Verkot naulaan Saimaalla
Tänään astuu voimaan Saimaan verkkokalastuskielto, jolla suojellaan tämän kevään saimaannorpan poikasia. Kuutit alkavat pian tehdä ensimmäisiä itsenäisiä sukellusretkiään ja nyt alkukeväästä on pikkuisilla suurin riski takertua verkkoon ja hukkua.
Vaikka kalastusrajoituksia on asetettu jo 1980-luvulta asti, on saimaannorpan yleisin kuolinsyy yhä verkkoon hukkuminen. Tänä vuonna verkkoihin hukkui alkuvuonna kolme norppaa ja viime kesänä pian verkkokalastuskiellon päätyttyä verkkoihin kuoli useita saimaannorppia. Suomen luonnonsuojeluliitto onkin jo toivonut, että kalastuskieltoa jatkettaisiin kesäkuun sijasta elokuun loppuun.
Verkkojen lisäksi myös katiska voi olla norpalla hengenvaarallinen. Vanhankin katiskan saa onneksi helposti tehtyä norpalle turvalliseksi asettamalla katiskan suulle nielurajoittimen, joka estää suuaukon laajenemisen. Jos katiskan nielu on alle 15 senttiä leveä, kuutti ei mahdu tunkeutumaan katiskaan ja huku.
Luonnonsuojeluliitto aloitti viime keväänä ilmaisten nielurajoittimien jakamisen Etelä- Karjalassa ja jatkaa sitä tehostetummin tänä keväänä. Nyt nielurajoittimia saa myös Pohjois- Karjalasta ja -Savosta.
Luminen talvi on ollut saimaannorpalle suotuisa. Pesinnän onnistuminen selviää lähiviikkoina tehtävien pesälaskentojen avulla.
Katiskojen nielurajoittimien jakelupisteet näet Luonnonsuojeluliiton sivuilta