Vähäluminen kevättalvi 2014 pani mustikanvarvut koville. Lumi ehti sulaa Lapin eteläpuolelta jo helmi–maaliskuussa, ja pakkanen pääsi paikoin puremaan paljaita varsia niin, että sato kärsi.

Tämä harmittaa niitä, jotka ajattelivat saavansa mustikasta seuraavana talvena fenolisia yhdisteitä kuten antosyaaneja. Mustikassa on tunnetusti poikkeuksellisen paljon näitä aineita, joiden kehutaan olevan hyväksi verenpaineelle ja parantavan ehkä näköäkin. Niitä olisi kaivattu aamupuuroon ja terveyspirtelöön.

Luonto tarjoaa kuitenkin koko joukon muita marjoja, joissa on samoja aineita: antosyaanit antavat nimittäin kaikille marjoille niiden värin. Niitä on myös punaisissa marjoissa kuten puolukassa ja mansikassa, mutta aina sitä enemmän, mitä tummemmasta marjasta on kyse. Kannattaa siis kokeilla mustikan sijaan muita tummia marjoja.

Vakaa variksenmarja

Kaikkein herkintä aikaa kasveille on alkukesä, jolloin ne kukkivat ja tarvitsevat pölyttäjiä. Mustikka, puolukka, juolukka, riekonmarja, lakka, vadelma ja mansikka ovat kaikki hyönteispölytteisiä kasveja.

Variksenmarja sen sijaan on tyrnin tapaan tuulipölytteinen ja siksi sadoltaan vakaa. Se on myös Suomen kolmanneksi runsain marja heti mustikan ja puolukan jälkeen. Kahdesta alalajista erityisesti pohjoisempi pohjanvariksenmarja marjoo hyvin, Kainuusta etelään kasvava etelänvariksenmarja aavistuksen niukemmin.

Antosyaaneja variksenmarjassa on mustikkaakin enemmän. Se on mainio mehumarja, mutta myös pirtelöiden ja hillojen raaka-aine, eikä se ole ansainnut vähättelevää nimeään. Sitä on vain käsiteltävä varovaisemmin kuin mustikkaa, koska kuori on paksu ja siitä irtoaa kitkerää makua. Viime vuosina variksenmarjasta on alettu tehdä jopa viinejä.

Kuivien kesien juolukka

Juolukka pelastaa marjastajan silloin, kun kesä on kuiva. Mustikka on tuoreiden kankaiden laji, kun taas juolukka kasvaa etupäässä rämeillä suopursun seurassa. Sen kasvualusta pysyy kosteana silloinkin, kun mustikan on jano.

Juolukka kohoaa korkeaksi varvikoksi, jossa rämpiminen vaatii hyviä reisilihaksia. Puuvartisista haaroista marjoja on joskus hankala noukkia, kun poimurin käyttö ei oikein onnistu.

Juolukat käyvät joka tapauksessa oivallisesti mehuun, mehukeittoon tai hilloon. Antosyaaneja niissä on mustikkaa ja variksenmarjaa vähemmän, mutta enemmän kuin vaikkapa puolukassa. Niissä on myös runsaasti niin sanottuja flavonoleja, etenkin kversetiiniä, jonka on huomattu vaikuttavan ehkäisevästi muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin.

Riekonmarja, vaeltajan eväs

Riekonmarjan lehdet levittäytyvät syksyllä hohtavan punaisina mattoina tuntureiden rinteille ja Lapin kangasmetsien pohjille. Samaan aikaan kuin vaeltaja saapuu ihailemaan ruskaa, riekonmarjan marjat muuttuvat viininpunaisista mustiksi ja ovat kypsiä kerättäviksi.

Sato on pieni, eikä sitä juuri hyödynnetä, mutta tutkijoiden kiinnostus on herännyt. Tiedetään, että riekonmarjassa on vähän sokereita mutta poikkeuksellisen paljon syaniidi-3-O-arabinosiidi-nimistä antosyaania.

Kullakin marjalla on omanlaisensa valikoima antosyaaneja, mitä voidaan käyttää jopa ruokahuijauksien paljastamiseen. Mustikkakeitoksi väitetystä tuotteesta ei saa löytyä riekonmarjan tai mansikan sormenjälkeä.

Riekonmarja käy mehuihin ja soseisiin – ja mikä hienoa – sitä voi kerätä karpalon tapaan vielä keväälläkin. ­Maku on silloin vain happamampi kuin syksyllä.

C-vitamiini selittää

Tutkija Tuuli Koivumäki tekee Helsingin yliopistoon väitöskirjaa marjojen vaikuttavista aineista. Hän muistuttaa, ettei antosyaaneille ole toistaiseksi hyväksytty EU:n alueella yhtään virallista terveysväittämää.

Viitteitä niiden tehosta riittää, mutta vaikutuksia ei ole pystytty todistamaan riittävän laajasti. Siksi kaupan mustikkajauheissa lukee usein pienellä präntillä, että kaikki hyvä ja kaunis, mitä luvataan, perustuu aineeseen nimeltä C-vitamiini.

C-vitamiinia on ylivoimaisesti eniten ruusunmarjassa ja tyrnissä. Kaikki kotimaiset marjat ovat kuitenkin hyviä C-vitamiinin lähteitä.

Juolukka

Vaccinium uliginosum

Levinneisyys: Koko maassa, etenkin rämeillä ja korvissa.

Tuntomerkit: Mustikkaa muistuttava mutta vahvemmin puuvartinen varpu, joka muodostaa jopa metrin korkuisia tiheiköitä. Lehti kärjestä leveämpi kuin tyvestä, mustikalla päinvastoin. Marja on usein kulmikkaampi ja pitkulaisempi.

Merkitys: Juolukkasinisiiven ja suokeltaperhosen toukat elävän juolukan lehdillä. Marjat kelpaavat muun muassa kanalinnuille, karhulle, rastaille ja kurjelle.

Riekonmarja

Arctostaphylos alpina

Levinneisyys: Tunturi-Lapissa. Paljakoilla, rinnekoivikoissa ja valoisissa kangasmetsissä.

Tuntomerkit: Ruska-aikaan helppo tuntea hohtavan punaisista lehdistään. Varsi maanmyötäinen, lehdet pisaranmuotoiset mutta teräväkärkiset ja sahalaitaiset. Mehevät marjat yksittäin.

Merkitys: Kiirunalle ja muille tunturin linnuille tärkeää ravintoa. Myös naalin ja ketun ruokalistalla.

Variksenmarja

Empetrum nigrum

Levinneisyys: Koko maassa. Kahta alalajia: pohjanvariksenmarjaa ja etelänvariksenmarjaa. Meren kalliorannoilta ja hietikoilta rämeille, kangasmetsiin ja tuntureille saakka.

Tuntomerkit: Matala, ainavihanta varpu, jolla on mustat, kiiltävät marjat. Lyhyet neulasmaiset lehdet.

Merkitys: Kiirunalle ja riekolle variksenmarja merkitsee samaa kuin mustikka teerelle ja pyylle. Myös monien muiden lintujen elinehto.

Lähteet: Juttuun on haastateltu Tuuli Koivumäen lisäksi tutkija Kauko Saloa Metsäntutkimuslaitokselta ja professori Heikki Kalliota Turun yliopistosta.