Kuva: Elias Kujala.

Monet hyönteislajit ja muut selkärangattomat talvehtivat aikuisena. Kun ilmat alkavat syksyllä kylmentyä, ne kömpivät sopivaan piilopaikkaan odottamaan kevättä. Piilo voi sijaita puiden oksilla, kaarnanraossa, risukasassa, heinätupossa, kasvien tyvillä tai lehtiruusukkeissa, kivien tai maan alla. On hämmästyttävää, millaisilla olosuhteissa niin pienet luontokappaleet pystyvät selviytymään elossa kuukausien ajan vaikka lämpötilat heiluvan loskaisten plussakelien ja paukkupakkasten välillä. Lumipeite tasaa lämpötilavaihteluita, mutta hyönteiset osaavat myös valikoida paikkoja jotka parantavat niiden selviytymismahdollisuuksia. Sopivaan suuntaan viettävä rinne saa nauttia ensimmäisenä kevään lämmittävästä auringonsäteistä, jyhkeän männyn tyvikaarnat tarjoavat suojaa tuulelta sekä sateelta ja ravintokasvin tyvellä on tarjolla ravintoa siinä tapauksessa että lämpötilat kohoavat ja nälkä alkaa kurnia.

Talviaikaan hyönteishaavista tai valohoukuttimista ei ole oikeastaan mitään hyötyä selkärangattomien etsimisessä. Kasveissa ei ole lehtiä, jotka kelpaisivat ravinnoksi eivätkä hyönteistet muutenkaan ole liikkeellä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Hyönteisharrastamisen näkökulmasta myöhäinen syksy ja aikainen kevät ovat kuitenkin erittäin otollisia ajankohtia löytää monia sellaisia lajeja, joita on kesäaikaan vaikea havaita, joko siksi, että lajin aikuisia ei ole liikkeellä tai siksi että ne välttyvät joutumasta haaviin liikkuessaan hyvin lähellä maanpintaa. Toisaalta kulunut talvi on ollut Etelä-Suomessa hyvin poikkeuksellinen. Lunta ei ole ollut ja lämpötilat eivät ole edes pahimmillaan montaa astetta pakkaselle painuneet. Tämä on mahdollistanut hyönteisten etsimisen ympärivuotisesti.

Talvehtivien hyönteisten etsimisessä oleellisin apuväline on hyönteisseula. Seuloja on käytetty entomologiassa vähintään sadan vuoden ajan. Syksyllä ajattelin, että talven aikana voisin rakentaa itselleni uuden seulan ja samalla dokumentoida valmistusprosessin. Talvea ei Etelä-Suomeen tullut, mutta seula valmistui siitä huolimatta.

Oman seulan rakentaminen ei ole vaikeaa saati aikaavievää, perustyökalujen ja helposti saatavien tarvikkeiden avulla seula valmistuu hetkessä. Tarvitaan vain astia, joka voi olla minkä muotoinen ja kokoinen tahansa, sopivan tiheää metalliverkkoa (myös muoviverkko toimii) sekä teippiä kiinnittämiseen. Sopiva tilavuus astialle on 5-15 litran luokkaa, muovinen säilytyslaatikko tai ämpäri ovat loistavia tähän tarkoitukseen. Verkon silmäkoko riippuu siitä, minkä kokoisia hyönteisiä ollaan etsimässä, 8 – 12 mm verkko on useimpaan käyttötarkoitukseen suositeltava koko, mutta esimerkiksi muurahaiskekojen seulomisessa kannattaa käyttää niin tiheää verkkoa, etteivät muurahaiset mahdu verkosta läpi – useimmat muurahaispesissä elävät muut lajit ovat selvästi muurahaisia pienempiä. Seula rakennettaan yksinkertaisesti korvaamalla astian pohja metalliverkolla. Samankokoisia astioita on hyvä olla useampia, jotta seulan alapuolelle sijoitettua astiaa voi hyödyntää seuloksen keräämiseen (kts. rakennusohjeen viimeinen kuva). Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Kesäaikaan, kun hyönteiset ovat aktiivisia, seuloksen voi ravistella suoraan vaalealle kankaalle ja seurata siitä liikkeelle lähteviä selkärangattomia.

Seulontahaavi. Kuva: Tapio Kujala.

Jos tarvikkeiden hankkiminen tai rakentaminen tuntuvat työläältä, myös valmiita hyönteisseuloja on saatavilla. Hyönteistarvike Tibiale myy esimerkiksi seulontahaaveja, joissa metalliritilä on asennettu kangasputken keskivaiheille. Putken toinen pää on suljettu narulla ja seuloksen saa tyhjennettyä avaamalla narun. Seulontahaavi on kevyt ja vie vähemmän tilaa kuin laatikkoseula, joten se soveltuu erinomaisesti retkeilykäyttöön.

