… jatkoa edelliseen kirjoitukseen.

 

Edellisessä kirjoituksessa keskityttiin käsittelemään Suomen oman kovakuoriaiskreivin, Carl Gustaf Mannerheimin elämää. Tällä kertaa pääsemme lopulta siihen, minkä vuoksi olin ylipäänsä vierailemassa Luonnontieteellisessä museossa. Suuri osa Mannerheimin elämää oli säilötty kokoelmahallin uumeniin ja tarkoitus oli nimenomaisesti tutustua hänen keräämäänsä kovakuoriaiskokoelmaan.

Mannerheim laajensi hyönteiskokoelmaansa vuosikymmeniä. Näytteitä kertyi oman keräämisen ohella myös vaihtamalla lajeja muiden keräilijöiden kanssa. Varakkaana miehenä Mannerheim ei kaihtanut käyttää suuria rahasummia ostaakseen uusia ja eksoottisia lajeja kokoelmiinsa, joskaan vaimolleen hän varoi mainitsemasta tarkempia summia. Erityisesti Mannerheim oli kiinnostunut suurista ja värikkäistä lajeista, kuten jalokuoriaisista ja sarvijääristä. Kokoelma kasvoi lopulta pitämään sisällään noin kaksikymmentä tuhatta kovakuoriaislajia ja lähemmäs satatuhatta yksilöä. Yksityiskokoelmaksi määrät olivat poikkeuksellisen suuria, kun ottaa huomioon, että nykyäänkin Suomesta tunnetaan vain noin 3800 kovakuoriaislajia.Kokoelma ei olisi kasvanut niin suureksi ellei sillä olisi ollut muutamaa onnenkantamoista. Pietariin muutto sattui sopivasti ennen vuonna 1827 sattunutta Turun tulipaloa, muuten kokoelmasta olisi voinut olla jäljellä enää pelkkiä hiiltyneitä jäämiä. Mannerheimin asuessa Viipurin lähellä oli kokoelma vaarassa kokea saman kohtalon kartanon tulipalossa, mutta se saatiin pelastettua vain vähäisin vaurioin. Kolmas onnekas tapahtumasarja sattui vasta Mannerheimin kuoltua. Carl Gustafin leski tarjosi kokoelmaa Helsingin yliopistolle. Hintatarjous hylättiin konsistorin toimesta, mutta keisari oli eri mieltä ja tarjosi korottoman lainan kokoelman hankkimiseksi ja niin kokoelma lopulta saatiin Helsinkiin. Pietarin tiedeakatemia yritti jälkikäteen saada kokoelmaa itselleen, mutta onneksi yritys epäonnistui ja kokoelma lukeutuu yhä Luonnontieteellisen museon suurimpien aarteiden joukkoon.

Tämän vuoksi itsellänikin oli mahdollisuus tutustua kokoelmaan lähemmin. Pelkästään se hetki, jolloin pääsin kuljettamaan sormeani kokoelmakaappien lakatulla pinnalla ja hivelöimään norsunluusta valmistettuja vetokahvoja, tuntui valtavalta etuoikeutukselta. Kun kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila veti esiin ensimmäistä Mannerheimin hyönteiskokoelman laatikkoa, odotus palkittiin eikä se missään muodossa pettänyt odotuksia.Kokoelma on äärimmäisen huolellisesti järjestelty ja sisältää monia yksityiskohtia. Mannerheim ei hutiloinut vaan pesi ja preparoi näytteet tarvittaessa uudelleen ennen niiden sijoittamista kokoelmaansa. Tämä on vaatinut Mannerheimilta loputtomia työtunteja. Sukujen ja lajien nimet on kirjoitettu musteella etiketeille käsin ja selkeyden vuoksi eri tyyleillä. Yksilöiden alapuolella on tietoa sisältäviä lisäetikettejä: löytöpaikka, alkuperäinen kerääjä, sukupuoli, määrittäjä ja niin edelleen. Mannerheimi hyödynsi myös yksinkertaista merkkikoodistoa. Toistuvien keräyspaikkojen osalta hän käytti sanallisten etikettien sijaan värejä ja muotoja, punainen kolmio kohdistaa keräyspaikan esimerkiksi Mannerheimin lapsuudenkotiin Villnäsiin.

