Toimittaja perusti kukkaniityn – seuraavana kesänä niityltä löytyi Suomelle uusi ampiainen

Toisin kuin tutummilla yhteiskunta-ampiaisilla, paperiampiaisten pesissä toukkien kennot ovat näkyvillä. Nämä sironeuliaiset löytyivät Inkoosta kesällä 2025. Sironeuliainen on yksi kolmesta Suomesta hiljattain löydetystä lajista. Kuva: Jyrki Lehto
Sorja ampiainen kiinnitti huomioni, kun ihailin pörriäisten hyörinää rivitaloasuntoni takapihalla. Se lensi takapää hieman koholla, pitkiä jalkojaan roikottaen. Onnistuin nappaamaan kännykällä muutaman kuvan ja latasin ne iNaturalist-sovellukseen.
Tekoäly ehdotti paperiampiaislajia, ja tarkempi tiedonhaku paljasti, että koko lajiryhmästä on Suomesta hyvin vähän havaintoja.
Vielä suurempi yllätys oli, kun Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Juho Paukkunen vahvisti, että kyseessä on Suomelle uusi laji, Polistes dominula.
Yli kymmenen vuotta sitten saman lajin yksilö löytyi Mikkelistä, mihin se oli todennäköisesti päätynyt rahtina viinirypälerasiassa. Pihassani lentävä ampiainen on kuitenkin mitä ilmeisimmin omin avuin maahan saapunutta kantaa.
”Laji on yleinen Etelä- ja Keski-Euroopassa ja on levinnyt viime vuosina Baltian maissa”, Paukkunen kertoo.
- Pihaneuliainen (Polistes dominula). Kuva: Anna Tuominen
- Ampiaisen lentoasento roikkuvine jalkoineen kiinnitti huomion. Kuva: Anna Tuominen
Kaksi muutakin lajia Suomessa
Paperiampiaisia osattiin jo odotella Suomeen, sillä niistä on tehty havaintoja lähialueilla.
”Selkeästi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa asiaan. Nämä ovat tosi lämpöhakuisia lajeja. Se näkyy etelässäkin, paperiampiaiset ovat runsastuneet Baltiassa ja Ruotsissa ja levittäytyneet pohjoisemmas.”
Kolme uutta lajia on silti enemmän kuin Paukkunen osasi odottaa.
”Se on aika yllättävää, kun muutama vuosi sitten ei tunnettu vielä yhtään.”
Ensimmäinen paperiampiainen oli ketoneuliainen (Polistes nimpha), jonka Jyrki Lehto ja Petri Metsälä löysivät vuonna 2021 Etelä-Karjalasta Ylämaalta, läheltä Venäjän rajaa.
Laji on havaittu Suomessa kerran aiemminkin, mutta siitä on ehtinyt vierähtää jo lähes 200 vuotta. Hyönteistutkija Evert Julius Bonsdorff keräsi museon kokoelmiin talletetun yksilön Salon Muurlasta, paikasta, joka nykyisin tunnetaan Kosken kartanona.
Myös Karjalassa nykyisen Venäjän alueella laji on havaittu kaksi kertaa, mutta näistäkin havainnoista on kulunut jo lähemmäs sata vuotta.

