Lopetin viimeisen luentoni sammuttamalla tallennuksen ja katkaisemalla videoyhteyden. Olisin halunnut ylittää rajan olemalla yhdessä, katsomalla ihmisiä silmiin, mutta en voinut. Sen sijaan istuin työtuolissani, tuijotin ikkunasta kuvajaiseni läpi autioita rappuja ja tyhjiä hissejä ja ihmettelin miltä minusta tuntui. Takana 35 vuotta luentoja ja mitä kaikkea, hienoja aikoja ja huonoja aikoja.

Minusta tuli biologi sattumalta, kun haahuilin enkä keksinyt muutakaan. Elämä on tyhjän täyttämistä; jotakin pitää tehdä.

Biologia kiinnosti pikkuisen, koska harhakuvittelin opiskelevani pelastamaan maailman. Hyvin pian kävi selväksi, ettei maailman pelastaminen ollut biologian opinnoissa kovin keskeinen juttu. Piti päntätä kemiaa, fysiikkaa, ekologiaa ja niin edelleen. Tiedon sirpaleita pään täytteeksi.

Lajien tieteelliset nimet kompastelivat toisiinsa ja rojahtelivat ympärilleni läpipääsemättömäksi ryteiköksi. Tärkeät asiat opin paljon myöhemmin, kun sain setvittyä ryteiköt ja ylitin tiedon ja ymmärryksen välisen vaikean rajan, pääsin johonkin.

Ihmisen suurin ongelma ja perimmäinen vitsaus on se, että me pidämme elintärkeitä asioita itsestäänselvyyksinä. Pieni ajatusleikki. Yritä kuvitella maailmamme, nähdä elämää sykkivä planeetta, ilman eläimiä. Aika helppoa vai mitä? Pyyhi kuva pois ja yritä kuvitella elämää sykkivä planeetta ilman kasveja. Ei taida onnistua. Pidämmekö kasveja niin tärkeinä, siitäkö se johtuu? Ei. Pidämme niitä itsestäänselvyyksinä, rekvisiittana oikealle elämälle. Vaikka elämän väri on vihreä. ”Tiedon sirpaleet voivat ymmärtämisen kautta jalostua viisaudeksi.”

Kasvit pitävät auringonvalon avulla meidät ja muut eläimet hengissä. Jokainenhan tuon nyt tietää, mutta harva ymmärtää. Tieto ilman ymmärrystä on tyhjää kohinaa eikä merkitse mitään. Tiedon sirpaleet voivat ymmärtämisen kautta jalostua viisaudeksi. Kaiken opiskelun tärkein päämäärä on, että ymmärrys ja viisaus lakaisevat itsestäänselvyyksien harmaan, tukahduttavan pölyn taivaan tuuliin.

Nousin tuolista ja lähdin kostuttamaan luentokuivaa kurkkua. Käytävällä vastaani tuli isoa laatikkoa kantaen entinen opiskelija, jonka kanssa en vuosiin ollut puhunut sanaakaan. Avasin hänelle oven, hän pysähtyi ehkä vähän epäröiden kohdalleni, päätti ylittää rajan ja sanoi: ”Kuule. Sinä olit se syy, jonka takia minä aloin opiskella kasvitiedettä. Kuuntelin luentojasi ja tajusin, että kasvithan ovat aika hienoja loppujen lopuksi.” Hämmennyin hetkeksi, sitten ymmärsin, kiitin lämpimästi ja näytin iloni. Mutta koko iloani en näyttänyt, olenhan sentään suomalainen mies. Jotain rajaa.

biologiaelämäkasvitkasvitiedekolumni

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!