Syyskuun alkupuolella oli tarvetta irtiottoon. Neljän päivän miniloman kohteeksi otettiin Kemiönsaaren ulkosaaristossa sijaitseva Vänö, Ystäväsaari. Saaren viehättävän kyläyhteisön sydämenä toimiva Strandhugget kahvila-kauppa oli siirtynyt jo talviteloille, mutta sesongin ulkopuolella saaren tarjoama rauha tarjosi sitäkin suurempaa vastapainoa hektiselle arjelle.

Koska saaresta ei voinut tehdä ostoksia, täytyi varautua omilla muonilla. Säännöllisesti Kasnäsin satamasta kulkevan yhteysaluksen ansiosta tämä ei ollut ongelma. Menomatkalla satoi sen verran, että kannelle ei liiemmin tehnyt mieli mennä ihastelemaan maisemia. Vähän jo arvelutti, löytääkö saaresta lainkaan otuksia, mikäli sää jatkuisi samanlaisena. Täytyi luottaa ennusteisiin ja uskoa ilman poutaantuvan.

Yhteysliikennealus M/S Stella odottelee lähtöä Kasnäsin satamassa kohti Vänön saarta. Kuva: Tapio Kujala.

Majoituimme etelärannalla sijaitsevassa Solbackenissa, joka tarjosi varsin kelvollisen katon pään päälle, ylellisyyksiä emme olleet edes odottaneet. Sade jatkui iltaan asti ennen muuttumistaan kuurottaiseksi. Kohtalaisesta tuulesta oli silloin hyötyä, koska tuuli kuivatti maastoa yllättävän nopeasti. Märät olosuhteet hankaloittavat selkärangattomien etsimistä huomattavasti tai ainakin rajoittaa apuvälineiden, kuten haavin käyttämistä. Paino sanalla hankaloittaa, ei estä. Koska polte oli suuri, matalista odotuksista huolimatta ensimmäisenä iltana piti päästä tutkimaan mökin pihapiiriä. Kosteasta maaperästä löytyi sentään uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä lounaanokakärsäkäs (Trachyphloeus rectus). Sittemmin kävi ilmi, että laji oli saarella suhteellisen runsas.

Majapaikkana toiminut Solbacken. Kuva: Krista Kujala.

Lounaanokakärsäkäs (Trachyphloeus rectus) on pieni ja hidasliikkeinen laji. Kuva: Tapio Kujala.

Yölliset vieraat ja ensimmäinen retki

Oli jo pimeä, mutta itselle uuden kärsäkäslajin löydöstä inspiroituneena päätin vielä pyörähtää ulkona otsalampun kanssa. Ulkona havaitsin mökin olevan kymmenien, jopa satojen hämähäkkien koti. Aitoristihämähäkit (Araneus diadematus) kutoivat pyyntiverkkojaan talon perustuksiin ja yöaktiiviset varjokaarnakit (Nuctenea umbratica) kömpivät ulos piiloistaan. Kaarnakit ovat sopeutuneet elämään luonnonvaraisissa oloissa kaarnojen väleissä tai muissa ahtaissa raoissa. Niiden takaruumis on selvästi muita ristihämähäkkejä litteämpi. Ihmisten tekemät rakenteet soveltuvat elinympäristöksi hyvin, mökin ulkolaudoitus, räystäät ja muut raot tarjosivat yllin kyllin sopivia päiväpiiloja.

Kuvagalleria: Aitoristikki ja varjokaarnakit.

Toisena päivänä sää alkoi poutaantua. Pääsimme tekemään saarivierailun ensimmäisen retken. Teitä ei Vänössä hirveästi ole ja niitä pitkin kävellessä huomaa nopeasti, ettei omista oikopoluista kannata edes haaveilla. Avoimilta laidunniityiltä poistuessa kulkuväyliä reunustivat monin paikoin tiheät ja laajat katajakasvustot. Paikalliset varmasti osasivat suunnistaa myös niiden ulkopuolelle, mutta ensikertalaiselta eteneminen olisi nopeasti pysähtynyt kuin seinään.

Vänön lampaat varmistavat, että niityt pysyvät avoimina. Kuva: Tapio Kujala.

Vänön satama on sesongin ulkopuolella rauhallisen unelias. Kuva: Tapio Kujala.

Vänön metsätiet olivat hyvin hoidettuja ja valoisia. Kuva: Tapio Kujala.

