Miten sienten nimet syntyvät? Suomen Sieniseuran nimistötoimikunnan puheenjohtajana toimineella dosentti Seppo Huhtisella on siihen monia sääntöjä, jotka on tehty myös rikottaviksi.

”Tärkeä sääntö on, ettei uhanalaisille sienille pidä antaa hauskoja nimiä”, Huhtinen sanoo.

”Erään millinkokoisen sienen nimi on hitutötterö. Onneksi laji ei ole uhanalainen. Ajatelkaa, että jollekin metsäkoneenkuljettajalle sanottaisiin, että tänne et tule, koska täällä esiintyy harvinainen hitutötterö!”

Huhtiselle nimien lyhentäminen on sydämen asia. Hänestä ainakaan moniosaisia nimiä ei pitäisi sallia.

”Kun löydettiin tieteelle uusi paksulimainen helokka, olisi siitä voitu tehdä paksulimahelokka, mutta onneksi nimi lyheni niljahelokaksi.”

”Suomen kieli on hienoa ja parhaimmillaan nimet ovat kuin pienoisrunoja”, Huhtinen sanoo.

”Runoillaan siis: röllirusokas, louhennahka, kyyrysataheltta, likonappu, ravirisakas, kuuramalikka…”

Sanoja voi myös tehdä.

”Tulvanalaisesta tulee liko, virvatulen väreistä virva, joutomaasta jouto ja pirullisesta lempo.”

Kun eräälle maanalaiselle suvulle haettiin nimeä, tehtiin oivallus.

”Yksi a-kirjain pois, ja manalaiset olivat syntyneet.”

Nimisavotassa tarvitaan myös luovuutta ja rohkeutta.

”Erään kerran pelargoniseitikin lähilajeille etsittiin nimiä ja ehdotuksena olivat muun muassa lehtopielikkiseitikki ja pielikkiseitikki”, Huhtinen kertoo.

”Kovan vääntämisen jälkeen syntyi mummonseitikki. Taustalla on tietenkin Kari Kuuvan Tango Pelargonia.”