VIIME TALVENA Liikennevirasto tilasi Ramboll-yhtiöltä tutkimuksen Jäämeren radan kysyntäpotentiaalista. Varsin perusteellisen tutkimuksen tulokset olivat kristallinkirkkaita. Koillisväylän kuljetusten siirtyminen uudelle ratareitille ei ole vakavasti perusteltavissa, ja hankkeen kannattavuus on kaikilla vaihtoehdoilla miltei olematon.

Lisäksi tutkimus ilmaisi selkeästi, ettei merkittävää konttiliikenteen siirtymistä Koillisväylälle ole nähtävissä lähitulevaisuudessa, ei edes siinä tapauksessa, että väylä jään sulamisen myötä muuttuisi nykyistä liikennöitävämmäksi. Reitti ei yksinkertaisesti ole nykylaivoille kilpailukelpoinen.

Rambollin mukaan pohjoisen Suomen kuljetusten taloudellisuutta ja toiminnallisuutta voidaan parantaa huomattavasti rataa kustannustehokkaammin kehittämällä nykyistä väyläverkkoa.

Tutkimuksen loppupäätelmä on tyly: ”kokonaisuutena Jäämeren ratayhteyttä voidaan pitää tiedossa olevaan kuljetustarpeeseen nähden hyvin kustannustehottomana investointina”.

Tämän toki tiesivät kaikki asiaan vähänkään syvällisemmin perehtyneet tutkijat.

Politiikan koneisto ei näytä ajattelevan tieteen, tiedon tai edes kannattavuuden kautta, tässäkään.

MINISTERI BERNERIN suhtautuminen selvitykseen kuitenkin hämmensi kaikki, jotka olivat ratahanketta seuranneet. Hänelle ei Rambollin selvitys kelvannut, siinä ei ollut ilmeisesti riittävää aluepoliittista sykettä eikä positiivisuutta luovaa henkeä poliittisiin tarpeisiin.

Berner ministeriöineen julkaisi vain kuukausi Rambollin tutkimuksen jälkeen uuden yhteenvedon Liikenneviraston nimissä. Sen johtopäätelmät saivat todennäköisesti Rambollin tutkijoiden kulmat nousemaan pilviin saakka. Yhteenvedosta on jätetty pois kaikki Rambollin johtopäätökset. Ilman tarkempaa perustelua esitettiin, että Kirkkoniemen kautta kulkeva ratavaihtoehto olisi ”realistisin”. Yhteenvedon tekijöitä ei ole tarkemmin mainittu.

OMITUISIN YKSITYISKOHTA oli kuljetuspotentiaaliin tehdyt muutokset. Liikennevirasto oli paisutellut pohjoisen kaivoksien potentiaaliset kuljetukset kymmenkertaisiksi, ilman että asiaa kysyttiin kaivoksilta. Puolet kuljetuksista oli merkitty Soklille, olettaen että tulevaisuuden kuljetukset menisivät Glomfjordiin, vaikka Yaran itsensä mukaan ne menisivät valtaosin Kemin kautta Porsgrunniin Oslon lähelle. Eikä Soklia ole vielä edes päätetty avata.

Mikä saa ministerin taustajoukkoineen tekemään tällaista? Onko pohjoiselle annettava potentiaalinen piristysruiske suuren hankesuunnitelman muodossa nyt kun Vuotoksen altaasta ollaan vihdoin luopumassa?

Ketä hyödyttää Bernerin menettely, joka on nähtävä tavoitteellisena sumutuksena? Miksi tutkittu tieto ei kelpaa?

Yksi asia on varmaa – vaikka kaikki luonnonkäyttöön liittyvät isot hankkeet ovat vaikuttimiltaan entistä hämärämpiä, riittää kun joku lausuu ne järkevän kuuloisiksi. Silloin maakuntien päättäjät riemusta kiljuen vaativat niitä toteutettaviksi.

Kirjoittaja: Vesa Luhta
Kirjoittaja on inarilainen vapaa toimittaja.