Inarin kirkonkylästä lähdetään kohti Kaamasta ja Karigasniemeä. Noin 80 kilometrin ajon jälkeen tien oikealla puolella, 11 kilometriä ennen Karigasniemeä on Kevon reitin pysäköintipaikka. Siitä alkaa myös Sulaojan kahden kilometrin luontopolku.

Ensin mennään vuolaan Sulaojan yli ja kuljetaan tunturikoivikossa ylös ja alas mäkistä maastoa, joka on jääkauden kasaamaa hiekkaharjua. Jyrkimpiin kohtiin on tehty portaat suojaamaan kulumiselle herkkää maastoa ja auttamaan kulkijaa.

Huonojalkaiselle reitti ei käy, mutta peruskuntoiset pärjäävät mainiosti, myös sopivanikäiset lapset. Kannattaa mennä hiljalleen ja pysähdellä katselemaan ja kuuntelemaan.

Puolivälin jälkeen laskeudutaan Sulaojan lammelle, joka on Suomen suurin lähde. Aikoinaan se on ollut myös saamelaisten pyhä paikka. Sulaoja ja lähdelampi, saameksi Suttesája ja Suttesgáldu, ovat saaneet nimensä siitä, että ne pysyvät sulina ympäri vuoden. Lähdelampi saa vetensä harjujen hiekkakerrosten läpi, ja vesi on keskikesälläkin jääkylmää.

Sulaojan lampi on Suomen suurin lähde. Kuva: Jorma Laurila

 
Järripeippo ryystää ja sinirinnan taidokas laulu ilahduttaa. Ruskealakkinen lapintiainenkin kuuluu lajistoon. Punakylkirastas laulaa Pohjois-Lapissa omalla murteellaan. Lammella voi hyvällä onnella nähdä alkukesästä vesipääskyjä; liro ja rantasipi ovat vakiovieraita, purolla myös koskikara.

Tunturikoivikossa kukkii ruohokanukoita laajoina mattoina ja puron varressa rehottaa väinönputkia ja rentukoita. Puiden oksilla roikkuvat vesisammalet kertovat kevättulvan voimasta.

Loppumatkalla on vielä näköalatasanne ennen laskeutumista lähtöpaikkaan. Siinä on hyvä hengähtää ja ihailla tunturimaisemaa.

Sulaojalta jatketaan Karigasniemen kylään. Oikealla kädellä kohoaa Áilegas (620 m) linkkimastoineen, yksi Uts­joen kolmesta Áilegastunturista. Lasku Tenon, saamen Deatnun, laaksoon on huimaava. Matka jatkuu rantatietä alavirtaan.

Sadan kilometrin maisematiellä Utsjoen kirkonkylään Teno ja tunturiluonto avautuvat kaikessa komeudessaan. Kyseessä on taatusti yksi Suomen hienoimmista reiteistä.

Välillä tie nousee korkealle ja laskeutuu taas lähelle jokea. Yläkönkään jälkeen on vielä jonkin verran matkaa Utsjoen kirkonkylään. Sitten käännytään etelään kohti Kaamasta ja Inaria.

Luontopolun kyltti opastaa saameksi. Kuva: Jorma Laurila

 
Pian kirkonkylän jälkeen kannattaa kuitenkin pysähtyä Mantojärvellä, jossa on vaikuttava ryhmä kauniita kirkkotupia. Utsjoen kirkko, pappila ja kirkkotuvat, vanha hautausmaa ja pihakenttä ovat Utsjoen kulttuurihistoriallisesti arvokkain kohde. Kirkkotuvat ovat vanhoja saamelaisten sukujen omistamia tupia, joissa yövyttiin ja asuttiin suurten kirkkopyhien aikaan. Tuvat ovat peräisin 1800-luvun alusta.

Inarissa vierailua saamelaismuseo Siidassa ei kannata jättää väliin. Kokoelmia katsellessa voi vain ihastella, miten nerokkaasti saamelaiset ovat aikoinaan tulleet toimeen ankarissa oloissa. Ulkomuseon puolella on kiinnostavia rakennuksia ja perinteiseen elämänmenoon kuuluvia esineitä.

Siidan rannasta tehdään veneretkiä 11 kilometrin päähän Inarijärven Ukonkivelle eli Ukonsaarelle, joka on ollut saamelaisten pyhä uhripaikka. Erikoisen muotoisella saarella on sisuksissaan myös luolia, joista on löydetty paljon historiallista esineistöä.