Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä on talvipäivänseisaus. Hetki on Suomessa siis keskellä yötä. Talvipäivänseisaus on suuri asia koko pohjoiselle pallonpuoliskolle: se merkitsee, että päivät alkavat vihdoin pidentyä. Täällä pohjoisessa päivä on nyt lyhimmillään ja yö pisimmillään.

Vuodenkierron seuraaminen oli ihmisille tärkeää jo kivikaudella. Eteläisen Englannin kuuluisa Stonehenge oli rakennettu niin, että talvipäivänseisauksena aurinko laski kivikehän keskeltä katsottuna kahden majesteetillisen paaden väliin.

Suomessa tällaisia arkeoastronomisia suuntauksia on etsitty Pohjanmaan jätinkirkoista. Esimerkiksi Raahen Kastellissa Aurinko on myös laskenut  suorakaiteen muotoisen kehävallin eteläisen portin taakse talvipäivänseisauksena. On hauska ajatella, miten kivirakennelmat ovat neljä viisituhatta vuotta sitten näyttäneet vuoden lyhyimmän päivän sekä täällä pohjan perillä että jo maataloutta harjoittaneessa Englannissa.

Simon Wakefiels/Wikimdia Commons800px-Kastellin_Jatinkirkko_20090627Stonehenge ja Raahen Pattijoen Kastelli. Kuvat Wikimedia Commons ja Wikimedia Commons / Simon Wakefield.

Seisauksella on täsmällinen aika. Se on hetki, jona maapallon pohjoinen akseli osoittaa pohjoisen pallonpuoliskon näkökulmasta eniten poispäin Auringosta. Koska akseli on 23,5 astetta kallellaan, aurinko ei seisauspäivänä nouse lainkaan napapiirin sisäpuolella, joka on juuri tuolla kulmaetäisyydellä navasta (todellisuudessa Auringon koon ja valon taittumisen ilmakehässä  takia ei ole aivan näin). Kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla Aurinko on matalimmillaan eikä nouse eteläisessäkään Suomessa keskipäivällä kuin alle seitsemän asteen korkeuteen.

.Mailma talvipäivänseisausken aikaan 2014. lähde eath and moon wiever

Valo maailmassa vuoden 2014 talvipäivänseisauksen hetkellä. Kartta Earth and Moon Viewer.

Hetki vaihtelee luonnollisesti maittain. Esimerkiksi Britanniassa seisaus on tänä vuonna 21.12. kello 23:03. Kellonajat ja päivämäärät vaihtelevat hiukan eri vuosina, vuonna 2015 aika on 22. joulukuuta 6:48 ja seuraavan kerran valoissaan aikaan talvipäivänseisaus on meillä vuonna 2016. Yllä oleva kartta näyttää maailman täsmälleen talvipäivänseisauksen 2014 aikaan. Suomi näyttää olevan pimeyden ytimessä, mutta matka kohti valoisampia aikoja alkaa nyt. Esimerkiksi Rovaniemellä päivä on jo jouluaattona pidentynyt maanantaista yli minuutilla.

talvipäivänseisaus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.