Maapallon pohjoispuoli pääsee ensi yöstä lähtien valon määrässä etelää voitolle. Tarkalleen tuo hetki on 21.3. kello 00.45. Silloin Maa on saapunut kiertoradallaan kohtaan, jossa Aurinko paistaa aivan sivusta, molemmille navoille yhtä aikaa. Päivä ja yö ovat  suunnilleen saman pituisia koko maapallolla. Tämän jälkeen etelänapa jää vaille aurinkoa ja pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen päiväjakso.

Myös meillä Suomessa pohjoiset paikkakunnat voittavat tästä lähtien etelän päivän pituudessa. Yö lyhenee maaliskuussa nopeasti ja valon määrän lisääntyminen näkyy joka päivä. Pohjoisessa mennään kohti yöttömiä öitä.

Päivän pituus mitataan yleensä Auringon yläreunasta ja valon taittuminen nostaa Auringon näkymään hiukan korkemmalla kuin se on. Siksi päivä on Suomessa jo ylittänyt 12 tunnin pituuden eikä heti huomenna painu esimerkiksi Uudessa Seelannissa alle 12-tuntiseksi. Pian pohjoisen pallonpuoliskon valoetu on yhä selvempi.

 

kevätpäiväntasaus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.