Viime yönä kello 0.23 oli merkittävä hetki, sillä juuri tuolloin pohjoinen pallonpuolisko oli kääntynyt eniten pois Auringosta. Tänään 22. joulukuuta vietetään talvipäivänseisausta eli vuoden lyhintä päivää. Kaamos kurottaa pohjoisella pallonpuoliskolla napapiirille. Kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla Aurinko on alamaissa eikä nouse eteläisessäkään Suomessa keskipäivällä kuin alle seitsemän asteen korkeuteen.

Sen sijaan eteläinen pallonpuolisko on valoisimmillaan. Niinkin etelässä kuin Kauriin kääntöpiirillä Australiassa, Madagaskarilla ja eteläisessä Brasiliassa Aurinko kiipeää zeniittiin eli taivaan laelle.

Tästä päivä alkaa kuitenkin pidentyä ja valo palata pohjoiseen. Aivan aluksi valo lisääntyy hitaasti, mutta jo tammikuun alussa etelässä parikymmentä minuuttia ja Oulun korkeudella puolisen tuntia viikossa. Kevään edetessä päivän pidentyminen nopeutuu ja kevätpäiväntasauksen tienoilla 20.3. pohjoinen pallonpuolisko saa jo saman verran valoa kuin eteläinen. Päivän pituus lisääntyy pallonpuoliskollamme kesäpäivänseisaukseen 21.6. asti.

Muokattu 22.12. Valon lisääntyminen täsmennetty; se oli kuvattu hitaammaksi kuin onkaan.

kaamostalvipäivänseisaus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.