Tämä ketoneuliainen löytyi Lappeenrannan Ylämaalta vuonna 2021. Kuva: Jyrki Lehto
Kun viime vuonna Veikko Yrjölä löysi Helsingin Kuninkaansaaresta pesivän paperiampiaisen, Paukkunen oletti senkin olevan ketoneuliainen.
Erhe kävi ilmi, kun samoja ampiaisia löytyi tänä kesänä Uudeltamaalta lisää. Jyrki Lehto kävi kuvaamassa pesäpaikkaa Itä-Helsingissä ja havaitsi, ettei kyseessä olekaan sama laji.
Kyseessä oli P. albellus, josta lähimmät havainnot olivat toistaiseksi Pohjois-Puolasta.
”Veikkaan, että sitä kyllä on Baltiassa, mutta sitä ei ole osattu tunnistaa”, kertoo Paukkunen.
Uudet lajit saivat juuri Paukkuselta suomenkieliset nimet. Polistes albellus on nyt sironeuliainen, mikä vastaa lajin saksankielistä nimeä. Pihaltani löytynyt P. dominula olisi suoraan muista kielistä käännettynä taloneuliainen. Paukkunen valitsi nimeksi läheltä liippaavan, suomalaiseen nimistöön paremmin sulautuvan pihaneuliaisen.
Pesä perustetaan yhteistyöllä
Paperiampiaisen pesä muistuttaa tuttua pallomaista ampiaispesää, mutta yhdellä silmiinpistävällä erolla: siinä ei ole ulointa kuorikerrosta, vaan kennot ovat näkyvillä.
Tulokkaiden elinkierto pyörii samalla rytmillä kuin muidenkin yhteiskunta-ampiaisten. Alkukesän aikana pesässä kasvaa vain työläisiä, mutta loppukesällä uudet kuningattaret sekä koiraat kuoriutuvat ja lähtevät etsimään kumppania. Vain uudet kuningattaret talvehtivat.
Eroja on silti pesimisessäkin, sanoo Paukkunen.
”Keväällä kaksi naarasta saattaa lyöttäytyä kimppaan, ja ne perustavat pesän yhdessä. Kun ensimmäisiä työläisiä alkaa syntyä, vahvempi naaras potkii toisen sieltä pois.”
Lisäksi paperiampiaisten tiedetään joskus käyttävän vanhoja pesiään uudelleen, mikäli ne ovat talven jäljiltä riittävän hyvässä kunnossa. Pihaneuliainen saattaa jopa talvehtia pesässä, jossa se on kuoriutunut.
Useimmat lajit rakentavat pesänsä niitylle johonkin riittävän tukevaan alustaan, kuten vadelman varteen. Pihaneuliainen taas pesii muun muassa ullakoilla ja muissa ihmisen rakennelmissa. Tämä selittää myös viinirypäleiden mukana saapuneen yksilön.
”Se rakentaa mielellään pesänsä rahtikonttiin tai muuhun laatikkoon, joten niitä kulkeutuu usein tavaroiden mukana paikasta toiseen.”
Paperiampiaisten ruokavalio on vastaavasti suurimmalta osin yhteneväinen muiden yhteiskunta-ampiaisten kanssa.
”Ne syöttävät toukilleen muita hyönteisiä, lähinnä pehmeäruumiisia toukkia. Omaan tarpeeseensa ne käyvät kukilla ottamassa mettä.”
Juuri nyt on se aika vuodesta, kun ampiaiset hakeutuvat terassilla aterioivien lautasille ja laseihin. Tätä paperiampiaiset eivät onneksi harrasta, kertoo Paukkunen.
Riesaa niistäkin voi silti aiheutua, mikäli lajit alkavat toden teolla yleistyä.
”Jos niitä paljon pesii niityllä, niin matalalle rakennettuun pesään saattaa aika helposti astua. Pisto on todella kivulias, sitä pidetään kivuliaampana kuin tavallisen ampiaisen pistosta.”
Vaikka takapihallani nyt pörrääkin jos jonkinlaisia myrkkypiikkiä kantavia siivekkäitä, en voisi olla tyytyväisempi. Aloin viime vuoden keväällä rakentaa uuden kotini autiosta pihanurmikosta pörriäispuutarhaa, ja jo nyt pihaneuliaisen kaltainen kiinnostava laji on löytänyt apajille.
Tarinalla on kaksi opetusta: 1. Korvaa nurmikko kukilla, ja 2. Lataa kuvia iNaturalistiin tekoälyn ja yhteisön tunnistettavaksi.

Nurmikon tilalla kukkivat nyt neidonkielet, tulikukat, ruusuruohot ja monet muut pörriäisten suosimat kukat. Kuva: Anna Tuominen
Paperiampiaisten tunnistaminen vaatii tarkkuutta
Suomesta löytyneiden paperiampiaisten lajintunnistukseen ei tarvita mikroskooppia, mutta pään tuntomerkkien pitää erottua kuvasta hyvin. Juho Paukkusen mukaan koiraita näkee hyvin harvoin, joten naaraiden tuntomerkeillä pääsee pitkälle. Työläiset ovat samannäköisiä ja -kokoisia kuin kuningattaret.
Kaikki lajit ovat musta-keltaisia, mutta niiden pään ja keskiruumiin alueelta löytyy eroja kuvioinnissa. Paukkunen laati taulukon, josta erot käyvät ilmi. Erojen tarkasteleminen vaatii jonkin verran osaamista hyönteisten anatomiasta.
Mitä seuraavaksi?
Paukkunen mainitsee kaksi paperiampiaista, jotka saattaisivat tulevaisuudessa löytyä Suomesta. Toinen on kivikkoneuliainen (P. biglumis), joka tunnetaan Pohjois-Ruotsista rakkakivikoista. Laji suosii pesäpaikkana kivien kylkiä. Hän on yrittänyt etsiä ampiaista Kemistä ja Torniosta, mutta toistaiseksi tuloksetta.
”Tosin Ruotsissakin se on hyvin harvinainen. Viimeisimmät havainnot Pohjois-Ruotsista ovat 1990-luvulta, eli se voi olla sieltä myös hävinnyt.”
Toinen mahdollinen laji on P. mongolicus, josta on tehty yksittäinen havainto Pohjois-Puolassa.