Kodin raivaamisesta muodostui joitakin vuosia sitten suoranainen muoti-ilmiö. Trendiä vauhditti etenkin japanilaisen siivousguru Marie Kondon kirja KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika (Bazar 2015). Konmarittaminen alkoi nopeasti tarkoittaa kaikkea tavarakaaoksen kesyttämiseen tähtäävää puuhaa.

Ilmiö on pysynyt hyvin pinnalla, eikä ihme: kaappien läpikäynti ja tarpeettomasta luopuminen on vapauttavaa, ja siivouskin sujuu näppärämmin, kun esimerkiksi tasot eivät notku kippoja ja kuppeja.

Ammattijärjestäjä ja tietokirjailija Ilana Aallon mukaan tavaroiden karsiminen on myös ekoteko.

”Turhat tavarat kannattaa vapauttaa toisten käyttöön, jolloin he välttyvät ostamasta uutta. Myös esimerkiksi vanhaan elektroniikkaan sitoutuneet raaka-aineet kannattaa päästää kierrätykseen, näin säästetään uusista”, Aalto toteaa Paikka kaikelle -bloginsa kirjoituksessa.

Kodinraivaajan onkin lajiteltava ja kierrätettävä poistettu tavara asianmukaisesti. Jos ajatus uuvuttaa, kannattaa muistaa, että projektin aikana kerrytetty kierrätystietous hyödyttää myöhemminkin. Jatkossa poistot sujahtavat vaivattomammin oikeaan osoitteeseen.

Raivausvimmaa kritisoivat epäilevät, että kaappien tyhjennys johtaa ainoastaan hyllyjen täyttymiseen uusista ostoksista. Aalto on toista mieltä.

”Kun ottaa haltuun vuosia kerrostuneen kaaoksen, ei enää halua samaan tilanteeseen. Halpuutuspäivien ja kirpputorien tavararöykkiöt alkavat ahdistaa: kuka tässä tavaratulvassa vielä tarvitsee tuota kaikkea?”

Järjestämisen jälkeen tietää mitä omistaa ja mistä sen löytää, jolloin monta turhaa ostosta jää tekemättä.

Kodin raivaaminen on urakka, joka muuttaa myös ajattelua. Aallon havaintojen mukaan kulutuskriittisyys kasvaa ja suhde tavaraan muuttuu. Uuden ostamisen kynnys nousee, ja jo olemassa olevista tavaroista aletaan pitää parempaa huolta.

Tilantarvekin voi muuttua.

”Kun tavara vähenee, vähenee myös tarve uusille säilytyskalusteille, asuinneliöille tai lämmitetyille varastoille”, muistuttaa Aalto.

Tästä kaikesta kiittää sekä kukkaro että planeetta.

Viisi vinkkiä tavaroiden järjestämiseen

1. Patoa tavaravirta

Tutki mistä tavaraa kulkeutuu kotiin ja laita stoppi mainos­lehtisille, kaupan kylkiäisille ja heräteostoksille. Osta vain todelliseen tarpeeseen. Mitä vähemmän omistat, sitä vähemmän huollat.

2. Karsi ensin helpot

Raivaaminen on hyvä aloittaa helposta kohteesta, esimerkiksi roskista ja pulloista. Harjoittele karsimista tavaroilla, joihin ei ole tunnesidettä, ja laita kierrätys kuntoon.

3. Vie poistot pois

Karsimisvaiheeseen sisältyy paljon päätöksentekoa ja keskeneräisyyden sietämistä, joka vie paljon energiaa. Jätä silti paukkuja myös viimeistelyyn ja huolehdi, että turhat tavarat lähtevät eteenpäin.

4. Säilytä fiksusti

Kun tavarat on käyty läpi, luo niille säilytyspaikat. Sijoita usein käytetyt esineet eteen ja alas, harvemmin tarvittavat taakse ja ylös. Tavara kulkeutuu paikoilleen sitä todennäköisemmin, mitä helpompi paikka on.

5. Vaali järjestystä yhdessä

Koti ei pysy järjestyksessä, jos kaikki asukkaat eivät palauta tavaroita käytön jälkeen paikoilleen. Säilytyspaikkojen onkin oltava jokaisen perheenjäsenen tiedossa. Tähän auttaa sekä kommunikointi että nimikointi.

Vinkit antoi Suomen ammattijärjestäjät -yhdistyksen puheenjohtaja Heidi Finni.

Kuva: Istockphoto

ammattijärjestäjäIlana Aaltokierrätyskodin raivauskodin tavaratkonmarikulutusvalinnatlajitteluMarjo Jäskätavaratulvatilantarve

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.