Alkuperäisten etikettien lisäksi kokoelmaa on täydennetty keltataustaisilla lainaetiketeillä. On tyypillistä että museoiden kokoelmanäytteitä kysytään lainaan ja silloin kokoelmaan merkitään lainatun yksilön tiedot jotta pystytään helposti selvittämään jälkikäteen missä kyseinen yksilö on tutkittavana. Kuitenkin, kun puhutaan yhtä vanhasta ja laajasta kokoelmasta, käytännöt eivät ole aina olleet yhtä selviä, joten osa lainaksi päätyneistä yksilöistä on todennäköisesti jo kadonnut kokonaan. Nykyteknologia mahdollistaa katoamisten minimoimisen, paitsi että tieto pysyy paremmin tallella sähköisessä muodossa, näyteyksilöt myös valokuvataan. Myös Mannerheimin kokoelmaa digitoidaan ja tässä yhteydessä näyteyksilöihin lisätään QR-koodietiketit. Kun uusia lainauspyyntöjä tulee, tarjotaan ensisijaisena vaihtoehtona valokuvaa näytteestä ja toisinaan tämä riittää. Jokainen laina, jota ei tarvitse postittaa, on museolle suuri etu. Digitalisoinnin myötä tietoa on tallella vaikka näyteyksilö sattuisikin syystä tai toisesta tuhoutumaan.

Yleisesti ottaen Mannerheimin kokoelma on säilynyt hämmästyttävän hyväkuntoisena. Näyteyksilöiden säilyminen on ennen kaikkea kovakuoriaisten vahvan kitiinikuoren ansiota. Kitiini kestää aikaa metalleja paremmin. Monet hyönteisneulat ovat jo alkaneet hapettua ja muodostaa vihreää lankasyheröä näyteyksilöiden päälle. Ne tulevat hajoamaan paljon ennen kovakuoriaisia. Kokoelma ei ole silti pystynyt välttymään kokonaan tuholaisten tekemiltä tihutöiltä. Onneksi vain yksittäisissä laatikoissa on havaittavissa selviä tuhoja, pelkkiä kuorenkappaleita neuloissa ja laatikoiden pohjalle pudonneita raajoja ja päitä. Nykyisen säilytystilan alennettu lämpötila rajoittaa tehokkaasti tuholaisten lisääntymistä ja leviämistä. Laatikoita läpikäydessä vastaamme tuli yksi kuollut outokuoriainen (Thylodrias contractus). Se oli todennäköisesti perua niiltä ajoilta, jolloin kokoelmaa säilytettiin huoneenlämmössä. Aikaisemmin tuholaisia torjuttiin näytelaatikoita ja niiden sisältöjä pakastamalla, sillä työskentelytiloissa ei ollut mahdollista käyttää torjunta-aineita.

Emme tietysti ehtineet käydä läpi aivan jokaista kokoelman yksilöä ja osa on jo tallennettu osaksi muuta Luomuksen kokoelmaa, joten keskitymme vain pintapuoliseen raapaisuun muutamien hyönteislaatikoiden sisällöstä. Jaakko esimerkiksi esitteli minulle pari kirjanmuotoista laatikkoa, joihin Mannerheim säilöi näytteitään. Ehkä hän säilytti laatikoita kirjahyllyssään ja hankki puiset kaapit vasta kokoelman laajentuessa.

Lyhytsiipiset ja sepät olivat hyviä esimerkkejä Mannerheimin tutkimustyön tuloksista. Molempien heimojen lajeja löytyy kokoelmasta runsaasti. Erityisen näyttäviä olivat kokoelman valtavankokoiset kampasarviset ja sarvijäärät sekä metallinhohtoiset lehtisarviset. Samalla kun valokuvasin näytteitä, Jaakko selosti yksityiskohtia jotka täydensivät Muonan ja Leikolan kirjoittamia ennakkotietoja. Kokoelman yksityiskohdista lisää kirjoituksen lopussa olevan kuvagallerian kuvateksteissä.

Museokäynti oli lopulta tulossa päätökseensä. Kun hyvästelin Jaakon museon ovella, olo oli hieman haikea, mutta tieto siitä, että kamerassa oli runsaasti kuvia rauhoitti mieltä. Kokoelma ei myöskään ollut menossa mihinkään, joten kenties myöhemmin tulee uusi tilaisuus päästä näkemään näitä upeita, vuosisatojen takaisia näytteitä. Varmaa on se, etten milloinkaan elämäni aikana ole nähnyt niin lyhyessä ajassa niin montaa eri lajia.

Mannerheimin kokoelman historiasta kertovan osuuden pääasialliset lähteet:

  • Muona, J. 2004: Kreivi Carl Gustav Mannerheim, entomologi
  • Leikola, A. 2000: Carl Gustaf Mannerheim, kovakuoriaiskreivi
Kuvagalleria kokoelmasta

Jaakko Mattila esittelee Mannerheimin kokoelmaa. Kuva: Tapio Kujala.

