Suomalaisen luonnonystävän kevääseen kuuluvat kohtaamiset tuttujen muuttolintujen kanssa. Talvi kului pihan, metsän, järven ja merenrannan lintujen odotuksessa. Pöntön kirjosieppo, rantavajan haarapääskyt, laiturin kalalokki – toivotamme ne tervetulleiksi!

Itse ilahduin alkukeväällä, kun erään saaren riskilät olivat jälleen paikalla. Riskilöiden puuhia on hauska seurata. Ne pesivät saaren kivilaiturissa, jossa näiden sirojen ruokkilintujen elämä tarjoutuu tarkkailtavaksi.

Kesäpäivänä saattaa unohtua, että kyseessä on oikeastaan arktinen lintu. Se pesii Euroopassa eteläisimmillään Irlannissa, mutta maailman riskilöiden ominta aluetta ovat Jäämeren reunan rannat.

Siellä ympäristö on toinen kuin kotoisella Itämerellämme. Esimerkiksi Alaskassa jääkarhu on eräissä riskiläkolonioissa ikävä vierailija.

Toisaalta monikin päälevinneisyydeltään arktinen laji on mieltynyt Itämereen. Tällaisia ovat lapintiira, merikihu ja karikukko.

Taitava kalastaja

Monesta muusta ruokkilinnusta poiketen riskilä pysyttelee pesimäkaudella lähellä rantaa ja hakee ravintonsakin korkeintaan muutaman kilometrin päästä pesimäpaikastaan. Se sukeltaa taitavasti kivinilkkojen ja muiden rasvaisten pohjakalojen perään.

Kovin syvälle se ei mene: 20–30 metriä on suurin saalistussyvyys. Silloin sukellukseen menee puolitoista minuuttia. Jos saalistus ei onnistu, uusi yritys on vuorossa noin puolen minuutin kuluttua. Enimmillään veden alla ollaan pari minuuttia.

Seuraamani kolonian riskilät ovat mainioita kalastajia. Tukalan tilanteen ne kohtaavat silloin, kun lihava kivinilkka pitäisi toimittaa poikasille. Satamassa päivystää usein lokki, joka yrittää napata kalan pesäkoloon kiiruhtavalta riskilältä.

Riskilä ei ole mikään lentotaituri vaan suoraviivainen etenijä, joten ketterä kalalokki saa usein siepattua poikaselle tarkoitetut eväät. Riskilän siivet ovat pienet siksi, että saalistaessaan lintu kauhoo niillä veden alla.

Kivinilkkaa kiikutetaan pesään. Kuva: Seppo Lammi

Itämerellä oma alalaji

Suomi on saanut osakseen Itämeren suurimman määrän riskilöitä. Tämä johtuu maamme laajasta saaristosta ja sen läntisen osan kivikkoisuudesta, joka tarjoaa hyviä pesäkoloja. Jääkausi muisti myös riskilää asioita järjestellessään.

Jääkauden jälkeen riskilälle on kehittynyt Itämerelle oma alalajinsa. Suomella on siitä alalajin päävaltiona erityinen vastuu. Nyt kanta on taantunut. Suojelu vaatii yhteistyötä; riskilöitä esimerkiksi menehtyy talvisin verkkoihin eteläisellä Itämerellä.

Ihminen on kyllä auttanutkin riskilää luomalla lisää pesäpaikkoja kiviä kasaamalla ja räjäyttelemällä. Esimerkiksi Ahvenanmaalla riskilä hyötyi paljon siitä, kun sodan ajan linnakkeet räjäytettiin – kivet putoilivat pesäpaikoiksi.

Erään Länsi-Ahvenanmaan tukikohdan raunioissa pesii iso riskiläjoukko. Paras seuraamani riskiläsaari, joka on samalla maamme isoin kolonia, on luonnonkivikko. Olemme laskeneet sieltä yli tuhat riskilää. Se on jopa kahdeskymmenesosa Suomen riskiläkannasta ja ehkä promille maailmankin riskilöistä.

