Kun olin lapsi, kuuntelin radiosta kahta pönäkkää ohjelmaa, joissa viisaat sedät kertoivat, miten asiat ovat. Toinen oli Viisasten kerho, toinen Luontoilta, joka elää vieläkin, tosin uusin voimin. Vanhemmista Luontoillan asiantuntijoista, jotka ovat myös Suomen Luonnon pitkäaikaisia avustajia, tietokirjailija Iiris Kalliola on tehnyt kirjan Luontoillan seitsemän veljestä (Tammi 2013).
Jonoon kirjoitettuna kirjan seitsemän elämäntarinaa ovat vähän yksitoikkoisia, mutta kiinnostavaksi muodostuu juuri se, mikä niissä on yhteistä: Miten pikku pojista on kasvanut luonnontuntijoita, joilta voi kysyä ihan mitä vaan?
Kaikki luontosedät ovat olleet uteliaita.
Kaikki ovat asuneet paikassa, jossa luonto on ollut leikkiympäristönä lähellä.
Lähes kaikilla on ollut innostava biologianopettaja.
Kaikki ovat osallistuneet koulun luontokerhoon.
Kaikki ovat päätyneet opiskelemaan biologiaa.
Ja vaikka kaikki eivät ole syntyneet suoraan sivistyneistöön, he ja heidän vanhempansa ovat arvostaneet monipuolista sivistystä.
Luontosetien elämäntyölle voi vain nostaa hattua.