Villakärpänen ruokailee pajun kukinnolla. Kuva: Tapio Kujala.

Jo vähän ennen kuin lumet sulavat, alkavat hyönteiset aktivoitua. Monesti ensimmäisinä merkkeinä ovat ruostesiipien ja sylkikuoriaisten toukat, jotka erottuvat mustina pötkylöinä hangilta. Jos lunta ei sattuisi talven aikana tulemaan, löytää samettisia sylkikuoriaisten toukkia helposti myös kiviä kääntelemällä. Aikuisten kuoriaisten peitinsiivet ovat hyvin pehmeät. Englanninkielinen nimitys – sotilaskuoriaiset – ei liity niinkään julmiin lajien sisäisiin kahinoihin tai aggressiiviseen käytökseen vaan sai ensimmäisten tieteellisesti kuvattujen, punamustien sylkikuoriaislajien väritys sattui vai muistuttamaan englantilaisten jalkaväkisotilaiden univormuja.

Sylkikuoriaisten toukkia (Cantharidae sp.). Kuva: Tapio Kujala

Samaan aikaan kivien alta, ainakin kotiloiden riivaamilta alueilta, löytää keväällä mitä todennäköisimmin aikuisena talvehtineita etanahaiskiaisia. Kuoriaisten suuosat ovat pidentyneet verrattuna muihin haiskiaisiin ja tämä johtuu ravinnosta. Nimensä mukaisesti kuoriaiset syövät etanoita ja kotiloita – pitempi kuono ulottuu paremmin kotilon kuoren sisään. Tästä syystä etanahaiskiaiset ovat kotipuutarhurin parhaita kavereita.

Etanahaiskiainen (Phosphuga atrata). Kuva: Tapio Kujala.

Etanoita käyttävät ravinnokseen myös kiiltomadot, niiden pienemmän sukulaisen, tuikemadon toukkia voi niinikään löytää kivien alta varhain keväällä. Tuikemadon toukat ovat kiiltomadon toukkia puolet pienempiä ja niiden jaokkeissa on kolme pitkittäisharjannatte, kun kiiltomadoilla niitä on vain yksi. Aikuiset tuottavat peräpäällään valoa, mutta tuike on niin himmeää, ettei sitä voi havaita heinikosta. Lajia esiintyy vain eteläisemmässä Suomessa.

Tuikemadon toukka (Phosphaenus hemipterus). Kuva: Tapio Kujala.

Tuikemato (Phosphaenus hemipterus). Kuva: Tapio Kujala.

Kivien alta voi löytää myös paljon muitakin selkärangattomia. Maakiitäjäisiä (kuten jutun lopussa oleva puistokiitäjäinen, Carabus nemoralis), tuhat- ja juoksujalkaisia, muurahaisia, siiroja ja niin edelleen. Tässä muutamia usein vastaan tulevia lajeja:

Hietatuhatjalkainen (Ommatoiulus sabulosus). Kuva: Tapio Kujala.

Ruskojuoksiaisella (Lithobius forficatus) on terävät myrkkyleuat, mutta ihoa ne eivät pysty lävistämään. Kuva: Tapio Kujala.

Pihamauriaisia (Lasius niger). Kuva: Tapio Kujala

Keltatäpläsiira (Porcellio spinicornis). Kuva: Tapio Kujala.

Ensimmäisten aurinkoisten ja lämpimien kevätpäivien aikana terassille ilmestyvät erilaiset kärpäset. Talviuniltaan heränneet kimalaiskuningattaret lähtevät etsimään ravintoa pihoilla kukkivista krookuksista. Kevätliljojen kukkiessa paikalle saattaa pörähtää veikeän näköinen villakärpänen, joka imee kolibrin kaltaisesti kukista mettä lentäen paikoillaan. Keväällä kannattaa tutkailla myös kukkivia pajua, ne vetävät puoleensa paitsi villakärpäsiä ja kimalaisia, myös hämmästyttävän paljon muita hyönteisiä.

Villakärpänen (Bombylius major). Kuva: Tapio Kujala.

Peltokimalainen (Bombus pascuorum). Kuva: Tapio Kujala.

Kun kevät vielä vähän etenee, pihan kivien ja astinlaattojen alta voi löytää kastanjanruskeita ja pehmeän karvaisia kesäturilaita. Jos kumartelu ei kiinnosta, kannattaa katse kohottaa puiden oksistoihin illan hämärtyessä ja kuunnella minihelikoptereiden pörinää. Mahdollisuus törmätä isokokoisiin turilaisiin riippuu kuitenkin vuodesta. Turilaiden toukka-aika kestää neljästä viiteen vuotta ja siksi aikuisten määrä vaihtelee runsaasti. Jyhkeäleukaisiin toukkiin voi törmätä kaivaessaan pihalle kuoppaa istutuksille. Turilaat ovat aikoinaan olleet pahoja viljelystuholaisia syödessään kasvien juuria ja ennen torjunta-aineiden yleistymistä niitä esiintyi valtavina massoina. Kuoriaisten pyydystämisestä on aikoinaan maksettu rahaa ja ovatpa otukset joutuneet vastaamaan oikeudenkin eteen teoistaan. Puolustuskyvyttöminä poloiset tuomittiin lähtemään viljelysseuduilta muutaman päivän sisällä, mutta eivätpä ne tainneet määräyksistä pahemmin välittää, joten päätyivät sitten keittoihin ihmisten ravinnoksi.

Kesäturilaan toukka (Melolontha hippocastani). Kuva: Tapio Kujala.

Kesäturilas (Melolontha hippocastani). Kuva: Tapio Kujala.

Pikiseppä on myös monella pihalla jokakeväinen vieras. Laji kuuluu suurimpiin kotimaisiin seppäkuoriaisiin ja runsaimmillaan aikuisia on liikkeellä männyn kukkiessa.

Pikisepän (Melanotus castanipes) toukka elää lahopuussa. Kuva: Tapio Kujala.

Pikiseppä (Melanotus castanipes). Kuva: Tapio Kujala.

Mutta milloin kesä voidaan laskea hyönteisistä alkaneeksi? Itse lukitsen päivän siihen, kun aikuistuneet ketosylkikuoriaiset alkavat parveilla pihalla. Niiden etuselässä erottuva sydän toivottaa kesän ja hellepäivät lämminhenkisesti vastaan.

Ketosylkikuoriainen (Cantharis rustica). Kuva: Tapio Kujala.

hyönteisetkevätpihaselkärangattomat

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!