Kukapa olisi arvannut että suppilovahvero oli vielä 1970-luvulla melko tuntematon suomalaisten sientenkerääjien keskuudessa? Vaikka jo Toivo Rautavaaran väitöskirjassa vuodelta 1947 se mainitaan maultaan herkullisemmaksi kuin yleisesti tunnettu keltavahvero, vasta Mauri Korhosen kirjat nostivat ”suppiksen” yleiseen tietoisuuteen.

Sillä on monia ominaisuuksia hyvälle, kerättävälle ruokasienelle. Suppilovahveroita on yleensä runsaasti, sato on toukatonta, puhdasta ja laji on hyvin helppo tuntea. Lisäksi se säilyy hyvin ja sen on niitä harvoja sieniä, joita voi kerätä muovipussiin. Yleensähän sienet muhjuuntuvat muovipusseissa ja sen vuoksi kori on ainoa oikea keruuastia. Kyllä suppilovahverostakin kysytään; miksi jotkut ovat niin tummia ja toiset vaaleita. Ovatko ne samaa lajia? Kyllä ovat, suppilovahveron lakin värivaihtelu on suurta. Joskus näkee jopa kokonaan keltaista värimuotoa.

Voiko suppilovahverolla olla samannäköisiä ”matkijoita”. Kovin samannäköisiä ei ole, vaikka kyllä monia lajeja voi erehtyä luulemaan suppilovahveroksi. Kosteikkovahvero, rustonupikka, kultaheltta esimerkiksi. Kosteikkovahvero on suppilovahveron veroinen ruokasieni ja kultahelttakin on syötävä. Rustonupikkaa pidetään lievästi myrkyllisenä, mutta sen kerätessään huomaa nopeasti erehtyneensä, se on niljakkaan kumimainen eikä luo mielikuvaa ruokasienestä.

Mistä niitä sitten löytää, on usein esitetty kysymys. Paksusammaleiset rinnekuusikot ovat sen parhaita esiintymispaikkoja. Siellä se lymyää suurin joukoin jalka syvällä sammaleessa ja vain suppilomainen lakki nousee huomaamattomasti pinnalle. Parhaassa asemassa on se, jolla on erityinen ”suppissilmä”. Kun löytää yhden, niin niitä alkaa löytää useampia. Ja kohta huomaa seisovansa suorastaan suppilovahveroiden päällä. Ja suppilovahveroiden etsimiseen ja löytämiseen silmä harjaantuu.

Suppilovahvero on loppusyksyn sieni. Toki sitä voi löytää jo loppukesästä, varhaisimmat löydöt olen tehnyt jo heinäkuun lopussa, mutta pääsesonkia ovat syys-lokakuu. Ja satoa voi kerätä pakkasiin asti. Jäätyneenäkin niitä on kerätty joulupöydän antimiin.

Suppilovahverot sopivat mainiosti kuivattavaksi. Ne kuivuvat mainiosti vaikkapa lattialämmityksen päällä ja ne on vaivatonta säilöä purkkeihin tai pusseihin. Jotkut ovat moitiskelleet suppilovahveron ”suoveden makua” tai yleistä mauttomuutta, eikä se kuulu omiinkaan lempisieniin. Kuitenkin, kun sato on hyvä, niin sitä voi sirotella monenlaisiin ruokiin höystämään keittoa tai muhennosta.