Riskilöiden pääalue Suomessa on Merenkurkussa, jonka merenkulkijatkin tietävät kivikkoiseksi.

Koko Turun saaristossa pesii sen sijaan vain verrattain vähän riskilöitä. Tulokaslaji minkki on tyhjentänyt monet Saaristomeren saaret pesijöistä.

Karkelot aina käynnissä

Jos isoja kivikoita ei ole, riskilät pesivät kallion pystyhalkeamissa ja usein yksittäisinä pareina. Niin tekee jopa valtaosa maailman riskilöistä.

Joissain kansainvälisissä esityksissä väitetään tästä syystä, että riskilä on maailman ruokkilinnuista vähiten sosiaalinen. Muut kun hakeutuvat kolonioiksi. Mutta riskilä kaipaa munilleen ja poikasilleen kunnon kalliosuojaa.

Koloniassa pesiessään riskilä onkin sitten mielestäni jos ei maailman niin ainakin Suomen sosiaalisimpia lintuja. Lajin päivärytmi on sellainen, että illaksi kolonian kaikki linnut kaikkoavat merelle kalastamaan ja palaavat vasta yön pimeydessä.

Aamulla ne kokoontuvat pesimäpaikan edustan veteen ja kallioille. Koko kolonia ja myös pesimättömiä lintuja on paikalla. Meno on kiihkeää: ilman täyttää jatkuva viheltely, linnut ajavat toisiaan takaa ja marssivat perätysten.

Ne kastavat päätään tiuhasti veteen. Liikkeellä on nimikin, head dipping; tapa on osa seremoniaa mutta myös tarkoitettu paikantamaan kaloja. Välillä ne sukeltelevat niin että vesi pärskyy. Menoa ei väsy katselemaan.

Ihmiselle se näyttää hauskalta, mutta samalla tietysti ratkaistaan olennaisia reviiri- ja parisuhdeasioita.

Ei voi kuitenkaan välttyä vaikutelmalta, että linnut ovat täynnä elämäniloa: meno on kiihkeää ja kestää useita tunteja. Seremoniat jatkuvat koko pesimäkauden.

Tutkimus on osoittanut, että monen lintulajin naaras parittelee monen koiraan kanssa (poikasilla on usean isän geenejä). Tämä ei näytä koskevan ruokkilintuja, vaikka koloniapesinnässä siihen olisi tilaisuuksia.

Norjassa tutkitussa värirengastetussa koloniassa huomattiin pariuskollisuuden koskevan myös riskilää. Tosin yhden geenitutkimuksen tulos oli epäselvä.

Riskiläkolonian linnut kokoontuvat aamuisin veteen pesimäpaikan eteen ja rantakallioille. Vedessä linnut tekevät nopeita pyrähdyksiä ja sukelluksia. Kuva: Seppo Lammi

Kaksi pulskaa poikasta

Riskilän sukulainen ruokki munii yhden ainokaisen munan, mutta riskilällä niitä on kaksi. Haudonta vie kuukauden ja poikasten kasvu vielä kauemmin. Arktisilla alueilla levinneisyys edellyttääkin, että jäätöntä aikaa on tarjolla pesintään ainakin 80 päivää.

Rasvainen kala lihottaa poikaset niin pulskiksi, että saaristolaiset ovat kaikkialla arktisella alueella kaivaneet niitä koloistaan ruoaksi. Tässä käytettiin pitkiä keppejä, jollaisia nykyään hyödyntävät lintujen rengastajat.

Rengastus on paljastanut, että riskilä on hyvin uskollinen pesimäpaikalleen, ja poikanenkin palaa useimmiten synnyinseudulleen. Talvehtimisalueena on eteläinen Itämeri, mutta esimerkiksi viime talvena meri oli sula ja moni riskilä pysytteli meren pohjoisosissa.

Näin ne myös pystyivät saapumaan aikaisin pesimäalueilleen. Seuraamani pesäpaikan kolonia oli paikalla jo maaliskuussa. Vielä tällöin riskilät käyvät maissa vain harvakseltaan – maalle nousu onkin merkki pesimäkauden alkamisesta toden teolla.