LUONNONSUOJELIJA on arvoituksellinen olento. Hän on aina väärässä paikassa, mutta jos hän ei ilmaannu, häntä kaivataan.

Kun luonnonsuojelija puolustaa metsiä, soita, uhanalaisia eliöitä tai eläinten oikeuksia, hän on eksyksissä. Ensin näet pitäisi saada ihmisten asiat kuntoon. ”Kunpa aktivistit panisivat tarmonsa vaikkapa vanhusten hoidon parantamiseen!” tiuskahtavat ne, jotka eivät pidä luonnonsuojelijoista. Kaikkihan tietävät, että maailman ongelmilla on ranking-järjestys. Jos joku yrittää puuttua listan loppupään dilemmoihin liian varhain, hän on ajattelematon. Häntä tulee opastaa oikealle polulle.

Joskus käy niin, että aiemmin huolettomat ihmiset kohtaavat takaiskun, jonka ratkaisemiseksi heillä ei ole keinoja: ilmenee, että pysyväksi kuviteltu näkymä tai paikka ei olekaan ikuinen. Seurauksena on kiukku, mutta ei suinkaan vallanpitäjiä kohtaan. ”Missä nyt ovat luonnonsuojelijat?” puhistaan, kun kadunvarrelta kaadetaan puita tai marjametsään ilmestyy tontteja.

Jos jo valmiiksi ylityöllistetty luonnonsuojelija kannustaa huolestunutta kansalaista ottamaan yhteyttä päättäjiin, järjestämään keskustelutilaisuuden tai herättämään median huomion, häntä halveksitaan. ”Tuollaista virkamiesmäisyyttä!” tuhahti taannoin luonnonsuojelupiirin puhelimeen muuan, jota olin koettanut innostaa omatoimisuuteen. Minun olisi pitänyt ilmaantua hänen kotikyläänsä seuraavana päivänä televisiokameraryhmän ja mielenosoittajien kanssa, jotta ympäristöongelma saisi julkisuutta.

 
LUONNONSUOJELIJAA KAIVATAAN äkillisissä pulmatilanteissa. Järjestövuosinani sain ilmoituksia jäihin juuttuneista sorsista ja ”eksyneistä” oravista. Minulta tiedusteltiin, tarjoaako luonnonsuojelupiiri palvelua naakanpesien rikkomiseksi savupiipuista. Apua pyydettiin myös tilanteessa, jossa tien oikaisu uhkasi ylvästä hongikkoa – paikan päällä metsä osoittautui nuoreksi istutusmänniköksi.

Hetkittäin luonnonsuojelija iloitsee. Niin tapahtuu, kun paikallisten asukkaiden keskuudessa syntyy liikehdintää metsän, kallion, suon tai vesistön puolesta. Silloin luonnonsuojelija on lähes yhtä mieltä siitä, mitä hänen vastustajansa tapaavat sanoa (”kyllä täällä maalla on aina osattu suojella luontoa”). Paikallisilla asukkailla on usein henkilökohtaista ymmärrystä alueen merkityksestä. Ehkä ei kaiken kattavaa ekologista tietoa, mutta ainutlaatuisia kokemuksia siitä, miksi juuri tämä paikka on arvokas.

 
JOSKUS ILOON riittää pelkkä sympatia. Mieleenpainuva hetki oli, kun vuosia sitten nostimme ystävien kanssa reput selkään erään tien päässä Pohjois-Pohjanmaan pehmeässä sydämessä. Olimme lähdössä kartoittamaan turpeenoton uhkaamien soiden luontoarvoja. Läheisestä talosta ilmaantui pariskunta, joka kuulutti, että olemme täsmälleen oikealla asialla. Vähältä piti, etteivät hurraa-huudot kaikuneet, kun tarvoimme nevalle.