Volkswagen
jäi syyskuussa kiinni ohjelmistosta, joka alentaa yhtiön eräiden dieselmallien päästöjä vain testitilanteessa. Päästöhuijauksessa on kyse typen oksideista, joiden riittävä vähentäminen vaatii pienen dieselauton hintaan nähden kalliita järjestelmiä. Kaupunkien ilmassa on aivan liikaa typen oksideja, ja EU ja Yhdysvallat pyrkivät vähentämään niitä.

Skandaali on järkyttänyt koko autoalaa – melkein. Sähköautoalan guru Elon Musk näki nopeasti tilanteessa käänteen, joka voi johtaa sähköautojen suosion nousuun.

”Olemme saavuttaneet dieselillä ja bensiinillä toimivien autojen mahdollisuuksien rajat”, Musk sanoi, kun lehdistötilaisuudessa Hollannissa kysyttiin, menettävätkö ihmiset skandaalin takia uskonsa vihreään tekniikkaan.

Osa sähköautoväestä haluaa nähdä kehityksessä jo enteen perinteisen autoteollisuuden ”kodakin hetkestä”. Termi viittaa filmiin liian kauan uskoneeseen valokuvajättiin, joka miltei hävisi tekniikkansa mukana.

Sähköautoilla menee juuri nyt lujaa, vaikka vauhtia tarvitaan myös vero- ja muista tukijärjestelmistä. Norjan uusien autojen rekisteröinneistä jo melkein viidennes on täyssähköautoja. Siellä yksi syy niiden suosimiseen on Oslon sijainti vuorten ympäröimänä saastekattilana.

Skandaali palauttikin terävästi mieleen, että pakokaasusäädökset on tehty terveyssyistä. Dieselautojen valmistajien tuskaa lisäsi syyskuussa Britannian ympäristöministeriö Defra. Se julkisti alustavan arvion, jonka mukaan saarivaltiossa menehtyy typpidioksidin takia 23 500 ihmistä vuodessa. Määrän ilmoittaminen on uutta, sillä typpidioksidin vaikutusten erottaminen pienhiukkasista on vaikeaa.

Defra myös totesi, että tärkein syy siihen, ettei kaupunkien ilmanlaatu ole parantunut on se, etteivät dieselautot ole käytännössä läheskään täyttäneet euronormeissa luvattua päästötasoa. Dieselalan keskittyminen vain testisuoritukseen on siten myös iso terveyskysymys.

Kelvatakseen kaupunkeihin diesel- ja ehkä bensiiniautojenkin on nyt muututtava tai häviö sähköautoille voi olla vähitellen edessä. Esimerkiksi Pariisin pormestari haluaa kieltää dieselautot kaupungissa jo vuonna 2020. Samanlaista liikehdintää on myös Britanniassa.

Suomessa dieselautot ovat yleistyneet. Vanhat ja saastuttavat dieselautot hallitsevat käytettyjen autojen tuontia – juuri ne autot jotka ylittävät tosioloissa normit jopa monikymmenkertaisesti. Käytettyjen autojen tuonti onkin nykyisellään myös ilmansuojeluongelma. Kun Suomeen ei dumpata Saksan vanhoja filmikameroita, miksi meidän pitäisi olla nyt vanhentuneeksi osoittautuneen dieseltekniikan ulkoilmamuseo?

Kirjoittaja on Suomen Luonnon toimituspäällikkö.

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.