Valkohankajäkälä paistattelee pihapuiden rungoilla
Valkohankajäkälän sekovarret ovat litteitä, päältä vihertävän harmaita ja alapuolelta valkoisia. Kuva: Riikka Kaartinen
Lopputalven valoisat päivät ja hankikanto ovat kuin tehdyt puiden runkojen ja oksien tutkailuun. Oksilla kasvaakin useita mielenkiintoisen näköisiä jäkäliä.
Etelä- ja Keski-Suomen lehtipuilla yksi tavallisimmista lajeista on valkohankajäkälä (Evernia prunastri). Se kasvaa vanhemmiten melko suureksi ja pensasmaiseksi. Jäkäläkasvusto, eli sekovarsi, on valkohankajäkälällä runsaasti haaroittunut ja haarat ovat litteitä. Lajin kasvutapa muistuttaakin ylitiheään haaroittunutta poronsarvea tai puussa roikkuvaa miniatyyrikokoista rakkolevää.
”Etelä-Suomessa valkohankajäkälä on todella yleinen, ja sen löytää helposti puistomaisista metsistä ja pihapuilta”, kertoo jäkäläasiantuntija Heini Rämä Tromssan kasvimuseosta. Laji suosii isoja puita, avoimia ja puoliavoimia kasvupaikkoja ja se tuntuu kaipaavan runsaasti valoa.
”Metsässä varjoisilla paikoilla se jää pienemmäksi kuin avoimilla paikoilla, koska metsässä se ilmeisesti joutuu kilpailemaan enemmän muiden lajien kanssa”, Rämä sanoo.
Valkohankajäkälä kasvaa usein sekaisin melko saman näköisen risarustojäkälän (Ramalina farinacea) kanssa.
”Lajit erottaa kuitenkin helposti, sillä valkohankajäkälän liuskat ovat aina selkeästi litteät ja kaksiväriset”, Rämä kertoo.
Suomessa esiintyy kolme hankajäkälälajia
Maamme kolme hankajäkälälajia on melko helppo erottaa toisistaan.
Jauhehankajäkälä (Evernia mesomorpha) muistuttaa hieman valkohankajäkälää, mutta sen sekovarren haarat eivät ole litteän liuskamaisia kuten valkohankajäkälällä. Haarat ovat tukevia, ryppyisiä ja liereitä, varsinkin haarojen kärkiä kohti. Jauhehankajäkälä on nimensä mukaisesti jauhemaisen jäkälämurusten peitossa. Karisevista murusista kasvaa uusia jäkäliä.
Jauhehankajäkälä esiintyy koko maassamme ja paikoin se on yleinen. Laji kuuluu niin sanottuihin vastuulajeihin, eli EU on määritellyt Suomelle erityisvastuun lajin tulevaisuuden turvaamisessa. Jauhehankajäkälän levinneisyys on mantereinen, eikä sitä esiinny Länsi- ja Etelä-Euroopassa. Maailmanlaajuisesti laji kuuluu Länsi-Siperian ja Sisä-Kanadan runsaslukuisimpiin metsäjäkäliin.
Takkuhankajäkälä (Evernia divaricata) on vanhojen metsien uhanalainen laji, joka kasvaa kuusen oksilla ja männyn rungoilla kosteissa korvissa ja purojen varsilla. Yleensä se kasvaa noin 20 senttiä pitkäksi, joskus jopa useiden kymmenien senttien mittaiseksi. Jäkälä varret ovat noin millin paksuisia ja niissä on väkäsmäisiä sivuhaaroja, väriltään kellanvihreitä tai joskus harmahtavia.
”Takkuhankajäkälä on fantastinen vanhan metsän laji”, Rämä hehkuttaa.
”Se näyttää aivan ponnekaasupullosta suihkutettavalta, puuhun takertuneelta serpentiiniltä.”
Valkohankajäkälä
Evernia prunastri
Ulkonäkö: Nuorena riippuva, mutta kasvaa vanhemmiten pensasmaiseksi. Jäkälän haarat ovat litteitä ja selvästi kaksipuolisia. Haaroja on runsaasti, ja ne ovat yläpuolelta harmaan- tai kellanvihreitä, alapuolelta lähes puhtaanvalkoisia. Liuskojen reunoilla tai keskellä usein jäkälämururyhmiä eli soraaleja.
Kasvupaikka: Lehtipuiden rungoilla, erityisesti pihlajalla ja raidalla. Esiintyy runsaana piha- ja puistopuilla. Joskus valkohankajäkälän voi löytää kuusen oksalta tai kiveltä.
Lisääntyminen: Lisääntyy lähinnä suvuttomasti soredioiden eli jäkälämurusten avulla. Muruset sijaitsevat soraaleissa, erityisissä rakenteissa, joista jäkälämuruset irtoavat.
Levinneisyys: Etelä- ja Keski-Suomessa yleinen. Harvinaistuu pohjoiseen mentäessä jo Oulun eteläpuolella. Pohjois-Suomessa lajia tavataan yleensä vain kylissä. Laji on yleinen koko Euroopassa ja sitä tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.
Uhanalaisuus: Elinvoimainen
Tiesitkö? Valkohankajäkälää käytetään hajuvesiteollisuudessa tuoksujen sidonta-aineena erityisesti Etelä-Euroopassa, missä lajia kerätään kaupallisesti.