Olemme usein viettäneet talvilomaa isovanhempien luona Etelä-Pohjanmaalla, mutta tänä vuonna koronapandemia pitää meidät kotikulmilla. Onneksi täälläkin on kunnon talvi – tai ainakin oli tähän asti. Olemme laskeneet mäkeä ja luistelleet sydämemme kyllyydestä. Viime aikoina lapset ovat alkaneet harjoitella myös hiihtoa.

Sunnuntaina päätimme lähteä retkelle Vartiosaareen. Minä ja puoliso kävelimme. Lapset hiihtivät. Jäällä oli muitakin ulkoilemassa, mutta ei onneksi ruuhkaksi asti. Utuinen maisema ja jään läpi törröttävät järviruo’ot loivat satumaista tunnelmaa. Linnut olivat hiljaa. Vain yksinäinen varis lenteli jään yllä.

Rantauduimme saaren itäpuolelle. Lapset vaihtoivat sukset ja monot talvikenkiin, ja jatkoimme matkaa kävellen kohti Vartiokalliota. Sinne olikin lumisessa metsässä aikamoinen kömpiminen. Huipulla onneksi odotti palkinto: upeat maisemat ja eväät. Päiväretken evässortimentista mukaan olin valinnut linssikeiton. Lusikoimme sitä tyytyväisinä kansallismaiseman veroisen näkymän avautuessa silmiemme eteen.

Kuopus olisi halunnut etsiä pupuja, mutta jostain syystä metsän eläimet viettivät hiljaiseloa. Lapset päätyivätkin jäljittämään merkkejä luontopolusta sekä tekemään temppuja. Minä puolestani ihastelin lumen alta pilkottavia kallioimarteita ja sammalia sekä kuusten oksilta tippuvia vesipisaroita, jotka olivat aivan kuin helmikuun helmiä.

Paluumatkalla usva meren yllä tiivistyi entisestään. Ehdimme kuitenkin kotiin ennen vesisadetta. Pienin tarvitsi vähän vetoapua, mutta selvästi hänkin alkaa olla valmis muutamien kilometrien hiihtoretkiin. Tämän vuoden hiihtokelit saattavat olla meidän osalta ohi, mutta nauttikaa vielä luonnosta hiihtäen te, jotka voitte.