Teksti: Ilkka Savolainen, tutkimusprofessori emeritus

Jotta Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden 2035, tulee maatalouden päästöjä vähentää selvästi. Maatalouden päästöt tunnetaan kohtalaisen hyvin. Päästöjen laskennassa kaikkien maiden tulee noudattaa Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) ohjeita, joita myös suomalaiset asiantuntijat ovat olleet kehittämässä. Suomessa päästöt raportoi Tilastokeskus eri tutkimuslaitosten avustamana.

Suomen varsinaiset maatalouden ilmastopäästöt vastasivat 6,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuonna 2018. Tästä käytetään nimitystä hiilidioksidiekvivalentti (CO2ekv). Hiilidioksidin osuus näistä päästöstä on vain kolme prosenttia. Valtaosa päästöstä on metaania eläinten ruoansulatuksesta ja lannasta sekä dityppioksidia lannasta ja maatalousmaasta.

Toinen merkittävä maatalouteen liittyvä päästöjen lähde on maankäyttösektori.

Viljelykasvien ilmasta sitoma hiili ei varastoidu pitkäaikaisesti, vaan kulkeutuu tuotteiden kautta kotieläinten ja ihmisten ravintoon sekä aineenvaihduntaan ja vapautuu takaisin ilmaan. Tällä suhteellisen nopeakiertoisella hiilellä ei ole samanlaista vähentävää vaikutusta ilmakehän hiilidioksidin pitoisuuteen kuin puuston sitomalla hiilellä, jota kertyy ja varastoituu metsäekosysteemiin.

Pelloista suurin osa on kivennäismaalla. Niiden hiilimäärä vähenee jatkuvasti hiukan, noin 0,5 MtCO2 vuodessa. Tämä päästö voidaan muuttaa maaperän hoidon avulla hiilinieluksi. Näin muodostuvan hiilivaraston suuruus ja pysyvyys eivät vielä ole hyvin tunnettuja, joten tutkimusta tarvitaan.

Suomen maatalouden suurin maaperäpäästäjä ovat kuitenkin turvepellot.

Kun suosta kuivataan peltoa, suon alkuperäinen turvekerros joutuu hapelliseen tilaan ja alkaa hajota tuottaen runsaasti hiilidioksidia. Soiden raivaaminen pelloksi oli tärkeä lisä leipään vielä 60–100 vuotta sitten. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja kokonaisuutena peltoa on Suomessa tarpeeksi. Jos kasvikset syrjäyttävät maitoa ja lihaa ravinnossa, peltoalan tarve vielä pienenee.

Suopelloista aiheutuvan päästön raportoidaan olevan hiilidioksidiekvivalentteina vuosittain luokkaa 6,4 miljoonaa tonnia. Tämä siis kaksinkertaistaa maatalouden päästöt, vaikka turvemaiden ala Suomessa on vain 10 % pelloista (EU:ssa 2 %). Suomalaisen ruoan keskimääräisissä päästöissä on sadan prosentin lisä suopeltojen käytöstä.

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että bensiinin ja dieselin käytöstä liikennesektorilla seurasi neljän ja seitsemän miljoonan tonnin päästöt vuonna 2017. Näiden polttoaineiden käyttöä pyritään vähentämään monin tavoin ja melko suurin kustannuksin, mutta turvepeltojen päästöjä ei hillitä oikeastaan lainkaan.

Turvepeltoja raivataan jatkuvasti lisää lähinnä lannan levittämisen tarpeisiin, kun karjatalous keskittyy yhä suurempiin tuotantoyksiköihin. Turvepeltojen päästöt ovat kasvaneet noin miljoonalla tonnilla vuodesta 1990. Suopeltojen osuus pelloista on suurin Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Jos jokin elintarvike perustuisi yksinomaan turvepellolta saatavaan tuotantoon, sen elinkaaren päästöt elintarvikekiloa kohti olisivat karkeasti arvioiden 10-kertaiset tavanomaisella pellolla tuotettuun nähden. Kuka haluaisi ostaa tällaisia tuotteita?

Turvepeltojen päästöjä voidaan rajoittaa esimerkiksi nostamalla pohjaveden pintaa säätösalaojituksella. Lannan käyttöä biokaasun tuotannossa voidaan kehittää, mikä vähentää uuden turvepellon raivausta. Viljelyä voidaan siirtää turvemailta kivennäismaille.

Turvemaille voitaisiin asettaa ajan mittaan kohoava vuosittainen päästömaksu, joka ohjaisi viljelyä kivennäismaille sekä vähentäisi uusien turvepeltojen raivausta. Käytöstä poistuneet suopellot voidaan metsittää, soistaa tai käyttää vesiviljelyyn.

Jos merkittäisiin myymälöissä tarjolla olevat maataloustuotteet, joissa ei ole hyödynnetty suopeltoja vaan vain kivennäismaapeltoja, ympäristöä ajattelevat kuluttajat tietäisivät valita pienipäästöisiä kivennäispeltojen tuotteita. Tämä toisi lisäkysyntää näille tuotteille ja tuloja näiden peltojen viljelijöille.

Suomen suosta raivatuissa pelloissa on vuosituhansien aikana kertynyt hiilivarasto, joka vastaa suuruusluokaltaan satojen miljoonien tonnien hiilidioksidimäärää. Jos suopeltojen hyödyntämistapaa ja -laajuutta ei muuteta, vuoteen 2050 mennessä niistä purkautuu yhteensä jopa 200 miljoonaa tonnia hiilidioksidia ilmakehään.

Nyt tarvitaan poliittista tahtoa muuttaa päästöjen vähentäminen maanviljelijöille positiiviseksi mahdollisuudeksi.