Paikallisbussi jyristelee matkoihinsa ja jättää minut Loukon asuinalueen laidalle. Tie lumen kuorruttamien omakotitalojen lomassa on puolisen kilometriä pitkä ja se päättyy pienelle parkkipaikalle.

Karttaan merkitylle ulkoilureitille on tehty latu. Seinäjoen kunta kieltää pururadan ladulla kävelyn, joten ehdin jo pohtia, tyssääkö retkeni alkuunsa. Kysyn neuvoa ladun alussa seisovalta liikunnanopettajalta, joka odottaa luokkaansa sivakoimasta. Hän kertoo, että parinkymmenen metrin päässä metsään poikkeaa polku, jota pitkin pääsee kiertämään Paukanevalle.

Polku on tiiviiksi tampattu ja helppokulkuinen paksusta lumesta huolimatta. Reitti koukkaa talousmetsän halki kauemmas suosta, kunnes se kauempana risteää ladun kanssa ja pääsen jatkamaan suota kohti. Reittikartoista ole hyötyä, sillä polku ei kulje samoja reittejä suon pitkosten kanssa. Hylkään reittisuunnitelmani ja päätän lähteä katsomaan, mihin polku johtaa.

Pikkukäpylintu. Kuva: Anna Tuominen

Heti ladun ylityksen jälkeen alkaa kuulua heleää linnunlaulua. Parvi pikkukäpylintuja kiikkuu mäntyjen latvoissa ja soidintaa mennessään. Käpylinnut ovat linnustomme varhaisimpia pesijöitä, ja voivat hyvin aloittaa hautomisen jo helmikuussa. Käpyjä on nyt runsaasti, joten ruokaa piisaa sekä emoille että poikasille.

Maisema avautuu hiljalleen. Männyt harvenevat, pienenevät ja muuttuvat käkkyräisemmiksi naavaisine oksineen. Navakka tuuli puhaltaa suolta.

Korppi ronkkuu, ja hetken tuntuu kuin olisin kaukana erämaassa. Useammin kuitenkin kuuluu ihmiselämän ääniä. Hälytysajoneuvo ajaa sireenit huutaen ehkäpä Nurmon keskustan halki, ja avoimella suolla ääni etenee vaivatta korviini asti. Suomaisemaa rikkovat myös voimajohdot koillis- ja luoteislaidalla. Ehkei sittenkään olla ihan erämaassa, ja sen ansiosta suolle pääsee paikallisbussilla.

Polku risteää yhdysladun kanssa ja hiipuu sitten. Palaan ladulle, jossa onneksi piisaa leveyttä niin, että ladun vieressä kehtaa kävellä. Moottorikelkan vetämä ura on hieman höttöisempi kuin polku. Se joustaa jalan alla, ja pian viiman viilentämät sormet ja varpaat kihisevät lämpöä.

Jäniksen loikka on puuterilumessa lyhyt. Kuva: Anna Tuominen

Jäniksilläkin näyttää olleen tekemistä pehmoisen hangen kanssa. Niiden jälkiä risteilee joka paikassa. Jäljet ovat syviä ja loikka lyhyt, mutta kun kokeilen kahlata umpihangessa lähellä näkyvälle polulle kokeilemaan, mihin suuntaan se jatkuu, jänisten meno alkaa vaikuttaa varsin sutjakalta. Puuterilunta on polviin asti. Polun napakasta pohjasta saan nauttia parikymmentä metriä, kunnes se päättyy samalle yhdysladulle, jolta juuri poikkesin.

Yhdyslatu päättyy komealle lintutornille. Kesällä torniin pääsee pitkoksia pitkin. Kipuan torniin ja tähyilen hauskannäköistä maisemaa. Valkoisesta kentästä pilkistää vain pieniä männynrääpäleitä, ja muu suo on piilossa sen alla. Tornin vieressä kasvaa hieman kookkaampiakin käkkyrämäntyjä, ja hoksaan yhden kyljestä linnunpöntön.

Paukaneva on suojeltu Natura-alueena muun muassa lintujensa ansiosta. Lumien sulaessa tänne saapuvat kuovit ja kurjet, lokit ja monet kahlaajat. Osa jatkaa levähdyksen jälkeen eteenpäin kohti pohjoista.

Tornin juurella risteilevät muiden kulkijoiden jäljet. Jalan- ja tassunjäljet kiemurtelevat sinne tänne. Joku on kulkenut leveillä metsäsuksilla ja suurisompaisilla sauvoilla. Sellaisilla välineillä täällä voi mennä kätevästi mihin vain.

Kuva: Anna Tuominen

Kuva: Anna Tuominen

Olin alun perin suunnitellut jatkavani suon toiseen laitaan asti, sillä siellä on Lehtisalon metsä laavuineen. Tornilta sinne päin ei kuitenkaan näytä kulkevan polkua, joten haukkaan vähän evästä ja lähden käpöttelemään omia jälkiäni takaisin. Tuuli voimistuu entisestään, mutta se puhaltaa nyt onneksi selkäpuolelta.

Paukaneva

Metsässä tuuli ei juuri tunnu, mutta puuskat paiskovat puiden oksille kertyneitä lumia alas. Hetkittäin pyryttää ankarastikin, mutta puuskan laantuessa ”lumisade” laantuu myös.

Pääsen polun alkuun ja jään ihmettelemään ladulle levinnyttä sotkua. Pihlajassa on herkuteltu niin, että latu on värjäytynyt varisseista marjoista punaiseksi.

Puiden oksilta sataa lunta välillä sakeastikin. Kuva: Anna Tuominen

Ladun varressa on opastekyltti, jota hiippaan varovasti katsomaan. Yllätyn, kun siinä kerrotaankin luonnonsuojelun sijaan metsätaloudesta. Kyltissä lukee, että paikallinen puu tulee PEFC-sertifioidusta metsästä, mikä takaa sen kestävän hoidon. Otsani rypistyy, sillä PEFC tai tiukemmatkaan sertifikaatit eivät ole onnistuneet pysäyttämään metsäluontomme köyhtymistä. Aihevalinta on jokseenkin erikoinen luontopolun opastetauluun.

Palaan odottamaan bussia. Loukon yllä lentää hajanainen räkättiparvi, ehkä ne ovat matkalla syömään loputkin ladunvarren pihlajan marjat. Marjoja oli yhä muhkeina terttuina, eikä siis ihme, että räkättejä on jäänyt parvittain talvehtimaan.

Paukaneva

  • Keidassuo, eli suon keskusta on hieman koholla. Alueella on monenlaisia suotyyppejä kasveineen ja hyönteisineen.
  • Alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon.
  • Luontopolkua yhteensä 7 km, josta 5 km pitkostettu sekä 700 m esteetön. Talvella suolla kulkee latuja ja polkuja.
  • Pitkoksille pääsee Seinäjoen paikallisbusseilla nro 4 Nurmon keskustan kautta Isosalon aloituspisteelle tai nro 11 Heikkilän asuinalueen kautta valtatie 18:n varteen.
  • Pitkoksille pääsee lisäksi Lehtisalosta, missä on myös laavu, tulentekopaikka ja kuivakäymälä.
  • Kaksi lintutornia eri puolilla suota, toinen niistä esteetön lintulava.
  • Lisää tietoa alueesta täällä >>
keidassuolintutorniluonnonsuojelualuenevaPaukanevaRetkivinkkiSeinäjokisuo

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!