Pihapiirissä saattaa pyöriä jos jonkinlaista pientä vipeltäjää, jyrsijöitä ja päästäisiä. Pienimpien jälkiä on melkein mahdotonta erottaa toisistaan: keskellä kulkee hännän piirtämä viiru, jonka molemmin puolin tassut tikkaavat tasajalkaa, takatassut etutassujen jäljissä.

Nurkissa rapistelijat – tunnista hiiret ja myyrät!

Monia kiinnostaa, pyöriikö pihapiirissä metsähiiriä vai kenties rottia. Tämän lajiparin erottaa parhaiten jälkien koosta, mutta muihin lajeihin sekoittaminen on mahdollista. Lopputuloksen kannalta on melko vähän merkitystä, kumpi näistä kahdesta jyrsijästä pihapiiristä löytyy. Ne ovat kaikkiruokaisia, nopeita lisääntymään ja voivat aiheuttaa harmia talon rakenteissa mellastaessaan. Hiiret usein lähtevät kesäksi matkoihinsa, mutta palaavat taas talven kolkutellessa pihapiirin suojiin.

Rottiin keskittyvät negatiiviset tunteet voivat johtua esimerkiksi siitä, että älykkäinä eläiminä niitä voi olla vaikea karkottaa. Kaupunkirottiin perehtynyt Nina Nygren Tampereen yliopistosta kertoo, että rotat kulkevat hiiriä useammin ihmisten jätteiden seassa, ja siksi ne mielletään erityisen likaisiksi ja vaarallisiksi, kun ne ilmestyvät sisätiloihin.

Metsähiiren levinneisyys rajoittuu suunnilleen Vaasan leveyksille. Rottaa tavataan melkein koko maassa, mutta ei kaikkialla Lapissa.

Lähetä kuvasi lumijäljistä »

Jälkijonon tuntomerkit

Metsähiiri on Suomen kookkain hiiri, mutta silti se painaa vain kymmenesosan rotan painosta. Samaten loikan pituus on rotalla selvästi pidempi.

Koko vaikuttaa eläinten liikkumiseen. Vaikka lumipeite ei vielä haittaisi rotan menoa, metsähiiri joutuu jo askeltamaan takatassunsa tarkasti etutassujen jälkiin. Silloin jälkijono alkaa muistuttaa pienimpien jyrsijöiden tyypillistä menoa. Rotta taas vaihtaa raviin tai käyntiin herkemmin kuin hiiri.

Molempien jälkijonoissa voi näkyä jonkin verran hännän jättämiä viiruja. Rotta pitää loikkiessaan yleensä häntää selvästi koholla, jolloin sen jättämät jäljet voivat olla satunnaisempia. Hitaasti liikkuessa ja paikallaan hyöriessä häntä on matalammalla ja voi viistää lunta. Metsähiirikään ei yleensä piirrä hännällään samanlaista tasaista viirua kuin vaikkapa metsämyyrä.

Tassunjäljen tuntomerkit

Metsähiiren ja rotan yksittäiset jälkikuviot ovat hyvin samannäköiset, mutta eri kokoiset. Sopivalla lumella etutassun jäljessä näkyy neljä varvasta, takatassun jäljessä viisi. Takatassut ovat selvästi etutassuja isommat ja pitkänmalliset. Metsähiiren takakäpälän jäljen pituus on noin kaksi senttiä, rotalla yli kolme. Silmämääräisesti kokoa voi olla hankala arvioida ilman vertailukohtaa, joten jos saatavilla ei ole viivoitinta tai muuta mittaa, apuna voi käyttää vaikkapa tulitikkuaskia tai muuta esinettä, jonka koko on tiedossa.

Loikka-askeleen kuvio on hyvin samankaltainen kuin vaikkapa oravalla. Oravan jälki on kuitenkin jopa kaksi kertaa rotan jäljen kokoinen ja hyvin säännöllinen. Kokonsa puolesta rotan jäljen voi sekoittaa esimerkiksi vesimyyrään, joka elää vesistöjen läheisyydessä.

Vertaile jälkiä!

Lähteet mm. Marcus Wikman: Lumijälkien maasto-opas sekä luontoportti.com.

Jyrsijätjäljetlumijäljetmetsähiirirotta

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!