Meneekö sammakko talvella horrokseen? Voiko se jäätyä?

 

Useimmat sammakot talvehtivat oloissa, joissa ne eivät edes ole vaarassa jäätyä, nimittäin järvien, lampien, lähteiden ja kaivojen pohjassa. Siellä sammakot eivät ole ihmeemmässä horroksessa vaan voivat olla liikkeellä keskellä talvea.

Tietenkin ne enimmäkseen ovat hiljaa, ja kylmyyden takia niiden aineenvaihdunta on vähäistä. Niiden on tultava toimeen loppukesällä keräämällään vararavinnolla, joten liikkuminen ei ole hyväksi.

Talveksi niiden rasvat muuttuvat enemmän tyydyttämättömiksi eli juoksevampaan muotoon. Meidän sammakkomme amerikkalaisen sisarlajin on todettu kestävän osittaista jäätymistä. Solujen sisältö väkevöityy eikä jäädy, mutta soluvälit voivat jäätyä hallitusti, jäätymistä ohjaavien valkuaisaineiden alaisena. Tällaisessa tilassa sammakko pysyy hengissä lähes 10 asteen pakkasessa.

 

sammakkotalvehtiminen

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.