Videolla nokkosperhosen toukat nykäisevät päänsä nopeasti ylös yhä uudelleen. Tiukkaan pakkautunut ryhmä toukkia hätkähtää lähes yhtä aikaa, niiden liike kulkee aaltomaisesti joukkion laidalta toiselle.

Erikoisen käyttäytymisen tarkoituksena on hämätä tai säikäyttää ei-toivotut tunkeilijat, kuten loiset sekä pedot. Sitowisen vanhempi asiantuntija Jaakko Kullberg kertoo, että joukkiona toukat pyrkivät näyttämään itseään suuremmalta, jotta lintu tai muu hyönteissyöjä ei rohkenisi iskeä kiinni. Ne alkavat sätkiä herkästi, pelkkä yli heilahtava varjokin riittää.

Perhostoukat liikkuvat hitaasti, joten niiden on täytynyt kehittää monenlaisia puolustautumiskeinoja pysyäkseen hengissä.

”Osa lajeista pudottautuu. Etenkin pienillä toukilla on silkkilanka, jonka varaan ne jäävät roikkumaan. Isommilla toukilla taas on tämä voimakas eturuumiin heilautus. Sillä ne luultavasti puolustautuvat erityisesti loispistiäisiä tai -kärpäsiä vastaan.”

Suurikokoisimmilla lajeilla, kuten kiitäjäperhosen toukilla, on muun muassa silmätäpliä.

”Niiden avulla ne näyttävät pieniltä käärmeen päiltä. Se vetoaa dinosaurusten jälkeläisten historiallisiin tunteisiin”, Kullberg sanailee.

Suomessa hyvin harvoin tavattava pääkallokiitäjä osaa jopa piipittää hätistääkseen vihollisensa.

Nokkosperhosen toukilla on sätkimisen lisäksi monia muitakin keinoja selvitä aikuiseksi perhoseksi asti. Niiden pintaa peittävät vaikuttavat piikit. Ne myös kutovat itselleen seitistä säkin, jossa ne pysyvät piilossa ja lämpimänä, jos lämpötila laskee. Pesästään ne poistuvat vain syömään.

Nokkosperhosen toukat syövät lajin nimen mukaisesti vain nokkosta. Naaras valitsee munintapaikaksi rehevän ja hyvinvoivan kasvuston, joten kuivat hellejaksot harvoin haittaavat toukkia. Kuva: Line Sabroe / Flickr (CC BY 2.0)

Mikään keino ei silti riitä karkottamaan loisia. Jotkin lajit ovat jopa erikoistuneet loisimaan juuri nokkosperhosia.

”Niitä loisitaan munina, pieninä toukkina, suurempina ja koteloihin. Ja loisten pahimmat viholliset ovat muut loiset, jotka ovat erikoistuneet loisimaan loisittujen eläinten loisia”, Kullberg sanoo.

Voikin käydä niin, että perhostoukan sisuksissa kiemurtaa loiskärpäsen toukka, jota nävertää loispistiäisen toukka. Tämä ei tiedä hyvää nokkosperhoselle. Loisitun toukan elämä päättyykin lähes aina ennen aikojaan. Tällaisia loisia kutsutaan parasitoideiksi, sillä varsinaiset loiset eivät yleensä tapa isäntäeläintään.

Kullberg kertoo, että loiset, pedot ja muut onnettomuudet vievät valtaosan toukista.

”Muutenhan olisimme korvia myöten hyönteisissä. Periaatteessa lisääntyminen on onnistunut, kun yhden pariskunnan jälkeläisistä kaksi selviää.”

Nokkosperhonen on yksi Suomen yleisimmistä päiväperhosista. Kuva: Anna Tuominen

Jos videon toukista kaksi säästyy, ne ovat siivillään jo tänä kesänä.

Nokkosperhonen talvehtii aikuisena perhosena, parittelee ja munii keväällä heti lumien sulamisen jälkeen, minkä jälkeen sen elämä tulee päätökseensä. Munista kuoriutunut toukka kasvavaa, koteloituu ja kuoriutuu kesällä, joten loppukesällä nokkosperhosia näkee taas paljon. Ilmojen viiletessä perhoset vetäytyvät suojaisaan paikkaan talvehtimaan.

Eteläisessä Suomessa kesä on niin pitkä, että aikuiseksi kasvaneet perhoset lisääntyvät jo kuoriutumisensa jälkeen, ja kesän toinenkin toukkasukupolvi ehtii kasvaa aikuiseksi asti.

”Kotelosta kuoriutuva nokkosperhonen arvioi päivän pituuden perusteella, tuleeko siitä talvehtiva vai heti lisääntyvä perhonen”, Kullberg kertoo.

Tällaisina lämpiminä kesinä on myös mahdollista, että kesäpolvia ehtii kasvaa jopa kaksi ennen kuin on aika käydä talvehtimaan.