Olemme ihmetelleet Ivalojokeen laskevan sivujoen pohjan kasvia, joka aivan säännöllisesti kukkii veden alla. Se muistuttaa rentukkaa mutta on pienempi ja kukkii vasta kesällä.

Veden alla kukkiva kasvi on purorentukka, rentukan toinen meikäläinen alalaji. Toinen on kosteikkojen tuttu kevätkukka, rantarentukka, joka myös kasvaa Pohjois-Suomessa.

Purorentukka poikkeaa monessa suhteessa rantarentukasta: se on pienempi, varreltaan hennompi, kukat ovat pienemmät ja kalpeamman keltaiset. Rannoilla tai kosteikoissa veden pinnan yläpuolella kasvaessaan se on rento, maanmyötäinen ja nivelkohdistaan juurehtiva. Kromosomilukukin on erilainen, eivätkä alalajit risteytyne keskenään.

Kun purorentukka kukkii vedenalaisena, siitepöly siirtynee emin luoteille jo nupuissa – sikäli kun se lainkaan tarvitsee hedelmöitystä siementensä valmistamiseen. Se leviää uusille kasvupaikoille sekä siementen että irronneiden versonpätkien avulla. Uposkasville sopii hyvin sekin, etteivät purorentukan siemenet kellu kuten rantakellukan.

Purorentukka on Pohjois-Suomessa yleinen purojen ja pikkujokien vuolaissa nivoissa ja koskissa. Pehmeäpohjaisilla suvanto-osuuksilla tai järvissä se ei juuri kasva. On vaikea sanoa, kuinka yleinen se on vedenpinnan yläpuolisilla kosteikoilla, koska sellaisilla paikoilla puro- ja rantarentukkaa ei yleensä ole eroteltu. Myös purorentukan kokonaisalue on epäselvä; mahtanevatko edes Tanskan purorentukoiksi nimetyt kasvit olla samanlaisia kuin Lapin ja Kölivuoriston perin kylmien vesien purorentukat.

Purorentukka on siis varsin mielenkiintoinen, mutta huonosti tunnettu kasvi.

purorentukka

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.