Pihassani kasvaa useita pihlajia, joiden marjoja rastaat syövät. Yhteen pihlajaan ei kuitenkaan ole tullut yhtään marjaa. Sen vieressä on toinen, jossa on paljon marjoja, mutta rastaat eivät koske niihin. Mistä tämä mahtaa johtua?

Kyse on pihlajapopulaation sisäisestä vaihtelusta: kaikki pihlajat ovat yksilöitä, jotka poikkeavat toisistaan monin eri tavoin. Kotipihlaja lisääntyy normaaliin tapaan suvullisesti – toisin kuin useat muut suvun lajit, jotka lisääntyvät hedelmöityksettä. Niillä siementaimi on emonsa kopio, klooni, eikä yksilöiden välillä siis ole vaihtelua.

Hedelmöityksettä lisääntyvät eli apomiktiset lajit, kuten suomenpihlaja ja ruotsinpihlaja, ovat syntyneet kahden normaalin pihlajalajin risteytymistä. Useimmiten toisena kantalajina on ollut kotipihlaja.

Kotipihlajan siemenaihe hedelmöittyy, kun hyönteiset tuovat kukkaan siitepölyä toisesta pihlajasta. Siemenessä on siis kahden eri yksilön perinnöllistä ainesta ja siksi yksilöiden välinen vaihtelu on suurta. Vaihtelua on ulkonäössä, lehtien muodossa, kukinnan aloittamisiässä, kukinnan runsaudessa, marjojen muodossa, värissä ja maussa.

Syksyisin rastaat tyhjentävät ensin ne puut, joissa on niiden mielestä maukkaimmat marjat. Viimeksi jäävät puut, joiden marjat ovat kovin kitkeriä tai pieniä ja kuivia. Osaksi ero voi olla myös marjojen kypsymisajassa: toisissa puissa marjat makeutuvat vasta pakkasten tultua, kun raakileitten kitkerät aineet hajoavat.

Suuri vaihtelu on terveen populaation keskeinen ominaisuus. Mitä enemmän vaihtelua populaatiossa on, sitä paremmin populaation (ja lajin) säilyminen on turvattu muuttuvissa oloissa.