Nyt näkyy simpukoita, siiroja, kaloja ja kasveja.

Vedenalainen luonto on näkemisen arvoinen ja vesikiikarilla siitä pääsee nauttimaan toden teolla. Vesikiikarin voi ostaa valmiina, mutta nokkela väsää sellaisen itse. Yksinkertaisimmillaan se on iso lasipurkki, mutta paremman saa muoviämpäristä. Ämpärin suulle kiinnitetään tiiviisti läpinäkyvä pleksi. Itse olen käyttänyt myös talouskelmua, joka menee kuitenkin helposti rikki. Tilapäisesti sekin kyllä toimii.

Kun pleksi on paikoillaan, ämpärin pohjaan leikataan aukko, josta voi tiirailla sisään. Sitten vain kiikaroimaan.

Tarkkaileminen on sitä antoisampaa mitä vähemmän valoa kiikariin pääsee. Ostokiikarissa pulma on ratkaistu kasvomaskilla, samaan tapaan kuin tavallisessa kiikarissa on okulaareja ympäröivät pehmeät renkaat. Ylen sivulla kehotetaan käyttämään t-paitaa, joka kiinnitetään helmastaan kuminauhalla ämpärin pohjan ympärille. Kun pään työntää paidan sisään ja kietoo vielä hihat pään ympärille, näkyvyys paranee kummasti.

Vesikiikarilla voi nähdä vilistäviä kalanpoikasia ja isompiakin vonkaleita, monenmoisia pohjaeläimiä ja esimerkiksi nilviäisiä. Kärsivällinen voi havaita jopa simpukan jaloittelevan! Pohjalla kasvaa myös vesikasveja ja sieltä voi löytää – ah – niin lumoavia puutarhoja, aaltoilevia niittyjä ja vaikka mitä aarteita!

vesikiikari

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.