Täplärapu tuotiin Suomeen rapuruton turmeleman jokiravun rinnalle. Sen mukana tuli istutettua entistä tuhoisampi rapuruttotyyppi, joka jäi vaivaamaan myös täplärapua.

Ravulla on ollut merkittävä rooli Suomen taloudellisessa historiassa. Vielä 1900-luvun alkuvuosina rapusaaliit olivat runsaita ja rapukauppaa käytiin käytiin pitkin Keski-Eurooppaa ja Venäjää. Rapuruton levittyä Suomen tuottavimmille rapuvesille 1907 rapukanta romahti, ja samalla hiipui rapukauppa.

Merkillinen sairaus alkoi verottaa Euroopan rapuja jo kesällä 1860. Rutto-sana kuvasi tuhoisaa ja nopeasti leviävää tautia parhaiten ja vakiintui käyttöön, vaikka nykyisin taudin tiedetään olevan ruton sijaan leväsieniperäinen.

Ensimmäisen ruttoaallon alkuperä on yhä epäselvä, mutta kaikki rapuruttomuodot ovat todennäköisesti peräisin Amerikasta, missä rapulajien ja ruttosienityyppien välille on kehittynyt toimivia lois–isäntäsuhteita.

Vieras rapu alkaa kiinnostaa

Euroopan rapujen kituessa ruton kynsissä ravustajat alkoivat kiinnostua Atlantin takaisista rapulajeista, joiden huhuttiin olevan vastustuskykyisiä rutolle. Saksan onnistuneiden rapukokeilujen myötä myös ruotsalaiset alkoivat valmistella omia täplärapuistutuksia.

Istutettava rapulaji valittiin tarkkaan. Ruotsalaiset päätyivät täplärapuun, koska se oli kotoisin Amerikan pohjoisista järvistä ja ekologisilta ominaisuuksiltaan lähimpänä kotoperäistä jokirapua. Täplärapu oli myös hyvän makuinen ja sen uskottiin sietävän ruttoa. Kun istutukset näyttivät onnistuvan naapurimaassa, alettiin täplärapua kotiuttaa myös Suomeen.

Hätiköintiä ja vahinkorutto

Maataloushallitus myönsi luvan täpläravun istutukselle, kunhan maahan istutettavat ravut ovat terveitä eivätkä kanna rapuruttosientä. Vuosina 1967–1974 Suomeen tuotiin 41 500 täplärapua: 35 000 toisen vaiheen poikasina Ruotsista ja loput aikuisina Yhdysvalloista. Rapuja istutettiin yli viiteenkymmeneen veteen.

Istutusten aikaan tietämys rapurutosta oli heikolla pohjalla, eikä riskeihin osattu suhtautua tarpeeksi vakavasti. Tuontiluvan edellytyksistä huolimatta osa Yhdysvalloista tuoduista ravuista toi Suomeen uuden rapuruttotyypin, joka tappaa jokirapuja entistäkin tehokkaammin ja vaikuttaa myös täpläravun kuolleisuuteen ja lisääntymistehokkuuteen.

Täpläravun uskottiin olevan immuuni rapurutolle, sillä jokiravun kantamaa tautia ei saatu tarttumaan siihen. Myöskään kotiseudullaan täpläravut eivät vaikuttaneet sairailta. Kävi ilmi, että satoja kilometrejä eteläisemmistä järvistä kotoisin oleva rapulaji oireilee rutosta enemmän Pohjolan kylmissä ja haastavissa elinoloissa.

Tuotantoeläin vs. suojelueläin

Nyt Suomessa kilpailee kaksi rapulajia, joista täplärapu on voitolla. Täplärapuistutuksilla on monin paikon saatu palautettua Suomeen kalataloudellisesti merkittävä ravustus, ja etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa lajista on lähinnä hyviä kokemuksia.

Oma jokirapumme kärsii yhä ensimmäisestä rapuruttoaallosta, eikä ole päässyt toipumaan entisiin lukuihinsa. Siitä saatavat saaliit ovat täplärapusaaliisiin verrattuina pieniä, ja tämän takia se nähdään raputaloudellisessa keskustelussa helposti suojelueläimenä.

Vaikkei jokirapua ole luokiteltu uhanalaiseksi, uudet täplärapuistutukset vievät siltä elintilaa ja se joutuu ahtaammalle. Ongelma lajien välillä ei ole kilpailu ravinnosta tai elintilasta, vaan lähinnä täpläravun levittämä rutto.

Uusin rapustrategia sallisi täpläravun kannan kasvatuksen ja istutuksen entistä laajemmalle alueelle.

Laittomat istutukset ongelmana

Suuri osa täplärapuistutuksista on tehty laittomasti. Osasyy laittomille istutuksille on tietämättömyys – kaikki eivät erota täplärapua jokiravusta saatikka tiedä tämän levittävän jokiravun tappavaa ruttoa. Mökkiläiset ja muut tavalliset kansalaiset voivatkin istuttaa rapuja tutun järven rantaan tietämättä, että teko voi tuhota terveen jokirapukannan ja, että laittomasta istutuksesta voi saada mojovat sakot.

Ongelmallinen rapurutto leviää tehokkaasti. Vaikka uutta rapuruttotyyppiä kantoi vain kourallinen maahan tuoduista täpläravuista, se on levinnyt käytännössä kaikkiin Suomen täplärapukantoihin.

Istutusten lisäksi rapurutto voi levitä lintujen ja nisäkkäiden liikkuessa vesistöjen välillä ja, kun katiskoita, veneitä tai muuta tavaraa siirretään puhdistamatta järvestä toiseen. Valistuksella ja tiedotuksella voikin olla merkittävä rooli jokiravun suojelussa.

Lähteet: Kilpinen: Suomen rapu. Ravun nousu, tuhoja tulevaisuus; Esa Erkamo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

maahanmuuttajatäplärapu

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!