Kuka uskoo, että Talvivaara pystyy tuottamaan metallia tasaista tahtia niin, ettei merkittäviä ympäristöhaittoja synny? Tähän kietoutuu Talvivaaran tulevaisuus. Vastaus on nähdäkseni: ei juuri kukaan. Siksi yhtiö on suurissa ongelmissa.

Tietysti tämä tietää lisää saastetulvia naapurijärviin luonnon ja maanomistajien kustannuksella, mutta ongelmia tulee myös suoraan Talvivaaralle itselleen. Kuka haluaa sijoittaa yhtiöön, joka pyörii jatkuvasti myrskynsilmässä ja sulattaa voittonsa allasvuotoihin ja muuhun hölmöilyyn?

Yle paljasti äskettäin, että Talvivaaran osakeantia takaamaan tulleilla pankeilla olikin ukaasi takauslupauksessaan: Talvivaaran avuksi tullaan vain, jos todella osoittautuu lailliseksi touhuksi päästää tuotannon rampauttaneita ylimääräisiä jätevesiä luontoon. Vesiä on miljoonia kuutioita. Niillä on täytetty esimerkiksi kaivoksen louhos, ja louhinta on siksi mahdotonta.

Kaivosta valvova Kainuun ely-keskus antoi tuttuun tyyliinsä luvan jätevesien juoksuttamiseen sormia napsauttamalla. Luvasta on valitettu ja sen kohtalo ratkeaa lopullisesti vasta hallinto-oikeudessa. Ja pankeilta siis lohkeaa takaukset vain, jos vielä tuonkin jälkeen katsotaan, että jätevesimassojen laskeminen luontoon on laillista.

Pankitko ottavat ympäristönäkökohdat huomioon näin tiukasti? Kenties niiden on pakko. Kenties ne pelkäävät koko Talvivaaran kaatuvan, jos toiminta ei ole ympäristönkin näkökulmasta lainvoimaista. Kestävyys varmistuu tällä tavoin mutkan kautta.

Ja sitä Pekka Perä ja kumppanit eivät varmasti osanneet ottaa huomioon, kun Talvivaara perustettiin.

Ympäristöongelmat eivät ole yllätys. Kerroin jo kesällä blogikirjoituksessani Geologian tutkimuskeskuksen 1990-luvulla julkaisemasta tutkimuksesta, jossa kerrotaan Talvivaaran malmin ympäristöriskeistä, vesiä happamoittavasta vaikutuksesta, malmin rikkipitoisuudesta ja sen herkästi veteen liukenevasta ominaisuudesta. Ympäristöongelmat tiedettiin etukäteen. N e eivät olleet yllätys. Yllätys sen sijaan on ollut, että yhtiö ei selviäkään ongelmista noin vain.

Pekka Perä ja kumppanit ovat varmasti tienneet, että kaivosten vastaista liikehdintää syntyy  Talvivaarankin ympärille. Että ympäristön asukkaat ja mökkiläiset valittavat. Että ympäristöjärjestöt mukisevat. Tämä kaikki on arkipäivää kaivosteollisuudelle, sääntö, josta ei ole poikkeuksia.

Mutta sitä Perä ei osannut laskea, että Suomen kansa on siirtynyt uudelle vuosituhannelle. Että raportoidut ympäristöongelmat aiheuttavat niin valtavan myrskyn, että jopa kaikkein isoimpien poikien tuki katoaa kaivospampun selän takaa.

Ylen paljastama pankkien ehto niiden antamalle takaukselle kertoo, että vaikka raha toimii vain kylmäkiskoisen järjen varassa, ”järki” on eri asia nyt kuin 1970-luvulla.

Demokratia toimii: kansa on puhunut. Tämä tarkoittaa, että keskiaika on taas askelen verran kauempana takana.

Finanssimaailma ja ympäristöasioiden hoito ovat oikeasti kietoutumassa toisiinsa, ja muutos on niin vääjäämätön, ettei tulevilla talvivaaroilla ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa asia vakavissaan.