Rentukka on keväisen maiseman iloläiskä. Se tuo väriä ojien ja purojen varsille, kosteikkoihin ja rannoille niin maalla kuin kaupungissakin. Rentukat loihtivat rutaiset rapakotkin juhla-asuun. Hyvillä paikoilla voi olla suorastaan keltaisia mattoja.

Keltasilmästä on kaksi alalajia: Rantarentukka on yleisin ja sitä on koko maassa Lapin perukoille asti. Pohjoisessa kasvaa lisäksi purorentukka, usein uposkasvina.

Olen tarkkailut rentukoiden kukintaa Suomen kummassakin päässä: Helsingissä ja Utsjoella.

Rentukka on monivuotinen, minkä vuoksi se saa keväisin hyvän lähdön, kunhan säät vain lämpenevät.

Vuonna 2015 löysin ensimmäiset kaksi kukkaa 19.4. Helsingin Viikistä. Nuppuja oli lisäksi paljon odottamassa h-hetkeä. Etelässä rentukka onkin eräänlainen vappukukka.

Rentukka havainnollistaa elävästi Suomen pituutta ja kevään hivuttautumista etelästä pohjoiseen. Lapissa pääkukinta on kesäkuussa, ylempänä tunturimailla kukkijoita on vielä heinäkuun alkupuolellakin.

Utsjoella kukinta on käynnistynyt yleensä kesäkuun alussa ja huipentunut kohti juhannusta. Purojen varsilla sillä voi olla vieruskaverina väinönputki, kun etelässä naapurina on vaikkapa kurjenmiekkoja.

Rentukan nimen etymologisen juuren arvellaan tulevan sanasta rento (Suomen sanojen alkuperä, SKS 2000). Elinpaikkojensa valinnassakin kasvi on rento; se ei turhia tärkeile. Lapissa rentukkaa on kutsuttu myös lohenkukaksi, koska se kukkii samaan aikaan kuin lohi nousee. Sillä on ollut muitakin nimiä eri puolilla maata.

Luonnossa rentukka pitää rennon ryhtinsä, mutta maljakkoon niitä ei kannata ottaa, sillä ne lysähtävät melkein saman tien. Muiden leinikkikasvien tapaan se on myös myrkyllinen.

Rentukkaan pätee sama kuin muihinkin kevätkasveihin: kauneimmillaan kasvavana.