Kiinnitin Ahvenanmaalla huomiota kookkaisiin heinäsirkkoihin – havaintoni paljastui harvinaisen pitkäsiipisirkan ensimmäiseksi elinpaikaksi Suomessa
Pitkäsiipisirkan tunnistaa pitkistä läpikuultavista siivistään, joissa on isoja mustia laikkuja. Kuva: Heikki Vasamies
Sunnuntaiaamu Ahvenanmaan Kökarissa 6.9.2026 oli aurinkoinen, ja lämpötila oli viileän yön jälkeen nopeassa nousussa auringon porottaessa pilvien lomasta. Oli sopiva sää laskea päiväperhosia valtakunnalliseen NAFI-päiväperhosseurantaan.
Päiväperhosia oli näin syyskuun alussa yllättävänkin vähän liikkeellä, ja monet jo kuluneita. Kiertelin Kökaria laajalti saadakseni kokoon edes jonkinlaisen otoksen vielä lennossa olevista lajeista.
Edetessäni eräällä tienpientareella perhosia kytäten jaloistani pompahti yhtäkkiä heinäsirkka ja seuraavalla askeleella toinen. Niiden lentoloikat olivat yllättävän pitkiä, kuten myöhemmin totesin, 3–8 metrin mittaisia. Laskeuduttuaan ne usein vielä kipittivät maata pitkin kasvien suojiin.
Pitkät hypyt ja otusten suurehko, liki kolmesenttinen koko herättivät heti kiinnostukseni. Valtaosa suomalaisista lajeistahan on pieniä, noin kaksisenttisiä tai alle, ja loikkivat tyypillisesti vain 1–2 metrin päähän.
Suurikokoisista lajeista mieleeni tulivat ensin harvinaiset palosirkka, sinisiipisirkka ja ruususiipisirkka. Kaikilla niillä näkyy lentoonlähdössä kirkkain värein kirjaillut siivet, palosirkalla ja ruususiipisirkalla punaiset, sinisiipisirkalla vaaleansiniset. Näillä otuksilla ei erottunut mitään väriä lennossa.
Lue myös: Luonto nyt: Suomesta löytyi uusi päiväperhoslaji
Pitkäsiipisirkka on havaittu aikaisemmin vain kerran Suomessa
Ajatuksiin nousi vielä Suomessa harvinainen vaeltaja idänkulkusirkka, en muistanut sen ulkonäköä tarkkaan. Painoin nettikuvasta mieleeni tuon kookkaan lajin yksityiskohtia.
Löytämäni sirkat olivat aika arkoja, eivätkä antaneet helposti lähestyä. Onneksi minulla oli kiikari kaulassa, ja sillä pääsin tutkiskelemaan sirkkojen yksityiskohtia vähän kauempaakin.
Yksilöitä oli karkeasti kahdenvärisiä, mustan- ja harmaankirjavia ja vihreitä. Niillä oli yhteisiä piirteitä muun muassa se, että siivet olivat pitkät ulottuen takaruumista pidemmälle. Läpikuultavia siipiä kirjoivat isot mustat täplät siiven kärjessä ja keskiosassa. Pään ja selkäkilven ”yhdisti” pieni tumma juova silmän takaa selkäkilven etuosaan. Joillakin vihreillä yksilöillä oli räikeän punainen sääri.
Piirteet eivät sopineet idänkulkusirkkaan, mutta Sami Karjalaisen kotisivun lajiluettelossa lajinimi pitkäsiipisirkka (Aiolopus thalassinus) kuulosti ainakin nimen puolesta mahdolliselta. Kaivoin netistä muutaman kuvan lajista, ja bingo – kaikki tuntui täsmäävän.
Samin sivuilla oli lajin kohdalla lisäysteksti ”Suomelle uusi 2025”. Tutkin laji.fi:tä, ja sieltä löytyi pitkäsiipisirkasta vain yksi havainto.
Paraisten Jurmossa Hannele Heino oli kohdannut ja valokuvannut yhden yksilön 15.9.2025. Lajinmäärityksen oli varmistanut Euroopan suorasiipisten erityisasiantuntija Axel Hochkirch. Tuosta löydöstä on julkaistu Hannele Heinon ja Sami Karjalaisen kirjoittama artikkeli Suomen Hyönteisseuran julkaiseman lehden Lentiäisen numerossa 1/2025 (s. 36–37).
Uusi laji Ahvenanmaalle
Sain juttulinkin Samilta, ja tuossa jutussa oli lajin esiintymisestä kiinnostavaa lisätietoa. Lajia on 2019 alkaen tavattu näiltä leveysasteilta Itämeren piiristä, ensin yksi yksilö Liettuassa elokuussa 2019 ja sitten vuonna 2020 myös Ruotsin Gotlannissa. Gotlannissa oli tavattu ensin kaksi yksilöä 8.8.2020, ja myöhemmin syyskuussa saareen oli saapunut satoja yksilöitä.
Etelä-Ruotsissa on pitkäsiipisirkasta tehty havaintoja sen jälkeen vuosittain, etenkin Gotlannissa ja Öölannissa. Latviasta ja Virosta ei ole tiedossa havaintoja.
Kökarissa tein pienen laskennan esiintymispaikalla, ja laskin pienehköltä alalta 15–20 yksilöä.
Pitkäsiipisirkkahavaintoni oli siis Suomen toinen, ensimmäinen joukkoesiintymä ja uusi laji Ahvenanmaalle. Kökarissa lajilla on nyt siis ainakin väliaikainen jalansija, josta se ehkä voi jatkaa levittäytymistään Itämeren piirissä.
Lainaus Lentiäisen jutusta: ”Vaikkei Aiolopus thalassinus -lajia pidetä varsinaisena kulkusirkkana Suomeen silloin tällöin vaeltavan idänkulkusirkan (Locusta migratoria) tavoin, lajilla on samankaltaisia piirteitä kuin kulkusirkoilla: toukat syövät enemmän ja kasvavat nopeammin tiheässä kuin harvassa populaatiossa (Heifetz & Applebaum 1995).”
Aika näyttää, kuinka nopeasti pitkäsiipisirkka vakiintuu Suomessa säännöllisesti esiintyväksi lajiksi. Saksassa se on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi kantojen pienenemisen takia. On hieno juttu, jos se löytää Pohjolasta itselleen uusia sopivia elinpaikkoja.
Lue myös:
Lajikoulu: Tutustu heinäsirkkoihin ja hepokatteihin
Heinäsirkat ja hepokatit kutsuvat lajitovereitaan sirityksellä. Sen tempo vaihtelee sään mukaan. Kuuntele myös äänet!
Ampiaishämähäkki levittäytyy vauhdilla Suomeen – uusi tulokas sopeutuu viileään ilmastoomme
Syyskuun alun aamuna Vuosaaren jätemäen niityllä on verkko poikineen. Ne erottuvat selvästi seitteihin tarttuneen veden ansiosta. Monessa verkossa näkyy kauas ampiaismainen, keltamusta ja pullea hämähäkki. Tältä näyttää Suomeen kotiutunut uusi tulokas.
Vieraslajista saatiin uutta tietoa — kävimme tutustumassa rantavesiä valloittavaan hyytelösammaleläimeen
Kesällä julkaistu tutkimus osoittaa, että suomalaiset järvikalat voivat oppia syömään hyytelösammaleläintä. Vieraslaji on levinnyt Suomeen vasta sen verran hiljattain, että kokonaiskuvaa sen vaikutuksista ei vielä tunneta. Ilmoita havaintosi meille! Artikkelin lopusta löydät linkin havaintokyselyyn.
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.