Massiivipuisten kokoelmakaappien vetimet ovat norsunluuta. Kuva: Tapio Kujala.

Valtaosa hyvin pienistäkin lajeista on kiinnitetty hyönteisneuloilla, vaikka yksilöt ovat käytännöllisesti katsoen tuhoutuneet. Neulojen asettelu on pikkutarkan järjestelmällistä ja kaikki taksonomiaan liittyvä tieto on kirjoitettu etiketeille käsin. Kuva: Tapio Kujala.

Mannerheim merkitsi värikoodeilla yleisimmät keräyspaikkansa. Punainen kolmio tarkoitti Mannerheimin lapsuudenkotia Villnäsiä. Tässä kuvassa osa kokoelman lukuisista lyhytsiipisistä. Myös yksilöiden sukupuolet on merkitty erillisille etiketeille. Kuvassa erottuvat keltaiset etiketit ilmaisevat kokoelmasta lainattujen näytteiden sijaintia. Kuva: Tapio Kujala.

Onneksi vain joissakin laatikoissa on havaittavissa näin runsaita tuhoja. Tuholaisten irrottamat ruumiinkappaleet on siirretty laatikon kulmiin jotta mahdolliset uudet tuhot olisi helpompi paikantaa. Kuva: Tapio Kujala.

Outokuoriainen (Thylodrias contractus) on nimensä mukaisesti outo kuoriainen, peitinsiivettömät naaraat muistuttavat enemmän toukkia kuin kovakuoriaisia. Laji on paha hyönteiskokoelmatuholainen. Kuva: Tapio Kujala.

Osa Mannerheimin kokoelmasta on säilötty kirjoja tai kansioita muistuttaviin pahvirasioihin. Kuva: Tapio Kujala.

Tämä kirjaa muistuttava rasia kätkee sisälleen lehtikuoriaisten Clytrinae -alaheimon lajeja. Ehkä mukana on Suomessakin tavattava muurahaispääkkö (Clytra quadripunctata). Kuva: Tapio Kujala.

Lomechusa-suvun lyhytsiipiset ovat myrmekofiilejä eli ne elävät muurahaispesissä. Yksilöiden alla on kerääjien nimet. Ruotsalainen Leonard Gyllenhaal (sukua näyttelijäsisaruksille Jake ja Maggie Gyllenhaalille!) ja professori Fredrik Wilhelm Mäklin olivat Mannerheimin keruutovereita. Kuva: Tapio Kujala.

Kaikki sepät eivät ole syntyessään samankokoisia. Oikealla Suomessakin esiintyviä okraseppiä (Anostirus castaneus), vasemmalla hieman kookkaampi afrikkalainen seppälaji Tetralobus flabellicornis, jonka toukat elävät termiittipesissä ja aikuiset ruokailevat akaasioissa. Kuva: Tapio Kujala.

Tetralobus flabellicornis koko komeudessaan. Kuva: Tapio Kujala.

Sukupuuttouhan alainen ”Darwinin kuoriainen” (Chiasognathus grantii) elää Etelä-Amerikan etelänpyökkimetsissä. Charles Darwin löysi kovakuoriaisen Chilestä ja totesi, ettei koiraiden suurilla leuoilla ole merkittävää puruvoimaa, vaan niitä käytetään kilpakosijoiden pudottamiseen puiden oksilta. Kuva Tapio Kujala.

Stenodontes exsertus-sarvijäärä elää Haitin ja Puerto Ricon saarilla. Kuva: Tapio Kujala.

Kokoelman suurikokoisimpia sarvijääriä edustaa Callipogon barbatus, suurileukaiset koiraat ovat kymmenen sentin mittaisia, naaraat jonkin verran pienempiä. Laji elää Keski-Amerikassa, Mannerheimin kokoelman yksilö on Meksikosta. Kuva: Tapio Kujala.

Metallinhohtoisilla lehtisarvisten koirailla on upeita sarvia ja etuselän ulokkeita, naaraat ovat yhtä värikkäitä, mutta sarvettomia. Kellanvihreät kuoriaiset keskellä ovat nykyään Phanaeus demon –lajia (kokoelman etiketissä vanha lajinimi pegasus). P. demon elää Keski-Amerikassa pensasaroilla ja avoimissa lehtimetsissä. Kuva: Tapio Kujala.

hyönteisetkokoelmakovakuoriaisetLuomus

Hyvän mielen joululahja!

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus ja luonnon hyvää tekevä vaikutus. Tilaamalla tuet luonnonsuojelutyötä.