Suomen Luonnon Havaintokirjaan tuli kuva harvinaisesta ilmiöstä. Kuvassa on tiettävästi Suomen ensimmäinen talvehtiva pikkuhäiveperhosen toukka. Se on kuvattu 31.10.2017 Paraisilla.

Kuvan ottanut Håkan Söderholm kertoo löydöstä Havaintokirjassa: ”Löytöä edelsi aikuisten perhosten seurannat kesällä. Kiintopisteeksi valitsimme kaverin kanssa hiekkatien, missä aikuisia on nähty lennossa. Siitä lähdimme liikkumaan ulospäin ja käytiin läpi haapoja, toukan pääasiallista ravintoa Suomessa. Aikuisten haapojen alaoksat olivat liian ylhäällä, joten tyytyminen oli nuoriin taimiin. Tutkimme pääasiassa etelärinteiden puita. Toukka löytyikin yllättäen vain puoli tuntia etsinnän aloittamisen jälkeen. Yllättävää oli myös löytää se melko alhaalta, noin metri maanpinnasta. Nyt saatiin uutta arvokasta tietoa millaisista paikoista näitä voi löytää. Kehotankin harrastajia etsimään näitä toukkia omalta kotipaikkakunnalta, varsinkin jos laji on siellä yleinen! Täällä Turku-Parainen viivalla laji on vielä melko harvinainen ja paikoittainen.”

“Tämä on hieno uutinen. Pikkuhäiveperhonen saapui Suomeen vuonna 2000, ja on sen jälkeen saanut pysyvän jalansijan etelärannikon tuntumasta ja Kaakkois-Suomesta. Vaikka talvehtimista on täytynyt tapahtua Suomessa jo vuosien ajan, meiltä ei aiemmin ole löydetty talvehtivaa toukkaa. Se ei ole ihme, sillä niin hyvin toukka maastoutuu suojavärinsä avulla”, Suomen Luonnon päätoimittaja ja perhosharrastaja Heikki Vasamies iloitsee.

Havaintokirja on Suomen Luonnon palvelu, johon jokainen voi lähettää oman luontokuvansa. Nettisivujen Havaintokirjasta poimitaan kuvat myös jokaisen lehden Havaintokirja-palstaan. Lähetä oma kuvasi täällä > ja selaa muiden lähettämiä kuvia täällä >

Kuvassa täyskasvuinen pikkuhäiveperhonen. Kuva: Heikki Vasamies.

pikkuhäiveperhonen

Tilaa Suomen Luonto!

Avain ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaittaan alk. 19,40 € / 3 lehteä + digipalvelu.
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.