Lahoavalla lehtipuulla kasvava talvivinokas on helppo tuntea lakin ja helttojen väristä. Kuvat: Jouni Tikkanen
Talven alkaessa kerättävien ruokasienten määrä vähenee niin paljon, että tekee mieli kokeilla kaikkea mitä suinkin voi.
Turun sieniseuran puheenjohtaja Jouni Issakainen kertoi taannoin, että lehtipuiden lahorungoilla kasvavaa talvivinokasta (Sarcomyxa serotina/Panellus serotinus) käytetään Japanissa ravinnoksi, vaikka Suomessa se on sitkeänä ja kuulemma pahanmakuisena jätetty huomiotta. Omat sienikirjani eivät anna sille yhtään ainoaa tähteä, mutta eivätpä toisaalta sano myrkylliseksikään.
Issakainen kertoi japanilaisen kollegansa paljastaneen, että talvivinokkaan lakista on tapana kuoria nahka pois. Tällä evästyksellä sain hänen Turusta löytämiään talvivinokkaan lakkeja kokeiltavaksi. Pieni googlailu paljasti, että myös Yhdysvalloissa talvivinokas tunnetaan syötävänä sienenä. Se mainitaan tosin sitkeäksi. Sen takia varsinkin suuremmista lakeista kannattaa kuulemma leikata lakin tyviosaa pois.
Siispä kuorin yhdestä lakista nahan, leikkasin tyveä pois ja silppusien pieniä paloja pannulle. Koska sientä oli sanottu sitkeäksi, ja se kieltämättä tuntuikin siltä, säädin levyn lämpötilan hyvin alas ja lisäsin vähän öljyä. Päätin kypsentää palasia pitkään.
Hitaan kuullotuksen jälkeen olin valmis kokeilemaan ja yllätyin: Sitkeältä sieni vieläkin tuntui, mutta siinä oli hyvin miellyttävä, pähkinäinen aromi. En kuvittelisi tekeväni talvivinokkaasta muhennosta, mutta se voisi sopia vaikkapa mausteeksi kasviskeiton pinnalle. Kannatti kokeilla!