Teksti: Otto Bruun

Madridin ilmastokokous joulukuussa oli pettymys. Vai oliko sittenkään?

Junnaava ilmastopolitiikka ja globaalit ennätyspäästöt vuonna 2019 ovat tietenkin kylmäävä yhdistelmä. 1,5 asteen lämpenemiseen johtavat päästöt saavutetaan nykytahdilla yhdeksässä vuodessa.

Madridista toivottiin sopua kansainvälisestä markkinamekanismista ilmastohankkeille. Niiden avulla maa voi kattaa osan päästöjen vähentämisestä rahoittamalla toimia kumppanuusmaassa.

Markkinamekanismit on nähty keinona vähentää päästöjä ja kasvattaa hiilinieluja siellä, missä se on halvinta. Kriitikot ovat varoittaneet hankkeiden synnyttävän porsaanreiän Pariisin sopimukseen, koska esimerkiksi kehitysmaiden metsi­tyshankkeiden hyötyä ilmastolle on vaikea varmistaa, samalla kun ne vaarantavat alkuperäiskansojen maaoikeudet.

Jos Madridissa neuvoteltu luonnos olisi hyväksytty, edessä olisi todennäköisesti ollut vuosikausia riitelyä huonoista säännöistä ja kumppanuushankkeiden ongelmista. Tarjolla oli huono, vuotava sopu, ja sille sanottiin EU-puheenjohtajamaa Suomen ja EU:n vahvalla myötävaikutuksella ei. Se on helpotus. Neuvottelut jatkuvat vuoden päästä Glasgow’ssa.

Maiden odotetaan sitoutuvan Glasgow’n ilmastokokouksessa paljon nykyistä parempiin tavoitteisiin, ja EU:n uudet avaukset ovat tässä avainasemassa. EU on tarttumassa myös tuotteiden mukana siirtyvien elinkaaripäästöjen ongelmaan.

Kuluttajat synnyttävät tavaroiden tuonnin kautta valtavasti päästöjä, ja EU-maista juuri Ruotsilla ja Suomella on henkeä kohden maailman suurimpiin kuuluvat tuonnin päästöt. Se johtuu muun muassa siitä, että me Pohjoismaissa kulutamme valtavasti kivihiilellä ja öljyllä tuotettuja tuontitavaroita. EU:ssa ajetaan nyt vakavissaan hiilitulleja. Toistaiseksi Pohjoismaissa on kuitenkin lähinnä kauhisteltu hiilitulliehdotukseen sisältyvää vapaakaupan uhmaamista.

Suomea ja Ruotsia koskee Euroopan yhteinen ilmastopoliittinen ongelma, jonka EU-komission väistynyt puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tiivisti näin: ”Tiedämme kaikki mitä olisi tehtävä, mutta emme tiedä miten sen jälkeen varmistaisimme uudelleenvalintamme.” Junckerin ajatuksen mukaan tuntematon muutos pelottaa kansalaisia ja ruokkii laitaoikeiston nousua. Ilmastokeskustelu näyttää johtaneen siihen, että osa väestöstä pelkää enemmän siirtymää vähäpäästöiseen talouteen kuin ilmastokriisin haittavaikutuksia.

Suomessa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman ilmastotavoitteet edellyttävät luopumista turpeen erivapauksista, ilmastolle haitallisista tuista ja Juha Sipilän hallituksen metsälinjasta, jonka mukaan uudet sellutehtaat pyhittävät keinot. Pienen lapsen vanhempana Marin lienee nyt tarvittavan positiivisen kieltämisen, myönteisen ein, mestari.

Marinin ja Ruotsin Stefan Löfvenin hallitusten ohjelmissa mainitaan oikeudenmukainen siirtymä vähäpäästöiseen yhteiskuntaan. Marinin hallitus voi onnistua Junckerin haasteessa vain, jos vähäpäästöiseen yhteiskuntaan siirtyminen on samanaikaisesti reilua, kunnianhimoista ja hallittua. Tarvitaan myönteistä ei:tä, joka ottaa myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden huomioon.

Kirjoittaja on Ruotsin luonnonsuojeluliiton (SNF) ilmastoasiantuntija.

ilmastokokousilmastopolitiikkakulutusMadridin ilmastokokous

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!