Vuosia sitten nousi melkoinen kohu kun suomalaisestakin perunamaasta oli löydetty tryffeleitä. Asia ei sinänsä ollut mikään suuri uutinen, koska vanhimmat tryffelihavainnot Suomesta ovat 100 vuoden takaa, mutta kovin harvoin niitä löydettiin. Lähinnä niitä löytyi  sattumalta kompostista tai perunamaan kaivelun yhteydessä.

Kyseessä olivat pienen perunan kokoiset, ja aika lailla näköisetkin maanalaiset sienet, jotka tuoksuivat voimakkaasti. Mutta nyt niistä on tullut sienimaailman julkkiksia. Suomalaiseksi nimeksi on annettu pohjantryffeli. Se on sukua etelän herkuille, valko- ja mustatryffelille. Ne kasvavat kuitenkin vain eteläisimmässä Euroopassa, mutta syötävää kesätryffeliä löydetään toki Ruotsistakin. Lisäksi sen kasvatus on aloitettu Juvan tryffelitilalla, Savossa ja ensimmäiset tryffelitkin on saatu jo muutaman vuoden odotuksen jälkeen.

Tryffelikiinnostusta on lisännyt italialaisen tryffelin etsintään erikoistuneen koiran Lagotto Romagnolon yleistyminen seurakoirana. Suomessa on nykyisin jo yli 1000 tryffelikoiraa. Niillä on taipumus kaivaa maata ja etsiä tarkan hajuaistinsa avulla maassa piileskeleviä sieniä. Tryffeleiden tuoksu onkin omalaatuinen, voimakkaan kemiallinen, jossa on mukana painomustetta ja munankeltuaista. Voimakkaimmin tuoksun tuntee tryffelin halkaisupinnasta.

Tryffeleitä on nyttemmin löydetty Haukiputaalta asti. Suomalaisten tryffeleiden syötävyysarvo ei ehkä ole verrattavissa etelän tryffeleihin, mutta  kuitenkin ne kelpaavat ruokasieniksi ja ovat hyvin voimakasaromisia. Onhan niitä jo myytykin mm. lahtelaisiin ravintoloihin.

sienivinkkisyksytryffeli

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.