Luonnontieteellinen keskusmuseo on miljoonien hyönteisnäytteiden tyyssija. Kuva: Tapio Kujala.

Syyskuun viimeisenä perjantaina tarkastin kymmenennen kerran, että minulla oli varmasti kaikki tarvitsemani varusteet mukana. Kaksi kameraa, objektiivit, vara-akut, salamat ja niihin riittäviä paristoja. Muistin jopa tarkastaa, että molemmissa kameroissa oli muistikortit sisällä. Sen jälkeen kävelin linja-autopysäkille ja hyppäsin bussiin. Sisälläni kihelmöimä jännittävä tunne kasvoi. Oli aika tarkistaa vielä kerran että kaikki oli mukana.

Saattaisi kuulostaa siltä, että olin matkalla jonnekin eksoottiseen paikkaan retkelle. Tämä ei aivan pitänyt paikkaansa, sillä bussi oli viemässä minua Helsingin keskustaan. Tokihan puistojen vanhoista jalopuista olisi voinut löytää monia vähemmän yleisiä hyönteislajeja ja sää olisi ollut etsintään mitä erinomaisin. Tällä kertaa määränpäänäni oli museo ja kuten arvata saattoi, nimenomaisesti Luonnontieteellinen museo, joka on osa Helsingin yliopiston Luonnontieteellistä keskusmuseota, Luomusta.

Olin sopinut tapaamisesta museon kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattilan kanssa. Jaakko oli minulle ennestään tuttu, olimmehan jo tottuneet kaivelemaan samoja lantakasojakin yhtä aikaa. Jaakon tietämys kovakuoriaisista on hämmästyttävän runsasta. Harrastajan näkökulmasta se intohimo, jota Jaakko osoittaa kovakuoriaisia kohtaan nostaa riman aivan toisiin sfääreihin. Sosiaalisessa mediassa Jaakko jakelee lajimäärityksiä yleisön esittämistä kuvista kuin apteekin hyllyltä, vaikka kyse olisi ainakin omasta mielestäni varsin haastavista tapauksista. Siksi juuri hän oli paras vaihtoehto esittelemään Luomuksen tarunhohtoista hyönteiskokoelmaa.

Luonnontieteellinen museo sijaitsee Helsingin keskustassa Pohjoisella Rautatiekadulla. Kuva: Tapio Kujala.

Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, ennen kuin siirryimme varsinaiseen kohteeseen, kävimme Jaakon työpisteellä ja jätin sinne Vänön saarelta keräämäni, ensimmäiset Suomesta löytyneet Camptotelus lineolatus -ludenäytteet ja niin ikään Vänöstä löytyneen uhanalaisen puikkohärön. Olin pakastanut näytteet ja pakannut ne sanomalehteen vasta juuri ennen lähtöä sulamisen estämiseksi ja preparoinnin helpottamiseksi. Jaakko sijoittikin näytepussin heti henkilöstön taukotilojen pakastinlokeroon. Näytti vähän siltä, että sinne oli päätynyt muutama muukin näyte, joten katsoisin hyvin tarkkaan mitä heidän jääkaapistaan tai pakastimestaan ottaisin hiukopalaksi.