Kävimme katsomassa satamaa saadaksemme siitä vähän paremman käsityksen kuin tullessamme. Jatkoimme sen jälkeen kohti Vänön nähtävyytenä toimivaa kappelia. Ulkonäöllisesti voisi kuvitella, että rakennus olisi vanhempi, mutta todellisuudessa se on pystytetty vuonna 1975. Esikuvakin sillä oli, mutta aikaisempi kappeli paloi maan tasalle jo 1800-luvulla. Hyvä on, jos rehellisiä ollaan, nämä faktat selvisivät itselleni vasta jälkikäteen. Paikan päällä tuskin kiinnitin kappeliin huomiota, sillä aukio vaikutti mitä lupaavimmalta paahdeympäristöltä hyönteisille. Ajuruoholäikkiä kasvoi siellä täällä ja aukiota ympäröivät katajatiheiköt pitivät huolen riittävästä tuulensuojasta.

Vänön legendaarinen kappeli. Kuva: Krista Kujala.

Hyönteisiä ei kuitenkaan etsitty vaan matka jatkui kappelin luota kohti Vänön eteläosassa sijaitsevaa hiekkarantaa. Rannalle meidät johdatti viehättävä hiekkapolku, joka mutkitteli katajakasvustojen ja varpujen väleistä. Juuri siirtymäpolut olivat Vänön parasta antia. Helppokulkuisia, mutta silti ainutlaatuisia maisema-arvoiltaan.

Rannalta kappelille johtavalta polulta ei voinut eksyä. Kuva: Krista Kujala.

Vänön eteläranta. Kuva: Krista Kujala.

Tutkailin tietysti, olisiko rannan heinätupsuilta sattunut löytymään Hangosta havaittua hietikkoludetta tai muuta mukavaa. Luteiden sijasta rannalta löytyikin monia mielenkiintoisia hämähäkkilajeja. Hiekalla vilisti useita sukkulatanakkeja (Thanatus formicinus). Heinikosta ryntäsi esiin säväyttävän kokoinen isoleokki (Alopecosa fabrilis) ja löytyipä sieltä myös toinen isokokoiseksi kasvava, silti kovin sympaattinen juoksuhämähäkkimme, jättiotsokki (Arctosa cinerea). Hyppyhämäkeistä ei niin yleinen hiekkarannoille erikoistunut hietatäplähypykki (Attulus saltator) oli mukava löytö. Sisätiloissakin viihtyvä pilkkupavukin sukutoveri täpläpavukki (Steatoda albomaculata) oli myös varsin runsas laji rannan tuntumassa. Pari muutakin lajia rannalta löytyi.

Kuvagalleria rannan hämähäkeistä:

Päästäkseen etelärannalta takaisin, täytyi vain seurata opaskyltin ohjeita. Kuva: Tapio Kujala.

Ampiainen seitissä

Ampiaishämähäkki

Argiope bruennichi

Koko: naaras 14–18 mm (jalkojen ulottuvuus voi olla lähes 10 cm), koiras alle 6 mm.

Elinympäristö: kelpuuttaa elinympäristökseen monenlaiset habitaatit, kosteahkot niityt, heinikot, tienlaidat, puutarhat, jne.

Elintavat: kutoo verkkonsa matalalle kasvustoon ja pyydystää heinäsirkkoja ja muita hyönteisiä ravinnokseen. Pysyttelee useimmiten keskellä pyyntiverkkoa ja vaaran uhatessa heiluttaa verkkoa voimakkaasti.

Levinneisyys: levinnyt viime vuosikymmeninä Välimeren maista laajalle Eurooppaan. Suomessa laji havaittiin ensimmäisen kerran v. 2005 Vantaalla, jonka jälkeen siitä on muutamia yksittäisiä havaintoja eri puolilta maata.

Luokittelu: kuuluu ristihämähäkkien heimoon (Araneidae)

Kuva: Tapio Kujala

Koska siirtymiset saarella eivät ottaneet liiaksi aikaa, samalla retkellä ehti hyvin vierailla myös pohjoisrannalla, joka sijaitsee likipitäen suoraan kappelista pohjoiseen. Täytyi vain palata tietä vähän matkaa takaisin satamaa kohti ja kääntyä tienhaarasta oikealle. Pohjoiseen johtava tie kulki kostean oloisen niityn poikki, joka veti haavia puoleensa kuin magneetti. Koska olimme vain ohikulkemassa kohti rantaa, kävelin ainoastaan tien sivussa ja huiskin haavia muutaman kerran heinikossa. Niitylle ehtisi kyllä palaamaan myöhemmin, jos tarvetta ilmenisi. Polulle palatessani tutkin haavin sisällön enkä aluksi nähnyt siellä mitään sen ihmeellisempää. Sitten suustani pääsivät riemunkiljahdukset. Jostakin haavinlaskoksen alta kömpi esiin ylvään kokoinen, mustavalkokeltainen hämähäkki. Lajista ei kerta kaikkisesti ollut epäselvyyksiä.

Olin löytänyt ensimmäinen ampiaishämähäkkini (Argiope bruennichi). Laji voi tulevaisuudessa saada kutsumanimekseen myös keltavyöampikin.

