Alkutalvesta, kun lehtipuut ovat pudottaneet lehtensä ja sienikauden huippu kauan sitten ohitettu, huomio kiinnittyy niihin harvoihin sieniin, joita vielä on jäljellä. Yksi niistä on vihreiden samettihousujen värinen talvivinokas, jonka voi löytää laholepän tai -koivun kyljestä. Vinokkaaksi sen tunnistaa munuaisen muotoisesta lakista.

Sieniasiantuntija Jouni Issakainen kertoo, että muoto ei sano mitään sienen sukulaisuussuhteista:

”Sana ’vinokas’ tulee sellaiselta ajalta, jolloin ajateltiin, että kaikki vinot sienet ovat toisilleen läheistä sukua. Se on vain näennäinen piirre, joka on säilynyt sienten nimissä kuvailemassa niiden ulkomuotoa. Osterivinokkaat ja koivuvinokkaat eivät ole mitään läheistä sukua talvivinokkaalle.”

Kun koivuvinokas on kuitenkin syötävä ja osterivinokas jopa hyvin arvostettu ruokasieni, kutkuttaisi ajatella, että  talvivinokaskin on huomiotta jäänyt ruokasieni.

Niin voi tosiaan olla, mutta asiasta on meillä Suomessa niukasti kokemuksia, Issakainen kertoo. Talvivinokasta kasvatetaan Aasiassa ruokakäyttöön, ja Issakainen on tavannut japanilaisia sieniasiantuntijoita ja jutellut heidän kanssan asiasta.

”Olen ymmärtänyt, että talvivinokkaan itiöemän pintakerrosta poistetaan, jotta siitä tulee syötävämpi. Minulla ei ole kuitenkaan tietoa meidän ja Japanin talvivinokkaiden geneettisestä erosta.”

Suomalaisissa ja ruotsalaisissa käsikirjoissa talvivinokkaan makua kuvataan miedoksi tai hieman karvaaksi. Skandinaviassa sienen syömiseen ei ole minkäänlaisia perinteitä.

Talvivinokas on varsin sitkeä sieni, sekä kirjaimellisesti että muuten. Se kestää hyvin kohmetta, ja itiöemiä voi löytää vielä pakkasten alettua. Mitä kauemmin talvivinokas on saanut kasvaa, sitä vähemmän sen itiöemät ovat vihreän samettihousun värisiä. Pigmentti on lakissa pisteinä, ja kun pisteet loittonevat toisistaan, sienen keltainen pohjaväri korostuu.

Jos ei sienen ruokakäyttöä voikaan oikein suositella, se on mukava laji opeteltavaksi, koska putkahtaa esiin sellaisena aikana, jolloin sekoittamisen mahdollisuuksia on vähän.

Talvivinokas

Sarcomyxa serotina

Lakki: Tyypillisen vinokkaan muotoinen, simpukkamainen tai munuaismainen. Kooltaan pienehkö. Leveys 3–10 senttiä. Nuorena vihertävä ja hienonukkainen, vanhemmiten väri muuttuu, kun pisteet erkaantuvat toisistaan. Sileä ja limainen.

Heltat: Kellahtavat, jopa oranssit.

Jalka: Lyhyt, alkaa lakin sivusta. Väriltään rusehtavan oranssi.

Malto: Valkoista ja kiinteää, keskellä hyytelömäinen kerros.

Haju: Hyvin heikko.

Itiöt: Valkoisia.

Kasvupaikka: Lahoavalla tai pystyyn kuolleella lehtipuulla, etenkin lepällä ja koivulla.

Levinneisyys: Ilmeisesti koko maassa Tunturi-Lappia lukuunottamatta. Lajitietokeskuksen tietokantaan merkityt havainnot loppuvat Rovaniemen pohjoispuolella.

Ajankohta: syys–tammikuu. Säilyy hyvin kohmeisenakin.

Syötävyys: Muualla käytetään ruoaksikin, Suomessa ei ruokakäytön perinnettä.