Näytteiden jättämisen jälkeen siirryimme hissillä Luomuksen kokoelmahallin edustalle. Käytävällä oli kirjava joukko erinäköisiä kaappeja. Jaakko kertoi, että museo oli juuri vähän aikaa sitten saanut lahjoituksena laajahkon kokoelman, joka piti sisällään etupäässä Thaimaasta kerättyjä perhosia. On hienoa, että yksityisten keräilijöiden kokoelmia päätyy museoille. Kun katsoi hyönteiskaappien muodostamaa rivistöä, saattoi yrittää mielessään hahmottaa, kuinka monta eri yksilöä ne kätkivät sisälleen. Jaakko kertoi, että kokoelman läpikäyminen on mittava urakka. Jokaisen yksilön lajimääritys täytyi varmistaa ja etiketöinnit uusia ennen museon kokoelmiin liittämistä. Hyvähän se olisi, jos näytteet saataisiin vielä digitalisoituakin. Marraskuun aikana perhosista olikin käsiteltynä jo rullakollinen digitaaliseen muotoon. Mutta vaikka työmäärä on suuri, voi se olla myös palkitsevaa. Kun puhutaan alueesta, jossa lajikirjo on Suomea paljon runsaampaa ja tietämys suhteellisesti vähäisempää, on tieteelle tuntemattomien lajien löytämisen todennäköisyys kohtalainen ellei peräti suuri. Oletettavasti tropiikissa elää jokaista tieteelle kuvattua lajia kohti moninkertainen määrä vielä kuvaamattomia lajeja. Yritin hakea verkosta jonkinlaista arviota Thaimaan lajiston runsaudesta. Tietämys ei kasvanut, mutta opin sen, että maassa on noin kaksi sataa ravintona hyödynnettävää hyönteislajia. Niitä maistellessa saisi illan rattoisasti kulumaan.

Vähän aikaa sitten Luomukselle oli tullut lahjoituksena kohtalainen kokoelma thaimaalaisia hyönteisiä. Hyönteiskaapit odottivat vielä käytävällä kokoelmahallin edustalla. Kuva: Tapio Kujala.

Jätimme thaimaalaiset otukset odottelemaan käsittelyä ja astuimme kaappien vasemmalla puolella olevasta ovesta varsinaiseen kokoelmahalliin, joka on hyönteisharrastajien ja varmasti -tutkijoidenkin näkökulmasta museon merkittävin osio. Heti oven takaa eteen avautuu pitkä käytävä, jonka molemmilla puolilla on korkeita rullahyllyjä. Keskikäytävällä oli lisäksi useampia rullakollisia sijoittamattomia näytteitä. Tila on siis melkeinpä kirjaimellisesti lastattu lattiasta kattoon hyönteisistä. Hyvä on, tässä kohtaa täytyy olla rehellinen. Hyllyillä ei ole pelkästään hyönteisnäytteitä vaan myös joitakin muiden eliöryhmien näytteitä, kuten huuhkajan ja sen sellaisten pikkulintujen nahkoja.

Kokoelmahallin keskikäytävä on pitkä ja sen molemmilla puolilla on runsaasti rullahyllyjä tilan säästämiseksi. Siitä huolimatta sijoittamatonta materiaalia oli käytävillä useampia rullakoita. Yhteen rullakkoon mahtuu varmasti monta hyönteistä, joten työmäärän voi uskoa olevan valtava. Kuva: Tapio Kujala.

Kokoelmahalli on ilmastoitu viileämmäksi, jotta olosuhteet olisivat optimaaliset kokoelmayksilöiden säilyvyyden kannalta. Vaikka olin piipahtanut salissa pikaisesti kerran aiemminkin ja näkymä oli tuttu, olin niin täpinöissäni että viileä ilma tuntui ennen kaikkea miellyttävältä. Viilennyksellä on myös tärkeä rooli tuholaislajien torjunnassa, sillä hallin sisälämpötila ei ole sovelias useimmille tuholaisille. Lähes kaikissa kotitalouksissa asuu monia, käytännössä harmittomia hyönteislajeja jotka syövät lähinnä orgaanista roskaa. Museokuoriaisten toukat voivat nakerrella hyönteisenraatoja ikkunalaudoilla tai pölyä jalkalistoilla. Riesakuoriaisiakin olen omasta kodista muutamia löytänyt, enkä ole ollut niistä lainkaan huolestunut. Mutta jos itselläni olisi oma hyönteiskokoelma, suhtautumiseni varmasti muuttuisi, koska temmeltäessään rauhassa molemmat lajit voisivat hitaasti ja varmasti tuhota kokonaisen kokoelman. Jotain kertoo jo lajien suomenkieliset nimetkin.

Kurkistus rullahyllyn väliin paljastaa Luomuksen kokoelman mittavuuden. Kuva: Tapio Kujala.

