Miksi hauki ei reagoi tuulastajan kirkkaaseen valoon vaan jää paikalleen jököttämään?
Kuva: Wikimedia Commons
Teksti: Harri Dahlström
Miksi hauki ei reagoi tuulastajan kirkkaaseen valoon vaan jää paikalleen jököttämään?
Tätä olen itsekin aina mietiskellyt tuulastusretkillä. Kokeneiden tuulastajien ohjehan on se, että veneessä ei liiemmälti saa kolata ja mekastaa vaan etenemisen on sujuttava hiljaisesti. Näin vedessä etenevät paineaallot eivät pelästytä kaloja. Kirkkaaseen valokehään joutuminen tapahtuu yllättäen.
Hauen silmät toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin ihmisenkin, mutta se ei voi säädellä silmiin tulevan valon voimakkuuden muutoksia himmentimen lailla toimivan väri- eli kehäkalvon avulla. Siksi se sopeutuu äkillisiin valovoimakkuuden muutoksiin selvästi ihmistä huonommin. Se joutuu liikuttelemaan ja muokkaamaan sauva- ja tappisoluja verkkokalvollaan, mikä vie aikaa. Se aivan kuin lamautuu kirkkaan valon vaikutuksesta ja jää paikoilleen. Hauki siis reagoi, mutta niin hitaasti, että tuulastajalle jää aikaa toimia. Näin olen mietiskellyt, mutta muutakin voi asiassa olla.
Harri Dahlström
Harri Dahlström vastasi vuosina 1985–2012 Kysy luonnosta -palstalla kaloja koskeviin kysymyksiin.
Kudulle juuri näihin aikoihin käyviä haukia elää miltei kaikissa järvissämme, joissa ja meressä. Kalat hakeutuvat matalille rannoille kasvillisuuden sekaan kutemaan, laskemaan mätinsä ja maitinsa. Naaras päästää mätiä useampaan kohtaan turvatakseen poikasille riittävän ravinnon.
Sain verkosta reilun kilon painoisen hauen, jonka yläleuka oli poikki sierainaukkojen etupuolelta. Vamma oli jo vanha, sillä kudokset olivat parantuneet. Kala oli hyväkuntoinen. Voiko kysymyksessä olla syntymävika?
Kesän runsaimmassa lukupaketissa tutustutaan kekomuurahaisiin, opitaan tunnistamaan korven kukkia, lähdetään melontaretkelle Saaristomerelle, pysähdytään luontokohteeseen matkalla mummolaan ja kuullaan, miksi sopulivuosi ei tullutkaan.