Suomenlahdella on useampikin kuuluisa, nykyisin matkailukäytössä oleva majakka, mutta Loviisan edustalla seisova Tiiskeri on melkein toista maata. Melkein, sillä teräsbetonista ja teräksestä rakennettu majakka uhmaa merta kymmenisen kilometriä Suomen aluevesirajasta. Mantereelle on pari kertaa pitempi matka.

Varsinaisesti majakka ei ole matkailukäytössä, mutta palvelut ovat kuitenkin ulkomerellä melovalle parhaasta päästä, majakalla on nimittäin autiotupa.

Majakan toisesta kerroksesta löytyvä avoin huone lienee yksi Suomen rauhallisimpia autiotupia. Vieraskirjaan kirjoittaa nimensä vain muutama kymmenen kävijää vuosittain. Kävijöinä on lähinnä kalastajia, veneilijöitä, melojia ja virkavallan edustajia.

Sitä perua tupakin on, tavallaan, sillä välirauhan aikana pystytettyyn majakkaan tehtiin tilapäinen majoitustila sotilaita ja kalastajia varten. Majakka on saaren toinen, ensimmäinen tuhoutui talvisodassa. Sitä ennen luodolla oli kivinen pooki.

Ei sinänsä ole ihme, että majakalla on rauhallista, sillä se sijaitsee kaukana avomerellä, eikä saarten tuomaa suojaa juuri ole. Aivan ensimmäiseksi melontaretken kohteeksi luotoa ei siten voi suositella.

Kuva: Markus Sirkka

Iltarusko ehtii punamaan taivaanrannan ennen kuin olen majakalla ja kapuan majakan betoniportaita ylös toiseen kerrokseen. Ovi on jäykkä, mutta oven vierestä löytyvällä raudankappaleella vääntämällä raskas teräsovi avautuu. Sisältä löytyy paneelilla vuoratut seinät, kerrossänky, pöytä ja tuoli, ja nurkasta musta kamiina. Kohta ikkunasta kajastaa kynttilän lämmin punainen liekki. Oikein kotoisa yösija, jonka öinen äänimaailma muodostuu meren kohinasta ja kaukana seilaavien laivojen moottorien äänistä. Pimeässä yössä tuikkivat tähdet ja laivojen valot.

Alimmassa kerroksessa on polttopuuta, mutta ne säästyvät, sillä paksujen betoniseinien sisältä päivän auringon lämpö ei hevin karkaa, lisälämmitystä ei tarvita.

Tiiskerin majakan toisessa kerroksessa on avoin, vapaasti käytettävissä oleva tila, mikä on varustettu kerrossängyllä ja pöydällä. Kamiina lämmittää kylmemmillä keleillä, mutta kesällä paksujen seinien sisällä ei tarvita lisälämmitystä. Kuva: Markus Sirkka

Kuva: Markus Sirkka

Lisätietoja Suomen majakoista: Seppo Laurell, Suomen majakat. Nemo 1999

autiotupamajakkamelontayövy luonnossa