Suvanto

 
Kuvien kastuneet ja osaksi hajonneet pökäleet eivät ole ulosteita vaan jonkin linnun oksentamia saalisjätteitä eli oksennuspalloja. Kuvien oksennuspallot poikkeavat kuitenkin tavanomaisista sikäli, että saaliina ollut myyrä näyttää säilyneen poikkeuk­sellisen hyvin: Siitä erottaa pään ja hampaat, raajoja ja ruumistakin.

Ne ovat erikoisia myös 15 sentin pituutensa puolesta, sillä isojenkin pöllöjen oksennuspallot ovat tavallisesti 6–8 sentin pituisia ja harvoin yli kymmensenttisiä. Pehmytkudosten osittainen säilyminen on poikkeuksellista – tavallisesti oksennuspalloissa on vain karvaa, luita, leukoja ja kalloja.

Myyrän syöjälle näyttää tulleen kiire saaliin poistamisessa – ehkä se on ollut liian suuri tai lintua on ahdisteltu.

Pöllöt, haukat, lokit, varislinnut ja eräät muutkin linnut poistavat sulamattomat tai huonosti sulavat osat ruoastaan yläkautta oksennuspalloina. Niissä näkyy esimerkiksi saaliseläinten kalloja, leukoja, karvoja, kalojen suomuja ja hyönteisten peitinsiipiä.

Kuvissa olevien oksennuspallojen jättäjän lajia on vaikea määrittää kuvien perusteella varmasti. Koosta päätellen kyseessä on todennäköisesti jokin suurempi pöllömme. Valkeakosken tienoilla todennäköisin oksennuspallon jättäjä olisi viirupöllö, ja seuraavina mutta epätodennäköisempinä mahdollisuuksina huuhkaja, lapinpöllö ja ehkä jopa pienempi lehtopöllö.

jätöksetoksennuspallopöllöt

Hyvän mielen joululahja

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet suomalaisen luonnon suojelua.