Näkymä rullahyllyjen väliin antaa osviittaa näyteyksilöiden runsaudesta. Yhdessä hyllyvälissä saattaa olla yli 800 laatikkoa ja jokaisessa laatikossa voi olla kymmenittäin näytteitä – toki hyllyjen ja laatikoiden täyttöaste vaihtelee suuresti lajien välisten kokoerojen vuoksi. Silti, voisin kuvitella majoittuvani hallin muutamaksi viikoksi, enkä sinä aikana ehtisi vilkaista kuin häviävän pientä osaa kokoelmasta.

Arvioiden mukaan Luomuksen hyönteiskokoelmat pitävät sisällään käsittämättömät yhdeksän miljoonaa yksilöä! Tällä määrällä yksistään pääsee helposti Euroopan suurimpien hyönteiskokoelmien listalle, mutta kokoelmassa on lisäksi tuhansia entomologisesti arvokkaita tyyppiyksilöitä. Nämä ovat niitä yksilöitä, joiden pohjalta lajit (eli taksonit) on aikoinaan kuvattu tieteelle ja joihin uusia saman lajin yksilöitä on sittemmin verrattu. Vähän kuin hyönteismaailman taksoneiden Aatameita ja Eevoja siis.

Lajien nimet eivät ole pysyviä vaan lajien ryhmittely (taksonomia) elää koko ajan. Ajatellaan vaikka että ranskalainen entomologi olisi kuvannut löytämänsä lajin vuonna 1920, tietämättä siitä että saksalainen entomologi on kuvannut täsmälleen saman lajin eri nimisenä kymmenen vuotta aiemmin. Tämäntyyppiset epäselvyydet ovat voineet selvitä vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Varhaisempi nimi jää voimaan, ja myöhäisimmistä nimityksistä tulee synonyymejä. Ainakin siihen asti, kun laji heitetäänkin toiseen sukuun, tai muu osa taksonomiapuusta muuttuu. Viime vuosien DNA-tutkimukset ovat erityisesti lisänneet tietämystä lajien välisistä suhteista. Lähisukulaiset ovat löytäneet toisensa todellisen perimänsä mukaan aiempien valistuneiden arvausten sijaan. Yritä siinä sitten muistaa, että Barypeithes-suku on nykyään Exomias tai että aiemmin niin kätevästi yhdessä suvussa aiemmin sijainneet ja ulkonäöltään hyvin samankaltaiset Aphodius-lantiaiset on jaettu reiluun kahteenkymmeneen erilliseen sukuun.

Runsaasta Luomuksen kokoelmille varatusta tilasta huolimatta ei tilaa ole rajattomasti. Uusia yksilöitä lisätään kokoelmiin jatkuvasti, minkä vuoksi tilankäyttöä täytyy tehostaa samaa tahtia. Siihen ei riitä pelkästään huonokuntoisten tai tarpeettomien näytteiden siivoaminen vaan muutos ulottaa lonkeronsa myös vanhoihin, äärettömän viehättäviin täyspuisiin kokoelmalaatikoihin. Ne joutuvat aikanaan väistymään modernimpien ratkaisujen tieltä, koska ohuet peltilaatikot yksinkertaisesti säästävät tilaa ja kuutiometriin saadaan talletettua enemmän näytteitä.

Vanhat kokoelmalaatikot ovat puisia ja varsin tyylikkään näköisiä. Kuva: Tapio Kujala.

Jaakko Mattila esittelee uudempia kokoelmalaatikoita.

Äkkiä Jaakon puhelin hälyttää muistutuksen merkiksi. Hän ilmoittaa, että on saanut kunnian vastata päivän iltapäiväkahvien keittämisestä. Ennen kuin ehdin ajatella yhtään enempää, Jaakko jatkaa, että voin jäädä halliin siksi aikaa kun hän käy toimistollaan suorittamassa velvollisuutensa. Ja taas, hädin tuskin ehdin suutani avaamaan, kun huomaan olevani ainoa ihminen hallissa.

