Kulunut kesä on saattanut tuntua monien mielestä viileähköltä. Moniin aiempiin kesiin nähden pitkiä hellejaksoja ei ole esiintynyt, ja sää onkin ollut vaihtelevaa. Siinä missä keväällä lämpötilat olivat pysyvämmin tavanomaista lämpimämpiä, niin kesäkuun alun jälkeen vaihtelu on ollut nopeampaa eikä pitkäkestoisia, kylmiä tai lämpimiä, säätyyppejä ole juuri esiintynyt (kuva 1).

Vaihtelevuuden vuoksi koko kesän keskilämpötila on tällä hetkellä hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Eli vaikka kesä on saattanut tuntua viileältä, se on itse asiassa ollut hyvin lähellä normaalia!

Heinäkuun puolivälissä koettiin kuitenkin muutama poikkeuksellisen viileä päivä. Esimerkiksi 23.7. koko maan keskilämpötila jäi vain 12,5 asteeseen, mikä oli lähellä ajankohdan kylmyysennätyksiä. Sen sijaan maaliskuun jälkeen koko maan keskilämpötilan lämpöennätykset eivät ole rikkoutuneet, kuten alla olevasta kuvasta näkee.

Kuva 1. Päivittäinen keskilämpötila Suomessa 1.3.2026 alkaen. Punainen kuvaa tavanomaista lämpimämpää päivää ja sininen tavanomaista kylmempää päivää. Taustalla näkyy harmaalla vuosien 1991–2020 klimatologia, ja ohuella katkoviivalla vuosien 1959–2025 ennätystilastot.

Vaikka kesää on vielä muutamia viikkoja jäljellä, voimme tarkastella millä tasolla yksi eniten huomiota saavista lämpöindikaattoreista, nimittäin koko maan hellepäivien määrä on tänä kesänä.

Elokuun 10. päivään mennessä hellepäiviä on kertynyt 35. Ilmatieteen laitoksen virallisissa tilastoissa lukema on kuitenkin 34, sillä niissä ei huomioida Porvoon Harabackassa 22.6. mitattua 25,1 asteen vuorokauden maksimilämpötilaa. Mittaus tehtiin heti 21.6. 18 UTC jälkeen, jolloin se kirjautui seuraavan vuorokauden maksimilämpötilaksi. Tämä liittyy siihen, että vuorokauden maksimilämpötilat lasketaan aina 18–18 UTC -jaksolta, mutta helletilastoissa käytetään “päivän” ylintä, eli 06–18 UTC välillä mitattua maksimia. Näin syntyy ero virallisen tilaston ja vuorokauden maksimilämpötiloihin perustuvan hellepäivien määrän välille.

Jos nykyinen lukema, 35 hellepäivää, jää koko kesän kokonaismääräksi, olisi se hellepäivien määrässä alin lukema sitten vuoden 2017 eli yhdeksään vuoteen. 35 hellepäivää on myös hieman tavanomaista vähemmän: edellisen 30 vuoden mediaani on 39 hellepäivää. Pitkällä aikavälillä hellepäivien määrässä näkyy kuitenkin nouseva trendi, ja vuoden 2017 kaltaisia hyvin helteettömiä kesiä ei ole esiintynyt nyt yhdeksään vuoteen.

Kuva 1. Vuosina 1959–2026 havaittujen koko maan hellepäivien määrä Suomessa. Graafi kuvaa niiden päivien määrää jolloin vuorokauden maksimilämpötila on ollut vähintään 25,1 astetta, joten arvot voivat hieman erota Ilmatieteen laitoksen virallisista tilastoista. Vuoden 2026 tilanne on 10.8.2026 asti.

Mitään selvää ja voimakasta helleaaltoa ei viikkoennusteista ole näkyvissä Suomeen enää elokuun aikana. On kuitenkin mahdollista että muutamia hellepäiviä rekisteröityy lisää ajoittaisista lämpimän ilman pulsseista. Koko maan hellepäivien määrä tulee siis tänä kesänä hyvin todennäköisesti jäämään lähelle pitkän ajan keskiarvoa, eli 35–40 kappaleeseen.

Euroopan kesälämpötilojen taustalla mahdollisesti vaikutuksia tropiikista

Kulunutta kesää on leimannut poikkeuksellinen asetelma: Länsi-, Etelä- ja osin Keski-Euroopassa helleaallot ovat toistuneet voimakkaana, kun taas Suomi ja muu Fennoskandia ovat jääneet näiden kuumuusjaksojen ulkopuolelle. Helle on kyllä välillä yltänyt pohjoisemmaksi, mutta vain hetkittäin ja selvästi heikompana.

Kuten lähes aina, äärimmäiset lämpötilat selittyvät ilmakehän kiertoliikkeellä eli sillä, missä matala- ja korkeapaineet sijaitsevat ja miten ne ohjaavat ilmamassoja.

Länsi-Euroopan ja Britten saarten ylle on toistuvasti voimistunut yläilmakehän korkeapaine, ns. “heat dome”, joka on mahdollistanut helleaallon muodostumisen samalle alueelle kerta toisensa jälkeen. Suursäätila on ollut melko lukkiutunut ja vaikka helteet ovat aina päättyneet, sama tilanne on uusinut itseään uudestaan ja uudestaan.

Koska säätyyppi on ollut niin lukkiutunut, voisi kuvitella että sille löytyisi jokin kuukausiskaalan “ajuri”, joka on saanut ilmakehän käyttäytymään toistuvasti samalla tavalla. Yksi mahdollinen selittäjä on erittäin voimakas El Niño-ilmiö, joka on voimistunut kesän aikana ennätyslukemiin.

El Niño vaikuttaa laajasti ilmakehän kiertoliikkeeseen ja muokkaa globaalia ilmastoa kuukausien ajan. Historiallisten tilastojen perusteella juuri El Niño -kesinä Euroopassa esiintyy usein selkeitä itä–länsisuuntaisia lämpötilaeroja: Länsi- ja Keski-Eurooppa lämpenevät, kun taas Suomi ja Itä-Eurooppa jäävät tyypillisesti viileämmän ja epävakaisemman sään alueelle.

Tämän kesän asetelma sopii hyvin El Niño-kuvioon. Vaikka yksittäistä kesää ei voi selittää vain yhdellä tekijällä, El Niñon vaikutus on ollut niin voimakas, että se voisi olla yksi keskeinen syy siihen, miksi helleaallot ovat kasautuneet Länsi-Eurooppaan ja miksi Suomessa kesä on tuntunut viileämmältä kuin monina aiempina vuosina. Toisin sanottuna, ainakaan kuluneen kesän lämpötilajakauma ei ole ristiriidassa El Niñon vaikutusten kanssa. Tutkimuksia El Niñon vaikuksesta Länsi-Euroopan 2026 helteisiin on varmasti tulossa lähivuosina.

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!