Ampiaishämähäkki on kookas ristihämähäkkeihin kuuluva laji, joskin koiraat ovat vain kolmasosan naaraiden mitoista. Laji kelpuuttaa elinympäristökseen monenlaisia olosuhteita, kunhan tarjolla on sopivaa kasvillisuutta pyyntiverkon kutomiseksi. Heinien tai pensaiden ei tarvitse olla erityisen korkeaa, sillä ampiaishämähäkit kutovat seittinsä lähelle maanpintaa. Jotkin ristihämähäkit odottavat saalista etäämpänä ja kiiruhtavat paikalla hälytyslangan värähdellessä, mutta ampiaishämähäkit luottavat varoitusväreihinsä ja odottavat saalista verkon keskellä. Seitissä on monesti tunnusomaiset, vakauttajina toimivat syheröt, jotka samalla heijastavat ultraviolettivaloa ja auttavat houkuttelemaan saalista verkkoon. Kun hyönteinen, tyypillisesti heinäsirkka, kärpänen tai mehiläinen, osuu verkkoon, hämähäkki paketoi sen nopeasti seittiin ja ruiskuttaa uhriinsa puremalla lamauttavaa myrkkyä ja entsyymejä, jotka alkavat liuottaa uhrin elimistöä ja helpottavat ravinnon nauttimista myöhemmin.

Aiemmin ampiaishämähäkkejä oli mahdollista nähdä Euroopassa vain Välimeren tuntumassa, mutta laji on ilmaston lämpenemisen myötä levittäytynyt pohjoisemmaksi. Kevyet poikaset voivat siirtyä seittirihmojen ja tuulen avulla satoja kilometrejä lentämällä. Ja koska hämähäkit ovat aikuisina kirkkaan värisiä ja suuria – jalkojen ulottuvuus voi lähennellä kymmentä senttimetriä – tulevat ne helposti havaituiksi. Suomessa lajista on tehty muutamia kymmeniä havaintoja, mutta toistaiseksi ei ole tiedossa, että laji pystyisi selviämään talvehtimisesta ja luomaan populaatioita. Suuresta koostaan ja varoitusväreistä huolimatta ampiaishämähäkki on lauhkea otus, liikkeet ovat rauhallisemmat kuin monilla muilla heimon lajeilla, eikä myrkky ole erityisen vahvaa.

Ampiaishämähäkki (Argiope bruennichi) on upea laji. Kuva: Tapio Kujala.

Vänöstä löytyi kymmenkunta ampiaishämähäkin munapussia, joiden sisällä poikaset jo odottavat seuraavaa kevättä. Olosuhteista riippuu, selviävätkö ne hengissä. Kuva: Tapio Kujala.

Mantereen puoleinen ranta oli hieman karumpaa ympäristöä ja maanpeitteenä oli hienon hiekan sijasta karkeampaa soraikkoa. Joku oli kirjoittanut isoin kivistä muodostetutuilla kirjaimilla saaren nimen rannalle. Olisi pitänyt olla drone-lennokki, että olisi saanut siitä hyvän kuvan. Pohjoisrannalta ei sen sijaan tullut vastaan mitään mainitsemisen arvoista, mutta kovin vähän aikaa siellä malttoi edes etsiä mitään kun hämähäkki poltteli taskussa ja sitä piti päästä kuvaamaan. Kasvillisuuden puolesta ranta vaikutti siitä huolimatta varsin potentiaaliselta ympäristöltä monille harvinaisemmille lajeille.

Leuka pystyssä luontopolulle

Hyönteisharrastajalle on kovin luontevaa, että leuka taipuu rintaa kohti ja katse suuntautuu alaspäin maahan. Sen vuoksi maisemat ja muu ympäristö ei avaudu ihan samalla tavalla kuin keskivertokansalaiselle. Monesti olenkin saanut todistettua maisemia vasta jälkikäteen muiden ottamista valokuvista.

Vänön luontopolku teki kaavaan selvän poikkeuksen. Polku oli ensinnäkin riittävän pitkä, mutta tarjosi myös erityisen monipuolisen kattauksen saaren maisemallisesta annista. Välillä käveltiin ahtaita polkuja pitkin kataja- ja kanervatiheikköjen keskellä, välillä katse haki avointen, jääkauden silottamien kallioiden päältä seuraavaa kulkusuunnan ilmaisevaa maamerkkiä. Kallioilta palattiin taas uudestaan alas ja äkkiä oltiin lehtomaisessa ympäristössä puiden katveessa. Erityistä Vänön luonnossa ovat myös valtavankokoiset ja iäkkäät tervalepät sekä pihlajat.

Vänön luontopolku johdatteli välillä avointen ja tasaisten kallioiden päälle. Kuva: Krista Kujala

Vänön katajakasvustot muodostivat läpitunkemattomia muureja. Kuva: Krista Kujala.

