Vuoden turhake -ehdokkaita kertyi tänä vuonna taas yli 400, ja näiden joukosta Suomen Luonto -lehden toimitus valitsi fleecekankaan. Fleecemateriaaleja käytetään etenkin retkeily- ja ulkoiluvaatteissa niiden hyvän lämmöneristävyyden vuoksi. Fleece onkin korvannut halvempana materiaalina esimerkiksi villan. Fleecen etuja ovat myös keveys ja nopea kuivuminen.

Varjopuolena ovat kankaasta pesussa irtoavat mikrokuidut, pienet mikromuovipalat.

”Kertyvä tutkimustieto fleecen – samoin kuin muidenkin vaatteissa käytettävien keinokuitujen – päätymisestä vesistöihin ja sitä kautta ravintoketjuihin on alkanut osoittaa materiaalin haitallisuutta. Ehdotan fleeceä turhakkeeksi, sillä se olisi käyttöominaisuuksia tarkastellen suhteellisen helposti korvattavissa luonnonkuiduilla”, perustelee Irene Kuhmonen Vesannolta turhake-ehdotustaan.

Pystyyn harjattua kuitua

Fleecekangas kehitettiin 1970-luvulla, ja sillä haluttiin korvata juuri villa materiaalina.
”Monesti tekokuituisella materiaalilla on luonnonkuituinen esikuvansa”, sanoo tutkijatohtori Elina Ilén Aalto-yliopiston muotoilun laitokselta.

”Fleecekuidut on harjattu pystyyn, joten kuitujen sekaan mahtuu enemmän eristävää ilmaa. Yksi lanka sisältää paljon ohutta kuitua, jolloin materiaalista tulee tiheä ja paksu mutta kevyt.”

Pystyynharjatut yksittäiset kuidut ovat kuitenkin heikkoja ja ohuita, ja sen vuoksi niistä irtoaa mik­ropartikkeleita, joista suurimmat voi nähdä kertyvänä nukkana paljain silminkin.
Tekokuidun etu on mahdollisuus säädellä kuidun ominaisuuksia.

”Luonnonkuiduissa se ei ole mahdollista. Lisäksi esimerkiksi puuvillan tuotanto vie valtavasti luonnonvaroja ja peltopinta-alaa.”

Tekokuituja on valmistettu ja käytetty noin 50 vuotta, ja sinä aikana niitä on myös paljon kehitetty helpon muokattavuuden ansiosta. Vasta hiljattain on alettu tutkia tekokuitujen ympäristöhaittoja, kuten mikromuovien irtoamista.

Fleecekangas on yleensä 100-prosenttista poly­esteriä ja on siksi sekoitekankaita helpompi kierrättää.
”Polyesteri voidaan kierrättää kemiallisesti tai villan tapaan mekaanisesti”, Ilén toteaa.

Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyönä on kehitelty uutta kierrätettyä ja kierrätettävää selluloosa­pohjaista kuitua tekokuitujen rinnalle.

”Ioncell-menetelmällä selluloosapohjainen jäte voidaan kemiallisesti kierrättää uudeksi tekstiilikuiduksi. Raaka-aineeksi käy vaikkapa sanomalehtipaperi”, Ilén paljastaa.

Mikromuovia vesistöön ja maaperään

On arvioitu, että yhdellä pesukerralla fleecetakista irtoaa liki 2000 alle viiden millimetrin mikromuovipalaa. Todellisuudessa pieniä tekstiilikuituja irtoaa paljon enemmän.

”Arvio heittää tekemiemme tutkimusten perusteella jopa 100-kertaisesti”, sanoo ryhmäpäällikkö Markus Sillanpää Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Laboratorioyksiköstä.

”Vielä enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista, joten fleece ei edes ole pahin polyesterikangas mikromuoveista puhuttaessa”, Sillanpää sanoo. Soft­shell-kankaassa voi olla useita kerrosrakenteita eri raaka-aineista ja sen pinta on laminoitu fleecemateriaalilla säänkestäväksi.

”Vuositasolla polyesteri­vaatteiden pesussa irtoaa Suomessa 154 000 kiloa mikromuovia. Se tarkoittaa noin 100 biljoonaa kuitua, joista suurin osa saadaan puhdistettua jätevedenpuhdistamoilla niin, etteivät ne päädy vesistöihin. Valtaosa puhdistamoille jäävästä mik­romuovista kulkeutuu puhdistamolietteen mukana pelloille tai viherrakennuskohteisiin. Sen määrästä ei vielä ole kattavia tutkimustuloksia.”

Vesistöihin muovista päätyy vain noin prosentti, mutta sekin tarkoittaa biljoonaa mik­romuovihiukkasta, joiden ympäristövaikutuksia ei tarkoin tunneta.

Suomen ympäristökeskuksen teke­mien pesututkimusten perusteella mik­romuovihiukkasten irtoaminen fleecevaatteesta tasoittuu 5–10 pesukerran aikana. Tutkimusta on rahoittanut Maa- ja vesitekniikan tuki -yhdistys.

”Synteettisten mikrokuitujen vapautumiseen vaikuttavat itse tekstiilien lisäksi myös jossain määrin pesuolot”, Sillanpää kertoo.

Markkinoilla on pesupussi, jonka mainostetaan nappaavan pesussa irtoavat mikromuovihiukkaset talteen. Pussia on jo ehditty testata SYKEn laboratoriossa.

”Pesupussiin jäi 30–40 prosenttia softshell-vaatteesta irtoavasta mikromuovista”, Sillanpää paljastaa.
Pussiin jäävä nukka pitää myös hävittää asianmukaisesti, ettei se joudu seuraavalla pesukerralla jäteveteen.
Jos polyesterivaatteista vapautuu Suomessa 100 biljoonaa mikro­muovi­hiukkasta vuosittain, nappaa pesupussi tästä määrästä siis ainakin kolmanneksen. Tärkeää on myös se, miten vaatteita hoitaa. Turhia pesuja on syytä välttää.

Turhake poikineen

Tämän vuoden turhake-ehdokkaiden joukossa oli jälleen myös uutuustuotteita. Esimerkiksi yksittäispakattua valmiiksi kuorittua kananmunaa, niin sanottua sinkkumunaa, ehdottivat kymmenet henkilöt.

”Täysin käsittämätöntä, että joku haluaa vaihtaa täydellisen luonnon tekemän pakkauksen muoviseen kammotukseen. Luulin jo hetken, että trendi oli vahvasti turhaa muovijätettä vastaan”, perusteli Katri Puntti Kotkasta sinkkumunan turhuutta.

Turhakeraatimme haluaakin antaa sinkkumunalle kunniamaininnan. Muita turhakevalinnassa loppusuoralle selvinneitä ehdokkaita olivat muun muassa lyhyet lentomatkat, glyfosaatti sekä pyykinhuuhteluaine.
Pullotettu ilma, imetyskoru, valaistu lintulauta sekä sinkkumunan lisäksi monet muut yksittäispakatut tuotteet saivat paljon ehdotuksia. Pääsipä turhake-valintaraatikin, siis Suomen Luonnon toimitus, ehdokaslistalle.