Taas sukelletaan kaamokseen. Se tulee joka vuosi, mutta siihen ei millään sopeudu. Kärsin kaamosunettomuudesta: herään keskellä yötä ja valvon pari tuntia ennen kuin uni taas tulee. Vaivaa helpottaisi puoli tuntia kirkasvaloa heräämisen jälkeen.

Ihmisapinoista menestyksekkäin, ihminen, on älyään käyttäen (ja kroppansa unohtaen?) kyennyt levittäytymään koko pohjoiselle pallonpuoliskolle. Liian pohjoiseen?

Olemmeko Pohjolassa lajimme luontaisen esiintymisalueen ulkopuolella? Toiseksi pohjoisin apinalaji japaninmakaki tulee toimeen vielä Honshun saaren pohjoiskärjessä, karkeasti Espanjan Barcelonan korkeudella.

Miksi meillä ihmisillä ei ole mitään sopeutumia kaamoksen ja talven varalle? Useimmat linnut nukkuvat koko pimeän ajan. Käpytikka tulee yöpymiskololleen joka ilta noin vartti auringonlaskun jälkeen, ja herää aamulla pirteänä vähän ennen auringon nousua. Lyhyen päivän se käyttää tarkkaan hyväksi ruoanhaussa. Useimmilla nisäkkäillä on erilainen strategia – ne ovat liikkeellä etenkin ilta- ja aamuhämärissä. Esimerkiksi näätä samoilee talviyönä 4–5 kilometriä etsien lähinnä myyriä ravinnokseen. Sen toivesaalis orava lepäilee hyvin vuoratussa pesässään, jossa pakkasillakin on leppeät +10–20 astetta lämmintä.

Eläimillä on talvisia sopeutumia riittämiin. On talviturkkia, suojavärin vaihtoa, lumijalkaa, ravinnon varastointia, talvipesien ja kieppien tekoa, horrosta ja talviunta.

Ne eläimet, jotka eivät siedä talvea, vaeltavat tai muuttavat leudommille alueille. Sekään ei enää onnistu ihmisiltä, vaikka niin Pohjolaa lienee alun perin asutettu. On käyty kalassa ja metsällä, ja vetäydytty talveksi etelämmäs tai meren äärelle.

Sopeutumattoman ei auta kuin turvautua kirkasvalolamppuun ja D-vitamiinikuuriin. Talviuniloma ei kyllä olisi pahitteeksi…