Saaren pihlajat olivat suuria ja oksat notkuivat marjojen painosta. Kuva: Krista Kujala.

Luontopolun varrella olevat opaskyltit tarjosivat myös mielenkiintoista tietoa saaresta ja sen historiasta. Kerrottiin saarella pesivistä pilkkasiivistä ja muista lintulajeista, kesäöinä tuoksuvista kämmeköihin kuuluvista valkolehdokeista ja hylkeenpyynnistä eräänä saariston vanhimpana elinkeinona. Kun miehet metsästivät, naisväki ja lapset keräsivät vesilintujen munia ja untuvia. Silakanpyynnillä ja maanviljelyllä oli niilläkin tärkeä rooli saarella. Asukkaat näkivät valtavasti vaivaa raivatessaan viljelysalaa karuihin olosuhteisiin ja peltojen ympärille kasatut kiviaidat ovat tallella tänäkin päivänä. Aikoinaan kiviaidat suojasivat viljelmiä muuten vapaana liikkuneilta lehmiltä, nykyään ne toimivat monien kasvi- ja eläinlajien kasvu- ja turvapaikkoina. Kaikesta huolimatta elämä oli niukkaa ja elanto oli saatava keinolla millä hyvänsä. Siksi myrskyissä haaksirikkoutuneiden laivojen hylytkin putsattiin talteen viimeistä lautaa myöten. Nykypäivän työsuojeluviranomaiset olisivat voineet sanoa pari valittua sanaa touhun uhkarohkeudesta.

Jääkauden ja aaltojen silottamia rantakallioita. Kuva: Krista Kujala.

Luontopolun kohokohta on talkoovoimin pystytetty Viikinkitalo Noatun. Talo on rakennettu Turun yliopiston asiantuntijoiden ohjaamina mahdollisimman tarkaksi kopioksi tuhat vuotta sitten vallinneille olosuhteille. Lähistöllä sijaitseva Hiittisten saari oli tuolloin viikinkien vilkas kauppapaikka ja pysähtyjiä riitti epäilemättä myös lähistön saarille. Talo on saanut nimensä pohjoismaiden mytologiasta: Noatunissa asui puolisonsa Skadin kanssa meren, tuulen ja sään jumala Njord. Saaristolaiselämään liittyvät vahvasti myös erilaiset kansantarut peikoista, menninkäisistä, virvatulista ja haltijoista.

Historiallisen mallin mukaan rakennettu viikinkimaja Noatun on luontopolun helmi. Kuva: Krista Kujala.

Luontopolku tuli kuljettua niin ympäristöä ihaillen, että hyönteisiä tai hämähäkkejä ei juuri tullut etsittyä. Kallion päällä kasvavasta koivusta tuli sentään vastaan kaunokiilakki (Larinioides patagiatus). Laji on varsin osuvasti nimetty, kun katsoo sen takaruumiin kauniita, barokkikuvioita muistuttavia kirjailuja. Toinen komea laji oli kirjonopsakki (Rhysodromus histrio).

Kaunokiilakki (Larinioides patagiatus). Kuva: Tapio Kujala.

Kirjonopsakki (Rhysodromus histrio). Kuva: Tapio Kujala.

Kun tuuli rauhoittui, levollisuus laskeutui saaren ylle. Kuva: Tapio Kujala.

Jäähyväiset hämähäkeille

Neljäntenä päivänä oli aika palata mantereelle, mutta aamupäivällä oli vielä aikaa käydä pohjoisrannalla ja tutkia samalla ampiaishämähäkkiniittyä tarkemmin. Sieltä löytyikin vielä pyyntiverkkonsa keskellä lepäilevä toinen naaras, joka säikähti kohti tulevia hahmoja ja alkoi heiluttaa seittiään vimmatusti. Kun hämähäkki totesi ettei lähestyjistä ollut uhkaa, jatkoi se saaliin odottelua. Siihen se sai jäädäkin jatkamaan omaa hämähäkkielämäänsä.

Kartoittamassa, löytyykö niityltä useampia ampiaishämähäkkejä. Kuva: Krista Kujala

Ampiaishämähäkki (Argiope bruennichi) seittinsä keskellä. Kuva: Tapio Kujala

Ystäväsaari oli antanut parastaan miniloman aikana, mutta ruokahalu kasvaa syödessä enkä voi olla miettimättä, mitä kaikkea saarelta jäi löytämättä. Syksy oli jo niin pitkällä, että niityt olivat suurilta osin autioituneet. Kesäaikaan niiden täytyi kuhista elämää.

Ja aivan kaikkea ei nytkään ole vielä kerrottu. Me palaamme vielä Vänön pieniin asukkaisiin…