Odotellessani Jaakon paluuta otin pari valokuvaa hallin käytävästä, mutta sitten uteliaisuus alkoi nostaa päätään. Päätin yrittää katsoa, löytäisinkö Camptotelus lineolatus -luteita kokoelmista. Tämä aikomus muuttui nopeasti turhautumiseksi. Löysin kyllä luteiden hyllyn ja varmasti suunnilleen oikean paikan, mutta Oxycarenidae -heimoa ei lukenut yhdessäkään laatikossa. Jos ja kun laji olikin Luomuksen kokoelmissa, se todennäköisesti oli yhä sijoitettuna varjoluteiden (Lygaeidae) heimoon, joka on sittemmin pilkottu vieläkin perusteellisemmin. Aiemmin heimossa oli yli kuusikymmentä suomalaista lajia, mutta niitä on jaettu omiin heimoihinsa, eikä alkuperäisessä ole kuin yhdeksän lajia jäljellä. Joka tapauksessa, minun olisi pitänyt käydä useampia laatikoita läpi ludetta etsiessäni ja tähän ei aika olisi riittänyt.

Hämmästelin sitten vain satunnaisia ludelajeja odotellessani ja arvioin eri lajiryhmien määriä kokoelmissa. Kaksisiipisiä oli ehkä seitsemänsataa tuhatta, pistäisiä ainakin puolitoista miljoonaa, perhosia kaksi kertaa enemmän kuin pistiäisiä ja kovakuoriaisia vielä kolmesataa tuhatta enemmän kuin perhosi eli suunnilleen 3,3 miljoonaa. Kurkkasin myös laatikkoon, jonka päällä oli maininta ulkomaisista luteista, mutta kas kas, laatikon sisällä olikin kaskaita. Sekä luteet että kaskaat kuuluvat nivelkärsäisten lahkoon, joten ihan niin suuresta erehdyksestä ei olisi ollut kyse. Vitsailin Jaakolle hänen palattuaan, että oli tainnut kesätyöntekijä päästä järjestelemään tai nimeämään laatikoita. Tämä virhe on todennäköisimmin kuitenkin harkittu, näytteiden turvallinen säilyttäminen on etiketöintiä tärkeämpää ja kaskaat oli väliaikaissijoitettu sattumanvaraiseen laatikkoon tarkoituksella. Kesätyöntekijöilläkin kun tässä yhteydessä tarkoitetaan osaavia biologian alan korkeakouluharjoittelijoita. Sanottakoon vielä, että Jaakko helpotti laskutoimituksiani merkittävissä määrin jälkikäteen. Hänen listassaan oli vielä mainittu kaksikymmentätuhatta hyppyhäntäistä ja kolmekymmentätuhatta muiden lahkojen edustajia.

Jaakko esitteli minulle myös erillisen huoneen, jossa varastoitiin Luomuksen genomikokoelman eläintieteellistä osaa. Huoneessa oli useampi syväjäädytyspakastin, joissa säilytettiin selkärankaisten eläinten kudosnäytteitä ja selkärangattomien DNA-eristyksiä rapsakassa kahdeksankymmenen asteen pakkasessa.

Luomuksen kokoelmien scifi-puolta edustavat erilliseen huoneeseen sijoitetut kryokuutiot. Näissä syväjäädytyspakastimissa säilytetään lajien kudosnäytteitä ja DNA:ta. Kuva: Tapio Kujala.

Pakastimet antoivat hyvän aasinsillan pienelle jäähdyttelylle. Vaikka olin jo nähnyt paljon ja kuullut vielä enemmän yhdelle päivälle, kokoelman tutkiminen oli vasta pääsemässä alkuun. Olin tullut museolle yhden kokoelman erityisen ja ainutlaatuisen kokonaisuuden vuoksi. Aiemmin olin nähnyt vain etäisen vilahduksen kokoelmahallin perältä löytyvästä, kenties koko museon merkittävimmästä aarteesta. Jo vuosien ajan olin haaveillut siihen lähemmin tutustumisesta ja nyt odotukseni oli lopulta päättymässä. Mutta, tähän palaamme vasta jäähdyttelytauon jälkeen.

 

Tulee jatkumaan…
entomologiahyönteinenkokoelmaLuomusluonnontieteellinenmuseo