Suomen kieleen on pesiytynyt käsite windfall eli tuulenkaato, joka tarkoittaa ilman omaa ansiota saatua voittoa. Sanan tausta lienee Britanniassa, jossa kruunu omisti ennen metsät ja kielsi kaatamasta niitä. Jos puu kaatui tuulen takia, sai sen kuitenkin korjata talteen.

Suomen eduskunnassa väiteltiin vastikään siitä, pitäisikö valtion verottaa pois niitä tuulenkaatoja, joita ennen vuotta 2004 perustetuilla ydin-, vesi- ja tuulivoimaloilla korjattiin talteen päästökaupan alkaessa.

Voimayhtiöt tekivät tuolloin isoja voittoja, kun likaisen sähkön tuottajat joutuivat ostamaan päästöoikeuksia ja sähkön hinta nousi.

Näiden voittojen eteen ei tehty uusia investointeja, joten kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen alkoi ajaa edellisellä hallituskaudella windfall-veroa. Nykyinen hallitus ei verosta pidä mutta huutavassa rahapulassa varmaankin ottaa sen käyttöön.

 

Olisi voimayhtiöillä ansiottomampiakin windfall-voittoja ollut. Ne saivat sodan jälkeen padota kutakuinkin kaikki Suomen rakentamisen arvoiset kosket ja alkaa tuottaa niissä sähköä. Vuodesta 1960 lähtien sähköä on jauhettu kymmenillä miljardeilla euroilla.

Talouden näkökulmasta tässä ei varmaankaan olisi mitään moitittavaa, ellei sähkön tuotanto olisi tapahtunut ansiottoman edullisissa olosuhteissa.

Padot näet pysäyttivät vaellussiian, nahkiaisen, lohen ja taimenen nousun kudulle ja tuhosivat jokivarsien eloisan kalastuskulttuurin. Merikalastajat kärsivät lähes samalla tavalla.

1970-luvulla voimayhtiöille saatiin määrättyä sekä joki- että merialuetta varten kalatalousvelvoitteet, joilla haittoja piti korvata. Ne olivat lähinnä istutusvelvoitteita, jotka perustuivat tuon aikaiseen arvioon jokien potentiaalisesta poikastuotosta.

Nyt, ikävä kyllä, on käynyt selväksi, että arviot olivat aivan liian pieniä.

 

Näyttö tulee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijan Atso Romakkaniemen tutkimuksista. Hän on kollegoineen selvittänyt 1990-luvulta lähtien lohen vaelluspoikasten määrää Suomen kahdella vapaalla lohijoella, Tornion- ja Simojoella. Tornionjoella poikastuotto on kaksi–kolme kertaa Kemijoen kalatalousvelvoitteiden tasoa suurempi.

Lisäksi luonnonpoikasten eloonjäänti on ollut niin paljon parempaa, että istukkaita olisi pitänyt jo sen takia vapauttaa kaksi tai kolme kertaa enemmän. Voimayhtiöiden olisi siis pitänyt tehdä neljä–yhdeksän kertaa nykyisen suuruisia istutuksia tai maksaa ylijäävä osuus rahana. Kun näin ei ole tehty, voimayhtiöt ovat tehneet pelkästään lohen istutuksista säästämällä 337–898 miljoonan euron voitot.

Valtion täytyy panna nämä windfall-voitot verolle. Niistä se saa rahat kalateiden rakentamiseen kaikkialla Suomessa. Lisäksi kalatalousvelvoitteet pitää nostaa kiireesti oikealle tasolle, jotta ansioton tulonhankinta ei jatku.

 

Kävin lokakuun alussa Rovaniemellä kalatiesymposiossa, jossa haaveiltiin kalateistä Kemi- ja Iijoelle. Energiateollisuus ry:n johtajalta Jukka Leskelältä kysyttiin samalla, mitä hän kalatalousvelvoitteiden muuttamisesta ajattelee.

”Se on varma keino lykätä näitä projekteja monella vuodella! Ne on kaikki oikeusprosesseja”, Leskelä älähti. Varmaankin näin on. Mutta voimayhtiöt ovat oikeudessa heikoilla.

Tilaa Suomen Luonto -lehti 9/2013.
Tilaa Suomen Luonto kotiisi >>>
Digitaalinen näköisversio Lehtiluukusta >>> 4 €.
Suomen Luonto on nyt myös App Storessa ladattavissa iPhoneen ja iPadiin! Lataa sovellus >>

kalatalousvelvoitteetkalatietvesivoimawindfall

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!