Oli kyseessä sitten laatikko, ämpäri tai haavimallinen seula, toimintaperiaate on sama. Kariketta tai muuta seulottavaa materiaalia laitetaan seulaan (n. puolet tilavuudesta) ja sisältöä ravistellaan muutamia kertoja. Lehdet ja muut suuremmat kappaleet eivät läpäise verkkoa, mutta pienempi maa-aines ja hyönteiset sujahtavat raoista keräysastiaan tai pussin pohjalle. Ylijäänyt aines kaadetaan tämän jälkeen pois ja prosessia toistetaan kunnes haluttu seulosmäärä on saatu kerättyä.

Jos seulontaretkellä kerätään useampia seuloksia, voi pohjalaatikoita olla niin ikään useampia. Hyväksi ja tilaa säästäväksi vaihtoehdoksi on todettu myös polyesterista valmistetut kestohedelmäpussit. Niiden kangas on tiheää ja silti hengittävää, joten otukset eivät pääse tukehtumaan tai livahtamaan karkuun.

Seulomistyyli on vapaa, mutta joitakin perusasioita on hyvä pitää mielessä:

Seuloksen hakeminen maastosta on vasta ensimmäinen osuus. Syys-, talvi- ja kevätseulokset levitetään astiaan sisätiloihin – tässä vaiheessa on hyvä pyrkiä pitämään seulosmassa korkeintaan muutaman sentin korkuisena, jotta hyönteisten on helpompi kaivautua pinnalle. Kansi on välttämätön ja seuloksen päälle kannattaa asettaa talouspaperiarkki tai useampikin, koska herättyään suurin osa hyönteisistä hakeutuu ylöspäin ja pienetkin lajit erottuvat valkoisesta paperista helposti. Talouspaperi myös imee liiallista kosteutta seuloksesta, jolloin seulos ei homehdu niin nopeasti. Jos kansi ei ole riittävän tiivis, voi sen tiivistää kätevästi talouspaperilla.

Kun talouspaperit on asetettu paikoilleen, seulosta tarkkaillaan useampien päivien ajan. Toiset lajit aktivoituvat toisia nopeammin ja uusia lajeja kömpii esiin hiljalleen. Seulosta voi myös kaivella varovaisesti, koska jotkin lajit kaivautuvat seuloksen pohjalle piiloon. Kun uusia lajeja ei enää vaikuta löytyvän, voi seuloksen tyhjentää pihalle tai kompostoriin.

Lopuksi vielä hyönteisseulan vaiheittainen rakennusohje. Kyseessä on vain yksi esimerkki ja soveltaminen on mahdollista monilla tavoin.

Hyviä seulontakelejä!

Kevään seuloksista löytyi esimerkiksi erittäin uhanalainen leveäharmolude (Peritrechus nubilus). Kuva: Tapio Kujala

Hyönteiseulan rakennusohje

Valmistusaika: n. 20 min.

Ohjeen seula rakentui näillä tarvikkeilla ja työkaluilla. Kuva: Tapio Kujala.

Tarvikkeet:

1. Seulan rakentaminen aloitetaan irrottamalla säilytyslaatikosta pohja. Kuvassa näkyvään laatikkoon on piirretty summittaiset leikkuurajat. Kuva: Tapio Kujala

2. Kulmiin porataan reiät, jotta sahaaminen on helpompi aloittaa. Poranterän kuumentaminen auttaa estämään muovin lohkeamista ja aukkoa on myös helpompi suurentaa sahanterälle sopivaksi. Kuva: Tapio Kujala.

3. Reikien läpi ujutetaan rautasahan terä ja sivut sahataan auki. Sahaaminen on valmistuksen kriittisin vaihe ja tässä kannattaa olla varovainen, koska muovi lohkeaa helposti. Sivuja ei myöskään kannata sahata heti loppuun asti vaan ainoastaan lähelle seuraavan kulman reikää ja viimeistellä sahaukset vasta kun kaikki sivut on sahattu lähes loppuun. Kuva: Tapio Kujala.

4. Kun pohja on irti, metalliverkosta leikataan sivuleikkureilla sopivan kokoinen pala, joka ulottuu n. 5 cm laatikon pohjan yli jokaiselta sivulta. Kuva: Tapio Kujala.

5. Metalliverkosta leikataan irti kulmat kuvan osoittamalla tavalla. Keskelle jäävän verkon on tarkoitus peittää laatikon pohjan aukko kokonaan. Kuva: Tapio Kujala.

6. Verkko taitetaan laatikon pohjan päälle niin että ylimääräiset sivut jäävät laatikon ulkopuolelle. Kuva: Tapio Kujala.

7. Verkko kiinnitetään ilmastointiteipilllä. Kerroksia on hyvä olla muutama, jotta verkon terävät reunat eivät puske näkyviin. Kuva: Tapio Kujala.

8. Seula on valmis. Ulkopuolelle taitetun verkon ansiosta laatikko ei uppoa toisen samankokoisen sisälle vaan jää sopivasti irti alemman laatikon pohjasta. Kuva: Tapio Kujala.

harrastusvälineethyönteisetSeulominen

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!