Mustarastaan kotoutuminen on sujunut loistavasti. Mustarastas on varsin uusi tulokas suomalaisessa luonnossa, mutta nyt se on jo erottamaton osa kevään ja kesän tunnelmaa.

Mustarastas aloittaa varhain keväällä romanttisen musisointinsa. Kun talvehtivakin mustarastaskanta on vahvistunut jatkuvasti, linnusta on tullut ympärivuotisesti entistä tutumpi myös pihoissa ja puutarhoissa. Sekin mustarastaskanta, joka muuttaa, eli kuitenkin suurin osa mustarastaista, ilmestyy varhain takaisin. Mustarastas ei muuta parvissa vaan yksittäin, mutta sopivan muuttoyön jälkeen niitä tuntuu olevan kaikkialla.

Nyt on mustarastaan ensimmäisten kevätoodien aika. Eilen aamulla kuulin!

Mustarastas on kekseliäs pesäpaikkojen suhteen. Sen voi löytää pihapiiristäkin mitä yllättävimmistä paikoista. Se livahtaa helposti vajaan pesimään rikkinäisestä ikkunaruudusta. Avonainen puuliiteri on sille oivallinen pesäpiilo. Harmaasiepon avopöntöstä olen tavannut sen kotipihallamme – tosin niin tapasi munapesän harakkakin – ehkäpä pesä oli hieman liian esillä.

Varhain pesinnän aloittavalta mustarastaalta voi kesän saavuttua odottaa jo toista pesintää.

Mustarastasta on hauska seurata vetämässä sateen jälkeen kastikkaita pihanurmelta. Ja melkoisen äänirähäkän rastas nostaa tultuaan pelästetyksi pihanurkilta vaikkapa marjavarkaista. Iltaisin se takoo jankuttavasti voimakasta, metallista varoitusääntään.

Pitkin kesää, uusintapesimisten myötä mustarastaan romanttinen laulu kuuluu kuusenlatvoista, pihapuista ja kattojen antenneista.