Suomen susikanta on Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan selvässä kasvussa. Kun susia laskettiin viime vuonna tähän aikaan 140–155, tänä vuonna arvio on 220–245. Laskentaa auttoi joulu–tammikuussa parantunut lumitilanne.

Sudet palasivat Suomen luontoon 1990-luvulla, kun niitä alettiin suojella Euroopan unionin vaatimuksesta. Ensimmäiset yksilöt saapuivat Venäjän Karjalasta, josta saatiin vuoteen 2009 saakka keskimäärin 3,2 sutta yhtä susisukupolvea kohti. Viime aikoina liikenne rajan yli on kuitenkin  hiipunut.

Talvella 2006–2007 Suomen susikanta tavoitti huippunsa, yli 300 yksilöä, minkä jälkeen alkoi nopea romahdus salametsästyksen takia. Vähimmillään kaksi vuotta sitten susien määrä kävi noin 130 yksilössä.

Suomi reagoi susikannan romahdukseen kiristämällä salakaadosta tuomittavia korvauksia sekä lisäämällä vuonna 2011 törkeän metsästysrikoksen rikoslakiin.

 

Kuva: Luonnonvarakeskus

susisusikanta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.