Sävykkäästi punertava alaperä ja vahva viiruisuus kyljissä kuuluvat valkkarin kauniiseen asuun. Kuvat: Samuli Haapasalo

18/365

Vanhojen lehtipuuvaltaisten metsien, erityisesti koivikoiden suojelulla on pyritty ja onnistuttukin suojelemaan uhanalaista valkoselkätikkaa. Myös metsien lahopuut, kaatuneet rungot ja pökkelöt ovat tärkeitä. Suojelu on varsin kohdennettua. Se ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että erityisesti eteläisessä Suomessa vanhojen metsien suojelua on kaiken kaikkiaan toteutettu aivan liian vähän.

Valkoselkätikka voi vierailla talvisin ruokintapaikoilla. Talviruokintaa onkin käytetty apuna suojelussa. Tali maistuu tikalle. Toisin kuin serkkunsa harmaapäätikka valkkari on itse asiassa aika suoraviivainen, melko pelotonkin ilmestyessään talille syömään. Siinä ei nokka kauan tuhise kun tikka taas lennähtää eteenpäin metsän siimekseen.

Reipas metsälenkki voi näinäkin päivinä tuoda kiikariin useita tikkalajeja.

Koirasvalkoselkätikalla on yksi selvä ero naaraaseen nähden: päälaen punainen.

talviruokintavalkoselkätikkavanhojen metsien suojeluvuosi luonnossa